Valtakatu saa kesällä uuden ilmeen, kun Arctic Art and Design Summer -näyttely rantautuu keskelle kesäistä kaupunkia. Uusi arktinen taidetapahtuma järjestetään Rovaniemellä 16.6.–27.8.

Taideteokset levittäytyvät Valtakadulle ja jatkuvat Koskikadun risteyksestä Pekankadulle. Niitä nähdään myös Arctic Light Hotellin ympärillä ja sisätiloissa.

Yhteistyössä on mukana Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan sisustus- ja tekstiilimuotoilun koulutusohjelma.

”Muotoilijaopiskelijat suunnittelevat ja luovat uniikkeja kangastaideteoksia, jotka ripustetaan kesän ajaksi Valtakadun yli jouluvalojen tilalle”, kertovat idean isät, Arctic Light Hotellin toimitusjohtaja Mikael Gröhn ja markkinointipäällikkö Lieven De Rycke.

Ajatus ulkona järjestettävästä taidekesätapahtumasta alkoi muhia viime lokakuussa, kun Lieven De Rycke keskusteli Valtakadun jouluilmeestä naapuriravintoloiden ja -hotellien kanssa.

”Kaikki jouluprojektissa mukana olleet yritykset lähtivät innolla mukaan myös kesäiseen tempaukseen”, De Rycke kertoo.

Tapahtumalle halutaan luoda alusta lähtien kansainvälinen imago. Sitä vahvistaa yhteistyö Arctic Design Weekin kanssa.

Tänä kesänä teosten teema on arktinen alue kaikkine vivahteineen. Ensimmäinen teos on jo saapunut Arctic Light Hotellin sisätiloihin. Se on Samuli Alosen Poromatkalaukku.

”Osasta näytteille tulevista teoksista on jo sovittu taiteilijoiden kanssa, mutta mukaan mahtuu yhä lisää taideteoksia. Myös paikalliset taiteilijat saavat ehdottomasti ottaa yhteyttä meihin halutessaan ehdottaa omia teoksiaan esille laitettavaksi”, Lieven De Rycke sanoo.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös