Uusi kotimainen musta komedia: Muumiopäivä kertoo syrjäytyneistä ihmisistä tosi-tv-maailmassa

Pekka Aho
Uusi kotimainen musta komedia: Muumiopäivä kertoo syrjäytyneistä ihmisistä tosi-tv-maailmassa

Muumiopäivä. Näytelmän rooleissa nähdään Eino Hantula (vas.), Liisa Penttilä ja Jari Liukkonen.

Rovaniemeläinen teatteri Aurore B tuo ensi-iltaan kotimaisen kantaesityksen. Tuula Väisäsen kirjoittama ja ohjaama Muumiopäivä on musta komedia syrjäytyneistä ihmisistä ja äitimuumioista tosi-tv:n aikakaudella.

Näytelmän päähenkilöistä Lapissa aikamiespoikana asuva Samu on saanut netin kautta yhteyden stadilaiseen Pirreen, moniongelmaiseen, tosi-tv-koukussa olevaan onnenonkijaan. Samu, Pirre ja sosiaalivirkailija Senja. kohtaavat syrjäisellä tilalla, huonokuntoisen tien päässä.

Eläkkeelle jäämässä oleva Senja on tullut viimeisenä työpäivänään tapaamaan Samun äitiä, kylän vanhinta ihmistä. Myrskyn yllättäessä kukaan ei pääse pois, ja äitimuumioiden kaivautuessa esille henkilöt joutuvat käymään lävitse traumaattista suhdetta omaan äitiinsä.

"Musta komedia pohtii myös sitä, mikä on ihmisten suhde omaan todellisuuteensa tosi-tv-aikakaudella, jolloin kenestä tahansa voi tulla hetkessä tähti", Tuula Väisänen kertoo.

Näytelmän rooleissa nähdään Jari Liukkonen, Liisa Penttilä ja Eino Hantula. Näytelmästä on marras-joulukuussa kaikkiaan kuusi esitystä.

Muumiopäivä, ensi-ilta la 11.11. klo 19 Wiljamissa. Seuraavat esitykset to 16.11. klo 19 ja su 19.11. klo 14. Liput 13/18 e.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös