Uusi Rovaniemi

Toimittajalta: Rovaniemestä on tullut Airbnb-laboratorio – voimme vain seurata sivusta, miten Airbnb vaikuttaa

Jussi Leinonen

Leena Talvensaari

Asukasmäärään suhteutettuna niitä on Rovaniemellä enemmän kuin Barcelonassa. Tuottavimmista kohteista saa keskimäärin jo yli 70 000 euron vuositulot.

Pelkästään tammikuussa niiden myynnin arvo oli 1,31 miljoonaa euroa. Viimeisen vuoden kokonaismyynniksi Rovaniemellä arvioidaan 10,67 miljoonaa euroa.

Kyse on tietenkin Airbnb:stä eli ns. vertaismajoitustoiminnasta. Siinä yksityiset ihmiset tai vaikkapa sijoittajat voivat vuokrata asuntojaan lyhytaikaiseen käyttöön Airbnb-nettisivuston kautta.

Airbnb-majoitus on viime vuosina kasvanut Rovaniemellä räjähdysmäisesti. Tämän vuoden alussa Airbnb-vuokrakohteita oli Rovaniemellä jo lähes 900, kertoo Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti (MTI).

MTI:n mukaan Airbnb-toiminta on taloudellisesti jo niin merkittävää, että se muistuttaa kaupallista majoitusta. Tätä tukee myös se havainto, että puolet rovaniemeläisistä kohteista kuuluu sellaisille vuokraajille, joilla on useampia vuokrakohteita.

Airbnb:ssä on paljon hyvää. Ilman Airbnb-majoitusta moni turisti rahoineen jäisi tulematta Rovaniemelle varsinkin sesongin aikaan, jolloin hotellit ovat täynnä ja niiden hinnat ovat huipussaan.

Airbnb helpottaa myös isojen yleisötapahtumien järjestämistä, sillä sen ansiosta majoituksesta ei tule pulaa. Esimerkiksi viime vuoden heinäkuussa, kun Rovaniemellä pidettiin Kuninkuusravit, Airbnb-myynti yli kaksinkertaistui edelliseen vuoteen verrattuna.

Airbnb näkyy myös rakentamisessa. Asuntoja hankitaan sijoituskohteiksi ja niitä käytetään lyhytaikaiseen vuokraukseen.

Airbnb on sikäli erikoinen miljoonabisnes, että sitä ei säädellä juuri millään tavalla. Airbnb-tulot toki ovat veronalaista pääomatuloa, mutta ammattimaisetkin Airbnb-majoittajat saavat toimia ilman monia sellaisia vastuita ja velvollisuuksia, jotka koskevat virallisia majoitusyrityksiä. Tämä ei ole reilua.

Reilua ei ole sekään, että taloyhtiöiden muut osakkeenomistajat saattavat joutua Airbnb-toiminnan aiheuttamien vahinkojen tai muiden kustannusten maksumiehiksi.

Rovaniemen kaupunginhallitus käsitteli Airbnb-toimintaa iltakoulussaan ja totesi, että siihen on vaikea puuttua ilman lainsäädäntöä. Airbnb saa siis jatkua hallitsemattomana ainakin lähivuodet, sillä vaikka lain tarpeesta ollaan melko yksimielisiä, sitä tuskin saadaan aikaan kovin nopeasti.

Rovaniemi toimiikin nyt eräänlaisena elävänä laboratoriona, jossa voidaan vain seurata sivusta, miten Airbnb vaikuttaa esimerkiksi rakentamiseen, asumiskustannuksiin ja ihmisten arkeen.

Onko vaarana esimerkiksi se, että Airbnb:n siivittämänä asuntoja rakennetaan liian paljon ja asuntojen arvo jossain vaiheessa romahtaa?

Kirjoittaja on Uusi Rovaniemi -lehden päätoimittaja.

Kommentit (13)

  • Nb21

    Juu, mutta miksi matkailu ja matkailija tuodaan tavallisten ihmisten viereen ja riesaksi, ihmisten, jotka ovat hyvässä uskossa maksaneet huoneistonsa ja maksavat siitä? Näkyvätkö matkailun tuomat rahat muuten esim. Rovaniemen kaupungin taloudessa? Laittakapaa jotain esimerkkejä. Älkää kuitenkin puhuko työttömyyden vähentymisestä. Ihmiset on ajettu karenssiin ja toimeentulotuelle, siitä työttömyyslukuejn väheneminen. Viisaimmat muuttavat pois. Eivätkä lisäänny.

  • Lyhytaikaisvuokraus

    Airbnb on onnistunut markkinoinnissaan. Puhutaan Airbnb:stä ilmiönä vaikka se on vain yksi jakeluportaali. Olisi hyvä puhua lyhytaikaisvuokrauksesta.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös