Yh­dek­sän poroa il­mes­tyi Suo­men­lah­den ran­ta­mil­le kesken tal­vi­so­dan: si­mo­lai­sen so­ti­laan pää­hän­pis­tos­ta tuli totta, vaikka ensin sille nauroi so­dan­joh­to­kin

Uusintajuttu, julkaistu 1. kerran 10.6.2013

Suonikylän koltta Pekka Feodoroff esittelee reppuja kantavaa takkaporoa.
Suonikylän koltta Pekka Feodoroff esittelee reppuja kantavaa takkaporoa.
Kuva: SA-kuva

Keskellä talvisotaa Kymin juna-asemalle Kotkaan ilmestyi erikoinen matkue.

Pohjoisesta tulleesta junasta talutettiin yhdeksän isoa poroa. Asemapihalle kohosi kasa rekiä, pulkkia ja länkiä, joita suojeluskunta-asuun sonnustautuneet poromiehet Kalle Äärelä ja Juho Kuusela asettelivat ajokkaidensa selkään.

Yleisö seurasi suu auki eläinten ja miesten jokaista liikettä. Koskaan ennen Suomenlahden rantamilla ei ollut nähty poroja.

Liuta lapsia saatteli raitoa, joka lähti nulkkaamaan kohti Mokran kartanoa ja Erillisen Pataljoonan 21:n kolmannen komppanian asemapaikkaa.

Oli 14. tammikuuta vuonna 1940, ja simolaisen sotilaan Juho Hosion kuningasajatuksesta oli tullut totta.

Ei kenenkään maalta juossut poro on joutunut meikäläisten saaliiksi, lukee otoksen kuvatekstissä sotakuva-arkistossa.
Ei kenenkään maalta juossut poro on joutunut meikäläisten saaliiksi, lukee otoksen kuvatekstissä sotakuva-arkistossa.
Kuva: SA-kuva

Lokakuussa Hosio oli komennettu hevosmiesten esimieheksi Suomenlahdelle.

Alkuun harjoituksiin ja linnoitustöihin, partioimaan ja odottamaan meren ja Viipurinlahden jäätymistä, jota ennen puna-armeija tuskin hyökkäisi sillä rintamalohkolla.

Hosio oli keksinyt, että porot olisivat oivallinen apu kuljetuksissa kenttävartioiden välillä.

Sarvipäät sopeutuisivat talviseen sodankäyntiin vielä paremmin kuin hevoset, olisivat lumessa ja plakkasissa kuin kotonaan ja kaivaisivat ruokansakin paljolti itse.

Päällystö näki Hosion puheissa ideaa, muttei tohtinut sanoa sitä ääneen.

– Koko pataljoona tulee nauramaan meille. Meistä tulee porokomppania. Teistä tulee tonttujoukko, ja minusta poroilla liikkuva joulupukki!, komppanianpäällikkö Erkki Avela parkaisi.

Kun Avela nostettiin joulukuussa väliaikaisesti pataljoonan komentajaksi, hän käski aloittaa porokomennuskunnan hankkimisen – salaisesti, kaikessa hiljaisuudessa.

Porot tulivat ja hoitivat tehtävänsä. Ne kuljettivat tavaraa ja miehiä, terveitä ja haavoittuneita, ja juuri niin vähään tyytyen kuin Hosio oli arvannut.

Jos pohjoisesta kuljetettuja kerppuja ja jäkäliä ei riittänyt turvan alle, eläimet kuoputtivat syötävää lumen alta.

Ja kun miehet lähtivät helmikuussa taisteluasemiin Viipurinlahdelle, porot tekivät pataljoonalle vielä viimeisen palveluksensa: ne pantiin lihoiksi.

Vuonna 1939 poronhoitoalueella palki noin 240 000 päätä.

Kun sota oli kuusi vuotta myöhemmin ohi, poroja arvioidaan olleen jäljellä alle 60 000.

Porokarja oli päätynyt pakko-ottona huoltojoukkoihin tai muonaksi, ellei ollut kadonnut muuten vain. Vielä Lapin sodassa poroja verottivat kolmen valtion sotilaat, kun elo oli jäänyt evakkokiireissä metsiin ja tuntureille.

Täydellisimmin kato iski Suonikylän poromiehiin Petsamon puolella.

Ennen sotia runsaan 200 hengen kolttayhteisöllä laskettiin olleen nelisentuhatta poroa, raamikkaaksi jalostettua mallia. Lähes kaikki hukkaantuivat uuden itärajan taakse.

Kärsijänä oli muun muassa Pekka Feodoroff, josta oli tullut sodan aikana laajasti esitelty sotaporomiehen mannekiini.

Elokuvateattereissa pyörineessä Puolustusvoimien katsauksessa (20/1941) Feodoroff kuormaa takkaporon ja taluttaa sen juuri jäätyneelle järvelle. Suomen Filmiteollisuuden propagandaosaston päällikön Topo Leistelän selostuksen mukaan

”poro on kiveliöissä ja erämaissa voittamaton eläin”.

Feodoroff päätyi härkineen vuoden 1941 viimeisen Seura-lehden kanteen ja pian kenttäpostikorttiin.

Sotien jälkeen valtio rahoitti miljoonilla uusien porojen hankintaa pitkin poronhoitoaluetta. Näin Sevettiin asutetut suonikyläläisetkin saivat leipäpuunsa takaisin.

Suomalaisjoukot uittavat huoltoporojaan joen yli.
Suomalaisjoukot uittavat huoltoporojaan joen yli.

Puolustusvoimien esittämä propagandafilmi väittää poroja Suomen armeijan yksinoikeudeksi, mikä ei ole totta.

Itärajan tuolla puolen 1000 poronhoitajaa ja 6000 poroa palveli kuljetustehtävissä puna-armeijaa.

Enimmäkseen nenetseistä koottu poropataljoona osoittautui niin arvokkaaksi, että sille on pystytetty muistomerkki Nenetsian piirikunnan pääkaupunkiin Narjan-Mariin.

Jutun lähteinä on käytetty kirjoja Mauri Hast: Pappapataljoona (2011), Juhani J. Kortesalmi: Poronhoidon synty ja kehitys Suomessa (2008) sekä Inarin historia jääkaudesta nykypäivään (2003).