Lauantaivieras: Myös ikäihmisillä on tarve mukavaan elämään

Eero Pentti

Kotona asuminen mahdollisimman pitkään on hieno asia, jota tulee ehdottomasti vaalia. Samaan aikaan pitäisi myös uskaltautua pohtimaan sitä, onko ikäihmiselle paras vaihtoehtoa asua omassa kodissaan, liian usein yksin ja yksinäisenä. Ainoa päivittäinen ihmiskontakti voi olla kotona vieraileva avustaja, joka kiirehtien käy antamassa lääkkeet ja vaihtamassa muutaman sanan.

Rollaattori ei luista lumessa kyläreissuille ja omat läheiset ovat kiireisiä omissa arkisissa asioissaan ja ehtivät käymään harvakseltaan. Kotona asutaan mahdollisimman pitkään ja palveluasuntoon hakeudutaan vasta, kun ei pystytä asumaan kotona edes avustettuna.

Päivät ja viikot kuluvat nukkuessa, televisiota katsoessa ja syödessä. Henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen voi olla jo työlästä, siivouksesta puhumattakaan.

Vai olisiko olemassa jokin paremmin vanhuutta kunnioittava mahdollisuus?

Oma käsitykseni on muuttunut työni kautta. Aikaisemmin ajattelin, että on itseisarvo asua kotona niin pitkään kuin suinkin mahdollista ja sitten vasta palveluasuntoon, kun on ehdoton pakko.

Äitini kuoleman jälkeen isäni asuu yksin omaa talouttaan ja pärjää ihan hyvin, mutta inhimillisiä kontakteja ei ole monta. Etenkin talvella, kun liikkuminen on työlästä, ei edes kauppaan pääse tapaamaan muita ihmisiä. Ruokaa ja lääkkeitä on, asunto on lämmin ja puhtaat vaatteen on päälle pukea. Me lapset käymme hänen luonaan aina kun ehdimme ja yritämme auttaa sen minkä voimme ja osaamme.

Nykyisin pohdin yhä useammin, voisiko hänen elämänsä olla rikkaampaa palveluasunnossa, jossa hänellä olisi mielekästä tekemistä aina kun sitä haluaa. Olisiko inhimillisempää hänelle, jos hän voisi olla ja elää samanhenkisessä seurassa, turvallisessa ja esteettömässä ympäristössä, kuitenkin yksityisyys turvaten? Omaiset ja muut läheiset tietysti mukana kulkien.

Elämä palveluasunnossa voisi olla huomattavasti osallistavampaa kuin isäni arki on ollut kotona viime vuosina konsanaan. Yhteistä tekemistä ystävien seurassa, ja henkilökunta huolehtii osaltaan mielekkäästä, toimintakykyä ylläpitävästä toiminnasta.

Onko myös vanhuus vietettävä ”otsa hiessä leipänsä syöden” kotona, eikö edes vanhuuden voisi viettää niin, että kaikki tarvittava palvelut ja apu ovat helposti saatavilla? Eikö tuo ole jokaisen lottovoitosta unelmoivan haavekuva?

Ainakin omalle kohdalleni uskallan toivoa, että pääsen vanhuuttani viettämään osaavien ammattilaisten huomaan ja lehdenkin minulle saa lukea ääneen.

Lauantaivieras on Uusi Rovaniemi -lehden kolumnipalsta, jolla kirjoittaa tällä viikolla Rovalan Setlementin toiminnanjohtaja Eero Pentti.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös