Uusi Rovaniemi

Kolumni: Olin yksin kotona ja join Graalin maljasta – nuorruin hetkessä kymmenen vuotta

Henri Anundi

Viikko sitten sain juoda Graalin maljasta. Minulle avautui pienten lasten vanhemmille lähes saavuttamaton, jopa myyttinen mahdollisuus olla yksin kotona.

Sain lahjoista suurimman elämäni kenties raskaimman jakson päätteeksi. Arjen pyörittäminen vaihtui kivireen vetämiseksi, kun perheeseemme iski kuukauden sairastelukierre, joka ensin kävi lapset vuorotellen läpi ja sitten nujersi minut.

Nyt harjoittelen lasten kellopelillä Sakariaan kiitosvirren sävelkulkua, jotta saan laulaa ylistyksen avovaimolleni, joka pyhien alla pakkasi lapset ja koiran autoon ja hurautti mummolaan. Peliliikkeen tarkoituksena oli antaa minun toipua rauhassa, jotta koko perhe pääsisi pitkään suunniteltuun pääsiäisreissuun.

Pelkkä ajatus lepäämisestä yksin kotona tuntui utopialta. Kun karavaani karautti pihasta, jähmetyin hetkeksi paikalleni ihmettelemään Lapin hiljaisuutta ja rauhaa. Mitä nyt koneellinen ilmastointi humisi taustalla. Sitten siivosin lelut, vaatteet, hiekat ja koirankarvat pois ja rojahdin sohvalle.

Potslojossa pohdin lepäämistä. Riittävä uni lienee sitä parhaimmillaan, mutta se on pienten lasten kanssa vieras käsite. Lepoa on myös tieto siitä, ettei tarvitse huolehtia mistään pieneen hetkeen.

Arjen rutiinit säpsäyttivät auvosta: ruuanlaitot, pesut, kynnenleikkuut, ulkoilut, kauppareissut, vaipanvaihdot, nukkumaanmenot ja niin edelleen. Aina on seuraava asia tehtävälistalla. Nyt ei ollut edes koiraa lenkitettävänä. Käsittämätöntä.

Otin lahjan vanhurskaana vastaan ja hörppäsin maljasta. Legenda on totta – nuorenin hetkessä kymmenen vuotta. Levollinen mieli väänsi karelinmaisen niskalenkin viheliäisestä flunssasta ja pyyhki sillä molskia kuin Siperian karhu vastustajillaan.

Lämmitin saunan ja heitin niin paljon löylyä kuin nahka kestää. Pesin vain itseni. Saunajuoman jätin huoletta sohvapöydälle – kukaan ei kaataisi sitä. Kuivattelin kaikessa rauhassa. Pakastepizzaan latasin armotta tulisuutta pöpöjen kuolemaksi, kun ei ollut muita maistelemassa. Yläkerran sälli oli juonessa mukana: televisiosta tuli jääkiekko-ottelu.

Olin kuin mestaruuden voittanut urheilija pitkän kauden jälkeen. Tunteelle ei löytynyt sanoja, merkityksen ymmärtää vasta myöhemmin. Saavutin jotain suurta, ja olo oli tyhjä.

Joskus ihmisen harteille kasaantuu liikaa, ja taakka tuntuu sietämättömältä kerralla kannettavaksi. Silloin tekee mieli huutaa, että jättäkää kaikki minut hetkeksi rauhaan.

Sen hetken ei tarvitse olla pitkä. Ennen nukkumaanmenoa katselin jo kuvia perheestä ikävöiden.

Halleluja hetken hermolepo.

Uusi Rovaniemi -lehden kolumnisti Henri Anundi on kahden lapsen isä ja työskentelee rovaniemeläisessä mainostoimistossa.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös