
Chilen MM-ralli päättyi sunnuntaina suomalaisittain mollivoittoisesti, kun Hyundain Teemu Suninen keskeytti toiselta sijalta kisan toiseksi viimeisellä erikoiskokeella. Suninen leikkasi liian ahnaasti ja oikean etupyörän ripustus petti. Sen jälkeen Sunisen Hyundai ajautui ojan perukoille, ja leikki oli ohi.
– Tämä on tietenkin valtava pettymys. Olen äärimmäisen pahoillani tallini puolesta. Varmasti tässä viikonlopussa on paljon positiivisia asioita, joita voimme mukaamme ottaa. Juuri nyt se tuntuu kuitenkin aika vaikealta sisäistää, vasta kolmatta kisaansa Rally1-autolla ajanut Suninen harmitteli.
Kisan voittoon ajoi M-Sport Fordin Ott Tänak, joka kukisti Hyundain Thierry Neuvillen 42,1 sekunnilla. Edellisen kerran Tänak ja brittiläinen yksityistiimi M-Sport olivat juhlineet helmikuussa Ruotsissa.
Tänakille ykköstila oli uran 19:s, mikä nostaa virolaisen kautta aikain voittotilastossa tasoihin Markku Alénin kanssa.
– On hienoa saada vihdoin jotain positiivista. Iso kiitos mekaanikoille, jotka ovat tehneet isoa työtä pienillä panostuksilla, Tänak kuittasi.
Toyotan Kalle Rovanperä säilytti hienot asetelmat mestaruustaistelussa. MM-sarjaa johtavan Rovanperän ero tiimikaveri Elfyn Evansiin on 31 pistettä, kun ajamatta on enää kaksi osakilpailua. Evans ajoi Sunisen keskeytyksen jälkeen kolmanneksi, mutta uransa toista titteliä jahtaava Rovanperä oli walesilaisen perässä neljäs.
Rovanperä kuittasi jälleen myös täydet viisi pistettä voittamalla rallin päättäneen Power Stage -erikoiskokeen.
– Ei ollut paras viikonloppu meiltä. Heti alusta asti meni vaikeaksi, koska lähtöpaikka rankaisi aika paljon. Sen jälkeen oli vaikea taistella, Rovanperä sanoi.
– Tärkeintä oli, että piste-ero Evansiin pysyi. Viikonloppu oli vaikeampi kuin ajattelin. Ylipäätään ei tästä kisasta kuitenkaan jäänyt kovinkaan hyvä maku.
Jari-Matti Latvalan johtama Toyotan WRC-talli varmisti Chilessä jo kolmannen merkkimestaruuden putkeen. Rallin MM-sarjan historiassa japanilaisvalmistajalle mestaruus oli seitsemäs.
– Paljon asioita tapahtui tässä kisassa. Olen tosi onnellinen koko tiimin puolesta. Hieno juttu, että saimme varmistettua homman jo täällä. Pitää muistaa, että tässä ei kyse ole pelkästään porukasta, joka on täällä Chilessä, vaan tämän ovat tehneet ihan kaikki ihmiset, jotka tekevät meidän puolestamme töitä, Toyotan urheilutoimenjohtaja Kaj Lindström hehkutti.
Sami Pajari ajoi WRC2-luokassa kolmanneksi ja yleiskilpailussa kahdeksannelle sijalle. Luokan voittoon ajoi Oliver Solberg ennen Gus Greensmithia.
Rallin MM-sarja jatkuu lokakuun lopussa uudella Keski-Euroopan rallilla.