Ylä-Tenon alueen saamelaisille perustettiin syyskuussa oma yhdistys.
Badje-Deanu Sámit rs -yhdistyksen tarkoituksena on muun muassa ylläpitää Tenon yläjuoksun ja Inarijoen alueen saamelaisten välisiä yhteyksiä, edistää alueen saamelaisten itsetuntoa sekä valvoa heidän etujaan, kertoo yhdistys tiedotteessaan.
Yhdistys aikoo lausua alueen saamelaisten oikeuksiin vaikuttavista toimista ja hankkeista, järjestää kokouksia, työpajoja, kursseja ja muita tilaisuuksia sekä matkoja jäsenilleen. Lisäksi pidetään yllä suhteita muihin saamelaisjärjestöihin ja saamelaisiin. Tapahtumia aiotaan järjestää erityisesti vanhuksia ja lapsiperheitä ajatellen.
Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Anni-Sofia Niittyvuopio, hallituksen jäseniksi Suvi Niittyvuopio-Nieminen, Piia Juuso ja Suvi West, varajäseniksi Maarit Niittyvuopio ja Nilla Pieski. Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä 15-vuotias Ylä-Tenon alueella asuva tai alueelta kotoisin oleva saamelainen.