Nuorissa on tulevaisuus ja tulevaisuus on nuorten – mutta millaisena he näkevät sen? – Kysyimme asiaa seitsemältä lappilaisnuorelta

Vasa jalkautui kysymään lappilaisnuorilta, millaisena he näkevät tulevaisuuden – niin omansa kuin maailmankin.

Korteniemi Antti

Antti Korteniemi

Näitä kysyimme:

1. Mitä odotat tulevaisuudelta? Onko jotain, mikä huolestuttaa?

2. Millaisena näet maailman vuonna 2030?

3. Entä Suomen?

”Merien saastuminen ja ilmastonmuutos huolettavat”

Anna-Sofia Alakurtti

1. Odotan innolla valmistumista ja sitä että pääsisin mahdollisesti ulkomaille opiskelemaan. Toivon myös, että saataisin ilmastoasioita haltuun.

Merien saastuminen ja ilmastonmuutos ovat todella suuria ongelmia ja ne huolettavat erityisesti tulevaisuutta ajatellen.

2. Tuntuu, että olemme tällä hetkellä sellaisessa muutosvaiheessa, että kukaan ei oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Toivottavasti olemme johonkin suuntaan lähteneet viemään asioita vuoteen 2030 mennessä.

3. Toivottavasti maahanmuutto on saatu siihen mennessä jollain tavalla ratkaistua kaikkien kannalta edes jollain tavalla mieluisasti. Myös kaikille tasa-arvoinen tulevaisuus ja hyvä koulutus olisi todella mukava tilanne siinä vaiheessa.

”Koulutuksesta leikkaaminen on lyhytnäköistä ajattelua”

Niko Ollila

1. Odotan erilaista maailmaa. Globaaleihin mielipiteitä jakaviin kysymyksiin, kuten maahanmuuttoon ja ilmastonmuutokseen, pitää löytää vastauksia ja yhteisymmärrystä. Sitä, mihin suuntaan asiat lähtevät muuttumaan, on vaikea ennustaa.

Minulla huolettaa, millä tavalla näitä globaaleja ongelmia lähdetään ratkomaan ja mitä toimenpiteitä ne vaativat.

2. En usko että kymmenen vuoden aikavälillä tulee mitään radikaaleja muutoksia. Mielipiteet ihmisillä tulevat luultavasti muuttumaan tai vahvistumaan.

3. Luulen, että rikoslaki tulee tiukentumaan. Ilmastonmuutoksen suhteen Suomessa lyhyellä varoitusajalla ei kannata alkaa tekemään isoja muutoksia, koska se voi olla taloudellisesti todella ongelmallisia. Koulutuksesta leikkaaminen on todella lyhytnäköistä ajattelua. Se tulee varmasti koitumaan ongelmaksi jo kymmenen vuoden aikavälillä, mutta etenkin pidemmälle katsottuna.

”Huolettaa, jos en itse pääse vaikuttamaan”

Malla Holopainen

1. Toivon pääseväni auttamaan nuoria jollain tavalla. Myös yrittäjyys on ollut pitkäaikainen haaveeni.

Minulla huolestuttaa erityisesti ilmastonmuutos sekä se, kuinka ahneita tällaiset oikeasti rikkaat ihmiset ovat. Myös se huolettaa, jos en itse pääse kunnolla vaikuttamaan mihinkään yhteiskunnallisiin asioihin.

2. Kymmenen vuotta on lyhyt aika, mutta siihen mennessä pitää tehdä suuria muutoksia. Etenkin ilmastonmuutoksen suhteen valintoja pitää tehdä ja silloin pitää olla jo selkeä linja.

3. Puuteollisuutta pitäisi vähentää. Tilalle täytyy löytää joku toinen vientituote, joka ei olisi maapallolle niin elintärkeä. Tulevaisuudessa Suomella on tärkeä asema myös ilmastonmuutosasioissa esimerkkimaana. Myös alkoholin kriminalisointi olisi huomattava askel hyvinvointiin päin. Tilalle voisi laillistaa esimerkiksi kannabiksen, jonka järkevää käyttöä tulisi neuvoa nuorille samoin kuin alkoholin kanssa.

”Nuoria pitäisi motivoida itseopiskelemaan”

Antti Nuorti

1. Tulevaisuudelta odotan, että kehityn luovana henkilönä ja olen jossain hyvässä työssä, jonka tekemisestä nautin ja jossa pääsen toteuttamaan itseäni. Minulla huolettaa paljon nykyään jopa yleinen ilmiö, jossa ihmiset tavallaan tipahtavat elämästä ja menettävät otteen siitä, mitä oikeasti haluavat olla. Henkilökohtaisesti pelottaa, että minulle käy niin.

2. Uskon, että maailma on paljon kehittyneempi teknologisesti, mutta samalla myös varmasti jotkin asiat ovat taantuneet.

3. Tällä hetkellä asiat riippuvat paljon siitä, että lähdetäänkö viemään eteenpäin vihervasemmistolaisuutta vai oikeistolaista “porvariaatetta”. Koulutusleikkaukset tulevat vaikuttamaan paljon. Tulevaisuudessa nuoria pitäisi motivoida enemmän itseopiskelemaan, jotta saataisiin pätevää työvoimaa.

”Suomi voisi toimia hyvänä esimerkkinä”

Pihla Härkönen

1. Odotan ja toivon, että olen hyvässä työpaikassa ja että mahdolliset tulevat lapset saavat hyvän elämän ja koulutuksen. Odotan, että Suomi on myös tulevaisuudessa turvallinen maa elää.

Työttömyys pelottaa. Suomen tilanne on menossa siihen, että tulevaisuudessa töitä ei välttämättä riitä kaikille, vaikka poliitikot tekevät sen eteen koko ajan töitä, ettei näin kävisi.

2. Asiat menevät joko parempaan tai huonompaan suuntaan. Ilmastonmuutosasioille ja työttömyydelle pitäisi keksiä nopeasti jotain ratkaisuja, jotta asiat kääntyisivät parempaan suuntaan.

3. Mikäli ilmasto lämpenee huomattavasti, niin ainakin Suomen taloudellinen tilanne tulee heikkenemään, koska turismi riippuu paljon lumesta ja sen tuomista erikoisuuksista. Tulevaisuudessa Suomi voisi toimia hyvänä esimerkkinä maailmanlaajuisestikin jo nyt hyvillä ekologisilla tavoilla.

”Robotiikka tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia työllistyä”

Samuli Moilanen

1. Robotiikka korvaa aika tehokkasti jo nyt ihmistyövoimaa, mutta tuo taas mukanaan sitten uusia mahdollisuuksia työllistyä. Odotan pääseväni itsekin töihin ja haluaisin perustaa perhettä jossakin vaiheessa.

Tulevaisuudessa ei tällä hetkellä kummemmin mikään huoleta.

2. Työllisyysaste on vähentynyt ja koulutus on yleisesti aika vaakalaudalla. Se riippuu hyvin paljon siitä, millaisia päätöksiä tehdään lähitulevaisuudessa. Teknologian kehitys on kovassa vauhdissa myös.

3. Suomi saattaa olla todella pahassa jamassa, jos samaa rataa jatketaan. Kun koulutuksesta leikataan, nuoret eivät kouluttaudu ja työttömyys lisääntyy koko ajan, ja näin ollen verotulot vähenevät.

”Minulla on aika optimistinen kuva Suomen tulevaisuudesta”

Iisakki Virikko

1. Olisi mukava päästä lukion jälkeen kouluttautumaan johonkin ammattiin ja siitä sitten töihin ja tienaamaan rahaa. Odotan, että pystyn elämään täysin omillani ja nauttimaan elämästä omilla ehdoilla.

Lähitulevaisuudessa pelottaa se, että en saa opiskelupaikkaa ja töitä. Kauempana sitten ilmastonmuutos.

2. Aika samanlaisena kuin tällä hetkellä. Uskon, että silloin puhutaan vielä enemmän ilmastonmuutoksesta ja toivottavasti asialle on jo tehtykin jotain siinä vaiheessa. Lisäksi tehdastyöläisiä on luultavasti korvattu paljon roboteilla.

3. Talous on nyt paranemaan päin, niin toivon, että tilanne jatkuu samalla tavalla silloinkin. Myös maahanmuuttoon on löydetty jonkinlainen ratkaisu. Aika optimistinen kuva minulla on Suomen tulevaisuuden suhteen.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös