Va­paa­eh­tois­työs­sä ihmiset koh­taa­vat – ”Ihan kuin oli­sim­me tun­te­neet aina!”

– Osaakko sinä niin pientä sukkaa laittaa edes jalkaan? kysyy 85-vuotias  Terttu Pirttilä  kaksivuotiaalta  Eeli Harjuautilta .

Eeli vetää sukkaa jalkaan posket punoittaen, mutta Tertun epäilys osuu oikeaan. Eelin äiti, 27-vuotias  Hannamari Hakso  nousee keittiönpöydän äärestä auttamaan.

– Anteeksi keskeytys. Tämä nyt on tällaista, Hannamari naurahtaa.

– Eihän meillä ole kiire mihinkään. On tässä aikaa kahvin ja pullan kanssa, Terttu vastaa.

Tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä, heti sukan jalkaan laiton ja vaipanvaihdon jälkeen tulee Hannan ja Tertun välinen kohtaaminen, jossa Eeli on luontevasti mukana. Vaikka Terttu on ikäisekseen virkeä ja vireä, mieleltään välkky ja nopeaälyinen nainen, on liikkuminen hankaloitunut kahdesti sijoiltaan menneen lonkan tähden.

– Ensimmäisen kerran kaaduin kotona lattialle ja silloin lonkka pantiin paikoilleen. Sitten kaaduin uudestaan ja lonkka piti leikata. Sen jälkeen en ole yksin voinut liikkua kotoa mihinkään, Terttu taustoittaa.

Aluksi oli hätä, mutta huoli kääntyi pian huojennukseksi. Tertun fysioterapeutti oivalsi asiakkaansa tarpeet saada tukihenkilö tueksi ja piristämään päivään. He ottivat yhteyttä Neuvokkaan Vapaaehtoistyönkeskukseen, jossa vapaaehtoistyön kurssin käynyt Hannamari oli toivonut itselleen ja 2-vuotiaalle pojalleen mukavaa mummoa, jota voisi säännöllisesti tavata. Asiat loksahtelivat paikoilleen ja Hannamari ja Eeli ilmestyivät keväällä 2017 ensikertaa Tertun eteiseen Neuvokkaan työntekijän saattelemana.

Ikäerosta ja sukupolvien välisestä kuilusta huolimatta, tai ehkä juuri siksi, naiset ja Eeli löysivät nopeasti yhteisen sävelen ja viikoittaiset tapaamiset ottivat oman muotonsa. Tertun kotona kahvipöydän äärellä jaetaan ajatuksia kaikesta maan ja taivaan välillä. Useimmiten kolmikon pienin saa kuitenkin kaiken huomion osakseen.

– Eeli on oikea päivän piristys, ja niin kiltti. Tulee aina lähtiessä halaamaan. Miten tuosta voisi olla tykkäämättä? Terttu ihastelee.

Kunhan sää sallii ja kuntoutuminen edistyy, suunnitelmissa on lähteä ulkoilemaan.

– Kerran kävimme puistossa. Oli varmaan hauska näky kun Hanna pukkasi toisella kädellä poikaa ja toisella minua, Terttu nauraa.

Kulttuurikaverit

Yhdessä oleminen ja tekeminen korostuvat Neuvokkaan vapaaehtoistyössä. Moni tuettava kaipaa paitsi konkreettista apua arjessa selviämiseen ja pärjäämiseen sekä ennen kaikkea kuulevaa korvaa ja ihmistä, joka on läsnä. Rovaniemeläiset kulttuurikaverit, 37-vuotias  Teemu Savukoski  ja nuorekkaaksi 51-vuotiaaksi itsensä luokitteleva  Juha Kutuniva  ovat oiva esimerkki Neuvokkaan kautta toisensa löytäneistä kaveruksista, joiden yhdessä oleminen kulminoituu kulttuuripainotteiseen tekemiseen.

– Käymme yhdessä erilaisissa tapahtumissa, keikoilla, elokuvissa, markkinoilla, syömässä, kahvilla ja teatteriesityksissä, Juha listaa.

Haastattelupäivän iltana vuorossa on Rovaniemen teatterin ohjelmistossa oleva Nätti-Jussi.

Yhteisten aktiviteettien lista alkoi muodostua nopeasti ensitapaamisen jälkeen. Tärkeimpinä yhdistävinä tekijöinä ovat samanlainen musiikki- ja elokuvamaku, sekä huumorintaju.

– Juhan kanssa oli alusta asti tosi helppo olla. Ihan kuin olisimme tunteneet aina, Teemu summaa.

Kulttuurikaveruuden myötä molemmat kokevat saaneensa ystävän ja mieluisaa tekemistä, johon ei aiemmin olisi välttämättä tullut edes lähdettyä. Teemu ei olisi pärjännyt yksinään ja Juha olisi omien sanojensa mukaan saattanut jättää menon helposti väliin. Neuvokkaan vapaaehtoistyönkurssille osallistumista Juha kuvaa näin:

– Lähdin hakemaan mielekästä ja hyödyllistä tekemistä. Sain hyvän harrastuksen ja kaverin. Lähtiessäni kurssille ajattelin, että menen papoille lukemaan lehtiä. Tärkeää ja hyödyllistä sekin, mutta vapaaehtoistyönkurssilla sain uusia näkökulmia ja innostuin kulttuurikaverina toimimisesta.

Keväällä 2015 putkinäöstä kärsivän Teemun äiti otti yhteyttä Neuvokkaaseen toiveenaan saada pojalleen kaveri, jonka kanssa käydä ulkona ja tehdä asioita turvallisesti.

– Teemu oli niin yksinäinen. Onneksi löysimme Juhan. On mahtavaa, että hän tuli kuvioon, äiti kiittelee.

Juha on Teemulle sekä luottokaveri,  joka mahdollistaa poispääsyn neljän seinän sisältä ja liikkumisen ulkona normaaliin tapaan.  Tukihenkilönä hänen tehtävänsä on esimerkiksi kertoa, jos edessä on kynnys tai vieraassa ympäristössä häiriötekijöitä, joita Teemu ei huomaa.

Neuvokkaassa on yli 20 vuoden ajan kehitetty vapaaehtoistyöhön liittyvää huolenpitoa, jonka tavoitteena on löytää jokaiselle sopivaa ja mielekästä tekemistä sekä tukea vapaaehtoisia toiminnassaan. Toiveita saa esittää niin aikatauluihin kuin tekemiseen liittyen. Tukisuhteissa kiinnitetään huomiota myös yhteisiin mielenkiinnonkohteisiin.  Hannamarilla oli toiveissa tehdä vapaaehtoistyötä vanhusten kanssa ja ehtona se, että lapsen voi ottaa mukaan. Hänen mummonsa nukkui pois heinäkuussa, mikä sai naisen mietteliääksi:

– Hänkin varmasti kaipasi enemmän seuraa.

Eelin mummot asuvat Kolarissa ja Posiolla eli sellaisen matkan päässä Rovaniemeltä, ettei joka viikko tule käytyä. Tertulla ei puolestaan ole lapsenlapsia täällä.  Kolmikon päätyminen yhteen ei siten kuulosta ainoastaan sattumalta. Sama pätee Teemuun ja Juhaan. Ikään kuin tähdet olisivat jotenkin kohdillaan.

– Horoskoopeistako te katsotte, kuka kenellekin sopii? Teemu vitsailee.

Olohuoneessa raikuu nauru.

Vapaaehtoistyö on myös palkitsevaa: mielekkäät tehtävät, mukava yhteisö ja hyvä huolenpito; koulutukset, säännöllinen työnohjaus ja erilaiset virkistystapahtumat kiinnittivät yhteisöön ja innostavat osallistumaan.