Uusi Rovaniemi

Lapin yliopiston entinen rehtori Esko Riepula julkaisee muistelmat

Luvassa katsaus paitsi lapsuuteen myös Lapin yliopiston perustamiseen.

Pekka Aho
Esko Riepula on Lapin yliopiston emeritusrehtori. Lokakuussa hän julkaisee muistelmat.

Esko Riepula on Lapin yliopiston emeritusrehtori. Lokakuussa hän julkaisee muistelmat.

Tiia Haapakangas

Lapin yliopiston emeritusrehtorin Esko Riepulan omaelämäkerralliset muistelmat Eskon askeleet on ilmestynyt Into Kustannus Oy:n julkaisemana.

Esko Riepula esittelee muistelmateostaan Rovaniemen kirjaston Lapponica-salissa keskiviikkona 17.10. kello 18.00 alkaen.

Värikkäät muistelmat kertovat kirjoittajan lapsuus- ja nuoruusvuosista, joissa Rovaniemellä on aivan erityinen sija. Oppimisen ilon ja innon täkäläisestä kauppaoppilaitoksesta saanut nuorukainen menee rehtorinsa auttamana Yhteiskunnalliseen Korkeakouluun Tampereelle. Siellä hän suorittaa tutkintonsa ennätystahtia, ja jää yliopiston opettajaksi, mistä tie vie perustuslakeja uudistavan valtiosääntökomitean sihteeriksi ja uudelleen yliopiston opettajaksi.

Valtakunnalliseen korkeakoulupolitiikkaan osallistuminen tuo kirjoittajan myös Lapin korkeakoulun suunnitteluun. Jännittävien vaiheiden kautta päästään perustamaan Lapin yliopistoa, mutta millainen poliittinen vääntö siihen tarvittiinkaan?

Pitkäaikaisen rehtorikautensa lisäksi tekijä oli mukana myös niin valtakunnallisessa kuin paikallispolitiikassa ja eläkkeelle jäätyään erilaisissa selvitystehtävissä.

Näistä ja muista kirjaan sisältyvistä teemoista Esko Riepula kertoo 17.10. kello 18 Lapponica -salissa alkavassa tilaisuudessa. Siellä kirjaa on myös myytävänä rajoitettu määrä 20 euron omakustannushinnalla.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös