Uusi Rovaniemi

Ounasvaaran skeittiparkki rakentuu vauhdilla – avataan näillä näkymin elokuun puolivälissä

Anna-Reetta Kytölahti
Ounasvaaran skeittiparkki rakentuu vauhdilla – avataan näillä näkymin elokuun puolivälissä

Haastetta harrastajille. Skeittiparkkiin rakennettavan poolin Tero Pikkarainen sanoo tarjoavan haastetta myös kokeneemmille skeittaajille.

Anna-Reetta Kytölahti

Ounasvaaralla Lappi-areenan takana käy kuhina, kun kymmenkunta työntekijää valaa betonia uuden skeittipuiston rakenteisiin. Tällä hetkellä käynnissä on työmaan toinen valu.

"Viime viikolla saatiin valettua yksi päätykaari. Tällä viikolla tehdään toinen ja sen lisäksi yksi allas", puiston rakentamisesta vastaavan Concrete Proofin omistaja Tero Pikkarainen kertoo.

Noin 400 neliömetrin alueelle on Pikkaraisen sanojen mukaan tulossa monipuolisesti erilaisia rakenteita. Aluetta ei kuitenkaan tahdota ahtaa liian täyteen. Tulossa on ainakin yksi pooli eli allas, flättireili, pyramidikulma, funbox sekä erilaisia kaaria.

"Poolia ei löydy Pohjois-Suomesta vielä ollenkaan, lähin taitaa olla Jyväskylässä."

Kaikille harrastajille pyritään tasosta riippumatta tarjoamaan jotain. Alueelle ovat tervetulleita skeittareiden lisäksi myös esimerkiksi bmx-pyöräilijät.

"Täältä on helppo lähteä harjoittelemaan. Kaikki elementit ovat saumattomia, lisäksi löytyy sekä isompia että pienempiä kaaria. Altaassa puolestaan on syvempi ja matalampi pääty, joten siinä riittää haastetta", Pikkarainen kertoo.

Anna-Reetta Kytölahti
Satoi tai paistoi. Betonia pystytään valamaan säällä kuin säällä. Ainoastaan loppuvaiheessa säällä on väliä, kun koko aluetta ei pystytä kattamaan kerralla.

Satoi tai paistoi. Betonia pystytään valamaan säällä kuin säällä. Ainoastaan loppuvaiheessa säällä on väliä, kun koko aluetta ei pystytä kattamaan kerralla.

Ounasvaaran skeittipuisto nielee noin 70 kuutiota betonia. Puisto rakennetaan betonista, sillä se on huomattavasti vaneria kestävämpi vaihtoehto.

"Vaneri vaatii vuosittaista huoltoa. Edellistä parkkia ei ole huollettu juuri yhtään ja se onkin lähes käyttökelvottomassa kunnossa", Pikkarainen selventää.

Concrete Proof rakentaa vuodessa useita skeittipuistoja ympäri Suomen. Ennen Rovaniemeä yritys rakensi puiston Sodankylään, täältä matka puolestaan jatkuu Ouluun. Kaiken kaikkiaan tänä kesänä valmistuu seitsemän uutta parkkia.

Tero Pikkarainen on iloinen päästessään rakentamaan skeittipuistoa kotiseuduilleen. Kemijärvellä syntynyt ja pitkään Rovaniemellä asunut Pikkarainen on itsekin skeitannut vuosikymmeniä.

"Pohjoisesta on aina tullut kovia skeittaajia. Ja kuinka kovia täältä olisi tullut, jos olisi ollut kunnollinen paikka harjoitella", Pikkarainen pohtii.

Hän uskoo skeittiparkin tuovan nuoria skeittareita yhteen. Pikkarainen pitää tärkeänä ominaisuutena harrastamisen omaehtoisuutta ja vapautta mennä ja tulla miten haluaa.

"Nuoret skeittaavat usein tuntikausia. Kerran Rollohallissa käydessäni kaksi poikaa kertoi, kuinka he olivat skeitanneet sinä päivänä jo kahdeksan tuntia", Pikkarainen kertoo.

Pikkarainen toivoo, että parkki olisi auki läpi yön. Sijainniltaan paikka on sellainen, etteivät myöhäisimmätkään skeittaajat aiheuta meluhaittoja, sillä lähellä ei ole asutusta.

"En tiedä montaa näin pohjoista parkkia, jotka olisivat yötä myöten auki. Yötön yö houkuttelisi varmasti skeittituristeja paikalle", Pikkarainen arvioi.

Anna-Reetta Kytölahti
Pohjoisen poika. Tero Pikkarainen kertoo olevansa iloinen ja onnellinen päästessään rakentamaan skeittiparkkia kotiseuduilleen.

Pohjoisen poika. Tero Pikkarainen kertoo olevansa iloinen ja onnellinen päästessään rakentamaan skeittiparkkia kotiseuduilleen.

Santasportilta kerrotaan, että yöaikaan parkki aiotaan kuitenkin pitää kiinni. Aitoja alueelle ei näillä näkymin ole tulossa, vaan parkkia valvotaan valvontakameroiden avulla.

"Aukioloajat tulevat kuitenkin olemaan laajat", Santasportin toimitusjohtaja Heikki Keskitalo lupaa.

Santasport aikoo tarjota välinevuokrausta niille, jotka eivät omista omia välineitä. Muuten parkin käyttö on harrastajille maksutonta. Lisäksi Santasport aikoo järjestää erilaisia skeittikouluja ja -kursseja. Keskitalon mukaan kursseja voitaisiin järjestää mahdollisesti jo tänä kesänä.

"Skeittiseurojen kanssa on jo ollut puhetta kurssien järjestämisestä. Odotetaan nyt kuitenkin ensiksi, että parkki saadaan auki", Keskitalo sanoo.

Ounasvaaran skeittipuisto

Avataan näillä näkymin elokuun puolivälissä.

Ylläpidosta vastaa Santasport.

Puisto on auki joka päivä, aukioloajat tarkentuvat myöhemmin.

Puisto on kaikille maksuton.

Santasport tarjoaa maksullista välinevuokrausta sekä skeittikouluja ja -kursseja.


Kommentit (3)

  • Huokaukselle

    rutosti stemppiä

  • Huokaus

    Miten kontrolloidaan skeittiparkin käyttäjien päihteettömyys? Näyttäisi tähän genreen kuuluvilla maistuvan sekä rööki että bäkkijuomat…. Tässä nyt on vaan pistänyt silmään kun tuolla joen rannoilla on liikkunut, että aika monella on pyörän tarakalla skeitti + juomat. Rööki suupielessä. Ja ikäluokka 30 asti.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös