Turbiinien läpi virtaa runsaasti vettä. Virtaus on yleensä suurempi kuin vanhaan joen uomaan juoksutettava virtaus.
Kalojen annetaan vaeltaa eri reittejä ylös ja alas. Luonnontilassa ne vaelsivat yhtä ja samaa reittiä. Tärkein vaellusten ajankohta vaelluspoikasilla ja aikuisilla kaloilla oli tulva, joka edisti vaellusten onnistumista.
Vaellusreittiin on ohjattava paljon vettä, noin 100 kuutiota sekunnissa, mikä on 20 prosenttia joen keskivirtaamasta. Vettä on silloin riittävästi ohijuoksutukseen ja vaellukset onnistuvat.
Alavirtaan laskeutuvat poikaset uivat parvina voimalaitosta kohti. Ne ohjataan hyvissä ajoin vinosti, noin 200 metriä ennen voimalaa esimerkiksi öljyntorjuntapuomeilla vanhaan joen uomaan. Samalla tavoin tukit saatiin aikoinaan ränniin. Puomit on varustettu harvalla painotetulla noin kaksi metriä korkealla verkolla, jonka ali poikaset eivät sukella.
Ylävirtaan pyrkivät kalat nousevat samalla periaatteella voimala-altaaseen. Altaassa on riittävä virtaus, jolloin kalat säilyttävät nousuviettinsä ja oikean suunnan. Aikoinaan aikuiset kalat ohjattiin risuaidoilla karsinoihin, joista ne nuotattiin ylös.
Ei tarvita satoja tuhansia tai miljoonia maksavia kalahissejä, kalasydämiä tai muitakaan teknisiä, keinotekoisia laitteita. Luonnonmenetelmällä selvitään nopeasti pienin kustannuksin.
Tulva tukee joen monikäyttöä, mutta haittaa energiantuotantoa. Siksi tulvia yritetään hillitä varastoimalla vettä tekojärviin, esimerkiksi Vuotoksen altaaseen. Altaat haittaavat vesiekosysteemin toimintaa voimakkaasti.
Vanhoista jokiuomista Ossaus-, Petäjäs-, Vanttaus- ja Pirttikoski sekä Seitakorva ovat vesitettyinä valmiita putaita, eikä niiden käyttöönotto maksa juuri mitään. PVO:n Isohaara on monikäytön kannalta paha este. Siinä ei ole ollut poikastuotantoon soveltuvia koskia lainkaan.
Isohaarasta saadaan kulttuurihistoriallisesti merkittävä museoalue ja matkailunähtävyys. Sen säätöenergia voidaan korvata yhdellä 400 gigawattitunnin pumppuvoimalalla, esimerkiksi Mäntyvaaraan rakennettavalla yli 100:n MW:n tehoisella laitoksella. Voimala maksaisi alle 200 miljoonaa. Sähköpörssissä kustannus tulisi takaisin vuodessa.
Vanhoista uomista tärkein oli Taivalkoski. Siitä nostettiin ennen vuotta 1948 lipolla kesässä noin 100 000 kiloa vaelluskaloja ja puoli miljoonaa nahkiaista. Taivalkoskeen on suunniteltu rakennettavaksi luonnonmukainen kalatie. Se olisi mitoiltaan vaatimaton ja liian jyrkkä, kaltevuudeltaan kaksi prosenttia. Uoma ei palvelisi monikäyttöä, se olisi hukkainvestointi.
Taivalkosken voimala on poistettava käytöstä, jolloin saataisiin vapautettua 50 kilometriä vaellusreittiä. Laitos voidaan korvata 1-2 pumppuvoimalalla, esimerkiksi Kemijärven Räisälän Vaaranlampien laitoksella ja Kittilän Suurikuusikon kaivoskuiluun perustettavalla Pyhäjärven Pyhäsalmen pumppulaitoksen kopiolla.
Koska suurin osa Kemijoen putaista soveltuu vaelluksiin hyvin, hankkeeseen tarvitaan vain muutama miljoona euroa. Kallein yksittäinen uomahanke on Valajaskosken luonnonmukaisen kalatien rakentaminen, jonka suhteen ei kannata pihistellä.
Mistä kiikastaa? Kemijoki oy ei ole aidosti kiinnostunut virtavesiluonnosta, vaan energiantuotannosta ja vesistön loppuun rakentamisesta hinnalla millä hyvänsä. Luontoarvoja ei kunnioiteta, eikä luonnontilaa haluta säästää tuleville sukupolville. Vuosikymmeniä jatkunut ihmisten pelottelu tulvilla on myös tämän päivän virtavesipsykologiaa.
Jos Valajaskoskessa aloitettaisiin juoksutukset ajoissa ja niitä jatkettaisiin riittävän pitkälle kesäkuulle, luonto ei kastelisi Rovaniemeä, vaan sen tekisi säännöstelijä, joka maksattaisi vahingot yksityisten ihmisten omista rahapusseista.
Kirjoittaja on hydrologi.