Vuosisadan tarinat: Lehmärievut ja lammasraukat sodan jaloissa

Juttusarjan yhdeksännessä osassa eläydytään evakkojen huoleen nelijalkaisista ystävistään.

Lapin maakuntamuseo
Vuosisadan tarinat: Lehmärievut ja lammasraukat sodan jaloissa

Nelijalkaiset ystävät. Kuvassa on evakkolehmiä Övertorneåssa syksyllä 1944.

Heidi Pelkonen

Evakkoon joutuneiden mieltä painoi huoli paitsi läheisten ihmisten, myös kotieläinten tilanteesta. Kotieläimet olivat tärkeä elinehto ja arvokasta omaisuutta, mutta monille myös rakkaita perheenjäseniä.

Rovaniemen maalaiskunnan karja evakuoitiin Ruotsiin, jonne se kuljetettiin pääosin kävellen. Mukaan sai ottaa vain lehmät ja hevoset, muu karja jouduttiin teurastamaan. Evakkokarjasta huolehtivat useimmiten alaikäiset tytöt ja pojat. Lehmien paimentaminen Ruotsiin ja väliaikaisissa oloissa niistä huolehtiminen oli vaativa tehtävä.

Lapin maakuntamuseon kokoelmissa on evakkoaikainen kirjeenvaihto, jossa on kymmeniä perheenjäsenten toisilleen kirjoittamia kirjeitä. Tämä Meltauksesta kotoisin ollut perhe vietti Ruotsissa evakkotalven 1944–1945. Siellä heidät sijoitettiin eri paikkakunnille, ja kirjeet heidän välillään kulkivat ahkeraan. Niissä keskustellaan usein perheen kotieläimistä, joista Ruotsissa huolehtivat perheen teini-ikäiset pojat Kalle ja Viljo.

”Kyllä niillä [lehmillä] oli kurja siellä Mäntymaassa, eivät saaneet kuin pikkusen heiniä ja joskus ei sitäkään. --- Siellä Saarijärvellä oli hevosilla kurja olo, kun oli kovat vesisateet ja hevosten piti olla metsässä puitten alla toista viikkoa”, kirjoittaa Kalle isälleen 4.11.1944.

Raskas vastuu eläimistä painoi Kallen ja Viljon harteita. Kun yksi perheen lehmistä täytyi lopettaa, välittyy yhteinen suru kirjeiden riveiltä.

”Eilen vietiin yksi meidän lehmä tapettavaksi, se oli Vaihikki. --- Meillä on hankala tuo navetta homma, kun pitää ajaa vesi hevosella, kun kaivossa on vähän vettä. Kyllä se on kauhea homma talvella, kun astiat jäätyvät”, kirjoittaa Kalle äidilleen 15.11.1944.

”Vai piti meitän Vaihikki lopettaa, kyllä net nyt on vahinkot huipussaan”, vastasi äiti Kallelle 19.11.1944.

”Ja Vaihikkikin on pitänyt hävittää, kyllä net taitaa lehmäkkin olla vaikka minkälaisessa kyytissä, kyllä sinne pitäis päästä meitän itse. On sillä Viljo rajallaki niissä hommaa kyllä.”

”Kirjoita miten se Vaihikki piti lopettaa, mikä sille tuli, kyllä sekin piti olla temppu”, perheen isä kirjoitti vaimolleen 20.11.1944 ja 2.12.1944.

Myöhemmistä kirjeistä selviää, että Vaihikki sairastui nautatuberkuloosiin. Vaarallisiin, tarttuviin tauteihin sairastuneiden eläinten kohdalla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin teurastaa sairas eläin.

Isä joutui lopettamaan koiran evakkomatkalla. Tapahtunutta käsitellään useassa kirjeessä.

”Olisin tullut pyörällä Marrasjärven tietä, mutta se Hirttiö oli sanonu että pitää lähtijä pyörällä hevoskolonnan matkassa, sillä joutuin koirankin hävittämään, ruuvasin kuljettaa mutta kun oli kova liike tiellä olisin hojeltunu autoin alle”, isä kertoi Antille 1.11.1944.

”Olisitta nostanut Ranssin reppuun selkään pää ulos repusta”, Antti vastasi isälleen 3.11.1944.

”Puhut että olis pitäny Ransi panna reppuun mutta hankala se olis ollu sekin yritys”, isä vastasi Antille 4.11.1944.

Lampaat ja kissat oli jouduttu jättämään kotiin. Äiti murehti lampaiden kohtaloa.

”Kyllä se oli kurja paikka kun met jätimme henkiin net lampaat, net raukat ovat saaneet kärsijä kurjuutta vielä ennenkö ovat kuolleet, ja myös net kissa rievut kansa.” (17.12.1944)

Joulukuussa Kalle palasi Polle-hevosen kanssa kodin raunioille. Lampaat olivat saksalaiset teurastaneet, metsistä löytyi sentään muutamia perheen poroja. Ja onneksi kissakin selvisi hengissä.

”Meidän Mirri on täällä Tuovisessa siltä oli karva vähän palanut, totta oli ollut kuumassa paikassa”, Kalle kirjoitti äidilleen 20.1.1945.

”No hoija sinä vain kissa riepuva hyvin ja Pollea, eihän meillä olekkaan enään juuri noita elukoita kovinkaan paljon kuin lampaat meni ja lehmät on melkeen mennyt ja kaikki on mennyttä”, äiti vastasi Kallelle 25.2.1945.

Lopulta muukin perhe palasi kotiin muutaman lehmän kanssa. Alkoi uuden kodin ja elämän rakentaminen väliaikaisessa korsussa asuen.

Juttusarjassa Lapin maakuntamuseon työntekijät avaavat näkökulmia 100 esinettä, 100 kuvaa -näyttelyyn, joka kertoo museon kokoelmien kautta Rovaniemen historiasta Suomen itsenäisyyden aikana.

100 esinettä, 100 kuvaa

Lapin maakuntamuseon juhlanäyttely, joka on koottu museon omista kokoelmista.

Kertoo Rovaniemen ja rovaniemeläisten historiasta Suomen itsenäisyyden aikana.

Näyttely on osa Suomi100-ohjelmaa.

Esillä 14.1.2018 saakka Lapin maakuntamuseossa Arktikumissa.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös