Uusi Rovaniemi

Kolumni: Hämärän hyssyssä olisi mukava puuhastella, mutta sisäinen kello ja yhteiskunnan säälimätön mekanismi tikittävät eri tahtiin

Anssi Jokiranta

Tapio Nykänen

Piakkoin laskeutuu hämärän hyssy. Sen suojaan olisi inehmon soma käpertyä, siellä hidastua, polttaa leppeää tulta ja kotoilla villasukat jalassa.

Hämärä ei ole mustaa. Kajastaa armeliaita valoja: piisissä liekki, taivaalla tähtikartta ja puissa kuurasta heijastuva kuun kajo.

Hämärässä on tietenkin vähän omituista. Ounasjoki virtaa oudon hiljaisena ja kylmänä, sympaattisesti sukkasillaan mutta kuitenkin kummallisena ja arveluttavan mustana.

Metsästä, pimeän puolelta, kuuluu toisen maailman ääniä, koputusta, narskutusta, pihinää ja kapsahtelua.

Hämärässä saattaa asustella melankolia. Se on rauhan, murheen ja ilon outo yhdistelmä, haikeaa pysähtymistä kynttilän valossa. Melankoliassa on pehmeää valoa ja surumielistä tietoisuutta: kun vaha loppuu, liekki sammuu.

Masennusta melankolia ei ole. Karin Johannissonin sanoin melankolia puhuu, masennus vaikenee.

Kirkasvalolamppu on modernin ihmisyyden symboli. Se vaatii, että syystalven syvässä sinisessä pitäisi olla reipas ja valoisa kuin keväällä, kun mahlat lähtevät liikkeelle. Sisäinen kello ja yhteiskunnan säälimätön mekanismi tikittävät eri tahtiin; koneistosta kuuluu pahaa ääntä, käyttöikä vähenee.

Joskus koville ajettu kone leikkaa kiinni kuin vanhan ajan safarikelkka Norvajärven jäällä, toisinaan se vain mököttää mykkänä ja odottelee kytkemistä laturiin. Osat jumittuvat, kennot tyhjentyvät ja liike pysähtyy.

Hämärässä olisi kyllä mukava puuhastella. Puuhastelu on sellaista hieman joutilasta työteliäisyyttä, jossa esineet vaihtavat paikkaa ja halot hakkaantuvat vähän kerrallaan. Liike on hieman raukeaa ja vastaa käytettävissä olevan valon määrää.

Tehokkuudesta päihtyneessä maailmassa puuhastelu on alati vaikeampaa. Salakavala reippaus on myrkyttänyt solutason ja ajaa ruumista eteenpäin kuin huume.

Siksi koneet kytketään latureihin ja niiden tankkeihin kaadetaan kofeiinia. Palamisreaktiossa jumittuneita osia voidellaan särkylääkkeillä ja personal trainerin ohjeilla.

Mutta iltaisin tulee hetkiä, jolloin pirtissä on hiljaista ja harjoitukset on tehty. Yön kaukainen kapse kuuluu jostakin, lapset nukkuvat ja koira näkee metsäisiä unia lattialla. Vain mobiililaitteen sininen valo vilkuttaa somasti hämärän hitaassa sylissä…

Tapio Nykänen on Uusi Rovaniemi -lehden kolumnisti, rovaniemeläinen yhteiskuntatieteilijä ja koskimeloja.


Kommentit (5)

  • Leena J

    Jatka samaan tahtiin

  • Nimetön

    Hyvä kolumni!

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös