Kolumnit

Kolumni: Aikuistuminen on ennen kaikkea pieneksi kasvamista

Emma Autti

Eräs ystäväni kiteytti oivallisesti aikuistumiseen liittyvän kipuilun:

“Entä jos aikuistuminen onkin sen ymmärtämistä, ettei muillakaan ole mitään hajua, mitä on tekemässä?”

Jostain syystä meille piirtyy lapsuudessa ja nuoruudessa kuva siitä, että aikuiset ovat elämän ammattilaisia: he tietävät, mitä tekevät ja miksi.

Parhaimpiin aikuisuuden hetkiin liittyykin kokemus siitä, että on tekemässä jotain tärkeää, jossa saa samalla käyttää hyödyksi omia erityis- tai ammattitaitojaan.

Aikuisuus on muutenkin usein ihanaa: saa suunnitella oman ajankäyttönsä ja syömisensä. Sitä osaa jo aika paljon kaikkea ja on paljon energiaa ja välillä jopa rahaa. Pitkälti aikuistuminen on kuitenkin juuri pieneksi kasvamista ja sen tunnustamista, että merkitykselliset asiat ovat usein hyvin pieniä ja yksinkertaisia.

Lähes jokainen nuori kokee aikuistumisahdistusta. Ahdistunutta nuoruutta voi vieläpä elää melko pitkään, sillä elämme hyvin erityisessä maailmanajassa: länsimaisen ihmisen nuoruus on pidentynyt jopa 15–20 vuoden mittaiseksi. Aikuistusahdistus lienee kuitenkin universaali ongelma: olemmehan jo pitkään kertoneet tarinoita peterpaneista ja peppipitkätossuista eli supersankareista, jotka eivät koskaan kasvaneet aikuisiksi.

Lempiajattelijani Tommy Hellsten korostaa myös lapseksi kasvamisen tärkeyttä. Sitä, kuinka meidän pitää aikuiseksi kasvettuamme opetella taas uudelleen lapseksi.

Maaliskuussa julkaistiin vuoden 2018 nuorisobarometri. Tämän vuoden julkaisu selvitti nuorten käsityksiä heidän vaikuttamismahdollisuuksistaan.

Tehokkaimpina mahdollisuuksina nuoret kokevat äänestämisen ja ostopäätökset. Väkivalta ja äänestämättä jättäminen nähdään sen sijaan vähemmän tehokkaina keinoina. Ihan mukavia tuloksia, eikö vain?

Vuoden 2016 nuorisobarometrin tuloksista olen kuitenkin huolissani. Sen keskeisiksi tuloksiksi nostettiin kyynisyyden ja epäluottamuksen nopea kasvu. Mistä nuorten kyynisyyden kasvu kertoo? Ja miten se vaikuttaa kansakuntamme tulevaisuuteen?

Kyyninen ihminen on lähtökohtaisesti negatiivinen ja hän on jo etukäteen päättänyt epäonnistuvansa. Hän ei usko voivansa vaikuttaa, eikä usein edes jaksa yrittää. En ihmettele yhtään, että tällaisen elämänasenteen omaksunut ihminen ei ole kiinnostunut vaaleissa äänestämisestä.

Joudun muutaman vuoden sisällä toteamaan, etten ole enää nuori, vaan ihan oikea aikuinen. Ajattelin silti säilyttää sen notkean ja optimistisen, muutosvalmiin elämänasenteen, joka nuorilla yleensä on.

”Nuoret ovat avainasemassa tulevaisuuden demokratian toteutumisessa”, todetaan tuoreessa nuorisobarometrissa. Jännittävää nähdä, kuka eduskuntavaaleissa voittaa. Toivon, että nuoret.

Kirjoittaja on kasvatustieteen ja teologian opiskelija.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös