Äiti etsi apua tyt­tä­ren mys­ti­siin oi­rei­siin, sai satoja neuvoja – Nyt tapaus sai toi­veik­kaan kään­teen

15-vuotias valkeakoskelaistyttö on kärsinyt alkuvuodesta asti otsan selittämättömästä turpoamisesta. Tutkimukset Taysissa eivät tuottaneet tulosta, mutta viimein valoa on näkyvissä.

Valkeakoskelainen Maiju Salonen huomasi tyttärensä oireet ensi kertaa helmikuussa.

He olivat syömässä iltapalaa perheen kesken, kun 15-vuotiaan tytön otsa alkoi yhtäkkiä turvota.

Ruokapöydästä lähdettiin suoraa päätä päivystykseen Valkeakoskelle. Siellä otettiin kokeita, mutta tulehdusarvot näyttivät normaaleilta, joten Saloset palasivat kotiin.

Kun turvotus jatkui seuraavana päivänä, he kävivät päivystyksessä uudelleen – ei vieläkään mitään poikkeavaa arvoissa. Tytärtä neuvottiin hautomaan otsaa kylmällä.

Vaivat eivät kuitenkaan helpottaneet, vaan perheen mukaan pahenivat: oli päänsärkyä, jatkuvaa väsymystä, jalkojakin särki. Otsa turposi ja laski, muttei missään vaiheessa palannut normaaliksi.

Salonen päätti viedä tyttärensä Valkeakosken terveyskeskukseen tutkittavaksi. Sieltä matka jatkui Tampereen yliopistolliseen sairaalaan, missä hänelle tehtiin lukuisia operaatioita: allergiatestejä, verikokeita ja pallolaajennus otsaonteloon.

Lisäksi tyttärelle annettiin kortisonikuuri ja antibiootteja suoraan suoneen.

Mikään ei tepsinyt. Oireiden syytä ei löydetty.

Pään magneettikuvien jälkeen Taysilta tuli lopulta lausunto 30. kesäkuuta:

"Näissä laajoissa tutkimuksissa poikkeavaa otsan prominenssin taustalta ei löytynyt. Keskusteltu vielä toisen lääkärin kanssa. Tässä vaiheessa jatkotutkimuksia ei enää tarvita."

Facebook-päivitys toi apua

Kun Taysin lausunto saapui, Maiju Salonen ei ollut uskoa silmiään.

–Se oli ihan karmeaa. Miten niin jatkotutkimuksia ei tarvita?

–Eihän tällaista vain voi jättää tutkimatta. Herranjestas, kyse on 15-vuotiaasta tytöstä, Salonen kummastelee.

Samana päivänä hän päätti pyytää apua Facebookissa. Näin Salonen kirjoitti:

"Mikä tämä outo juttu on? Onko kenellekään tullut vastaan samanlaista?", hän kysyi.

Myös media tarttui Salosen päivitykseen – ja avunpyyntö poiki satoja yhteydenottoja.

Salonen uskoo, että osa vinkeistä voi olla hyödyksi.

–Joku epäili, että voisiko ne olla HPV-rokotteen jälkioireita. Kyseltiin myös, että onko aivopaineita katsottu.

–Yksi heitti, että toivottavasti ei johdu asunnosta, ettei vain olisi hometta. Me muutimme joulukuussa omakotitaloon ja oireet alkoivat alkuvuodesta.

Uusi positiivinen käänne

Maiju Salonen ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan, vaikka Taysin tutkimukset jäivät tuloksettomiksi.

–Soitin potilasasiamiehelle, joka oli ihmeissään tilanteesta. Hän suositteli aloittamaan rumban alusta.

Siispä heinäkuussa Salonen käynnisti uuden lääkärikierroksen tyttärensä kanssa. Valkeakosken terveysasemalla käytiin samat kokeet läpi uudelleen.

Salosen vaatimuksesta tytär sai uuden lähetteen, ja tällä kertaa suuntana on Helsingin seudun yliopistollinen keskussairaala.

–Se on suurempi sairaala, joten sieltä saattaa löytyä uutta apua.

Ajankohta ja tutkimusten sisältö ei ole vielä tarkentunut, mutta Salonen odottaa uusia selvityksiä toiveikkaana.

Ilmoita asiavirheestä