Uusi Rovaniemi

Kolumni: Mestarit lavalla – veteraaniurheilussa valehdellaan yhdessä, että kisat ovat leikkimielisiä

Anssi Jokiranta

Tapio Nykänen

Vuokatissa laskettiin 1990-alkupuoliskolla veteraanien eli Masters-sarjojen suurpujottelun cup-osakilpailu. Rinteitä lumetettiin kisaa varten Areco-merkkisillä lumitykeillä, jotka edustivat aikansa laatuteknologiaa.

Kesken valmistelujen huomattiin, että lunta tuprutti kisarinteeseen myös outo tykki, jonka kyljessä luki nimi Snow Crystal. Selvisi, että tykin oli raijannut paikalle Janakkalassa sijaitsevasta Kalpalinnan hiihtokeskuksesta keskuksen perustaja Eino Kalpala.

Kalpala osallistui kisaan alle 70-vuotiaiden sarjassa ja halusi varmistaa, että laskettava lumi on varmasti ”tuttua”. Vanha Oslon olympiakävijä ja moninkertainen Suomen mestari oli sitä mieltä, että kun kerran kisataan, kisataan kunnolla.

Ihmisen fyysinen suorituskyky on huipussaan vain joitain vuosia. Varsinkin maksimaalinen nopeus ja räjähtävyys laskevat kuin lehmän häntä jo pian kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen.

Monessa lajissa veteraanisarjoihin pääsee jäähdyttelemään 35-vuotiaana. Viimeistään nelikymppisenä urheilija alkaa olla kehäraakki lajissa kuin lajissa.

Olisi kuitenkin pahasti virheellistä olettaa, että kilpaileminen loppuu 35-vuotiaana. Veteraaniluokissa avautuu kokonaan uusi urheilun maailma, jossa valehdellaan yhdessä, että kisat ovat ”leikkimielisiä”.

Samalla naureskellaan sarjojen Masters-nimitykselle. Sehän on vaan hauska juttu, eikä tietenkään kerro siitä, että kaikki kuvittelisimme olevamme mestareita, ehei!

Olen tietenkin itsekin osallistunut Masters-tason kisoihin muutamassa eri lajissa. Totta puhuen olen nähnyt kilpailuissa myös sellaisia urheilijoita, jotka eivät ota touhua turhan vakavasti. Heille Masters-urheilu usein luo lähinnä motivaatiota säännölliseen harjoitteluun.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö kisoissa tempaistaisi, lykittäisi ja revittäisi niin paljon kuin lonkat ja olkapäät sietävät.

Kaikkia kilpailijoita yhdistänee se, että vaatimatonkin menestys yleisön edessä luo merkityksen tunnetta. Kannustus saa vähemmänkin vakavissaan kisailevat ylittämään itsensä välillä hämmästyttävästi. Edes se ei haittaa, vaikka mitalin saisi siksi, että sattuu olemaan salikisoissa sarjan ainoa osanottaja. Mestari mikä mestari!

Ei ole epäselvää, millaiseen mestarilajiin Eino Kalpala kuuluu. Erilaisia mitaleita on kaapeissa kymmeniä, uran yhtenä kruununa vuonna 2007 voitettu 80–84-vuotiaiden pujottelun maailmanmestaruus. Tarina ei kerro, mistä lumitykit Abetonen MM-kisoihin tulivat.

Tapio Nykänen on Uusi Rovaniemi -lehden kolumnisti, rovaniemeläinen yhteiskuntatieteilijä ja koskimeloja.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös