Uusi Rovaniemi

Rovaniemeltä pois: Juhannusruusu, koivu ja mustikka kasvavat Annika Gilesin kotipihalla Yorkshiressa

Juttusarjassa Rovaniemeltä poismuuttaneet kertovat kuulumisiaan sähköpostin välityksellä.

Annika Giles on kasvattanut puutarhassaan komeita kesäkurpitsoita.

Annika Giles on kasvattanut puutarhassaan komeita kesäkurpitsoita.

Asun... Yorkin lähellä, Yorkshiressa, Englannissa.

Tavallisesti päiväni alkaa... puurolla, säätiedotuksen tarkistamisella ja pitkällä kävelylenkillä koirani Roryn kanssa. Satoi tai paistoi – ja varsinkin jos sattuu harvinainen lumisade.

Kotini… on sisustettu suomalaisittain. Kaapistot ovat täynnä suomalaista kippoa ja kuppia, joista olen tarjoillut vain muille suomalaisille sen jälkeen, kun joku luuli niitä Ikean tuotteiksi. Vuosien varrella on tullut tuotua Suomesta kaikkea tiskiharjoista kiviin. Ja ulkona on nyt myös sauna, kylmine suihkuineen, koivu, juhannusruusu sekä mustikat.

Tähän aikaan vuodesta... nautin siitä, kuinka kevät on jo niin pitkällä. Juhannusruusu kukkii, ja kasvimaa on jo hyvällä alulla. Samalla seuraan, kuinka lumi sulaa Rovaniemellä.

Täällä päin... on upeat maisemat ja tunnelmallisia pieniä kyliä. Muun muassa Sydämen asialla -sarjan kylä, Aidensfield on täällä päin.

Ammatillisesti... etsin uusia haasteita itselleni ja vapaa-ajalla opiskelen muun muassa asiakaskeskeista terapiaa. Haaveena olisi vielä löytää työ, jossa voisi käyttää hyväksi sekä Suomen että Englannin yrityskulttuurituntemusta ja omaa myyntikokemustani.

Vapaa-ajallani... pelaan golfia, hoidan puutarhaa ja ulkoilen paljon. Yorkshiressa asuu myös useita muita suomalaisia, joiden kanssa järjestetään yhteistä toimintaa ja illanviettoja.

Olen onnellinen... elämästäni kaikkine kommelluksineen, vaikka välillä kotiin Rovaniemelle onkin ihan mahoton ikävä. Olen myös onnellinen siitä, että molemmat lapseni pitävät Suomea toisena kotimaanaan ja ylpeinä kertovat siitä kavereilleen Englannissa.

Ikävöin… Rovaniemellä asuvia vanhempiani (isä ja äiti – olette niin rakkaat), Suomessa asuvia ystäviäni sekä sukulaisia. Valoisia öitä kesällä, sääskien ininää, metsässä kuljeskelua, järvessä uintia sekä lumista talvea, pakkasen narskuntaa kengän alla, kevätaurinkoa, keväisiä ”puroja” pihalla ja ihan vaan suomalaisuutta.

Päädyin… tänne Englantiin ihan sattumalta. En ollut koskaan haaveillut ulkomailla asumisesta, mutta kun tilaisuus tuli, niin päätös lähdöstä oli nopea.

Ärsyynnyn… välinpitämättömyydestä ja siitä, kun on mahdotonta saada sovittua tapaamisia ennakkoon. Suomalaisuuteen kuuluva ”katsotaan sitten lähempänä, jollei jotain muuta (parempaa) tule” satuttaa, kun tulee kaukaa ja vain lyhyeksi ajaksi.

Lapsuudessani... oli aurinkoiset, sääskettömät ja lämpimät kesät, lumiset pakkastalvet ja hiihtoretkiä. Pitkät kesälomat mökillä, hauskoja hetkiä serkkujen kanssa ja maailman paras jätski myymäläautolla.

Juureni… ovat Rovaniemellä eivätkä ne sieltä lähde, vaikka ulkomailla olen asunut yli 20 vuotta.

Lempipaikkani Rovaniemellä... on järvenrannalla oleva mökki. Siitä on tullut myös tyttöjeni lempipaikka. Mökillä uintia ja saunomista ei voita mikään.

Hienointa rovaniemeläisyydessä... ovat rehellisyys, sisukkuus ja aitous!

Rovaniemeläisyyteni herättää... mielenkiintoa englantilaisissa ystävissäni, ja heidän pyynnöstään tulemme yhdessä Rovaniemelle lomalle ensi talvena. Minusta on ihanaa, että he haluavat nähdä, mistä minä olen kotoisin. Minusta on upeaa esitellä omaa kotikaupunkiani.

Juttusarjassa Rovaniemeltä poismuuttaneet kertovat kuulumisiaan sähköpostin välityksellä jatkamalla toimituksen antamia lauseenaloituksia. Kenen kuulumisia sinä haluaisit kuulla? Kerro meille: ur.toimitus@uusirovaniemi.fi.

Annika Giles (o.s. Alapeteri)

Syntynyt 1968 Rovaniemellä.

Asunut Rovaniemellä Vikajärvellä ja Nivavaarassa vuoteen 1985, jolloin muutti Vaasaan opiskelemaan.

Käynyt ala-asteen Vikajärvellä ja Saarenkylässä, yläasteen Nivavaarassa ja Keskustan lukion.

Asunut Yorkshiressa vuodesta 2006. Asui sitä ennen Lontoossa vuodesta 1997.

Koulutukseltaan ekonomi.

Perheeseen kuuluvat aviomies Peter, tyttäret Elsa ja Anna sekä suomenlapinkoira Rory.

Harrastaa golfia, puutarhanhoitoa, telttailua ja kaikenlaista ulkoilua.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös