Uusi Rovaniemi

Kolumni: Empatian vaaliminen täytyy aloittaa myötätunnosta omaa itseään kohtaan

Kolumni: Empatian vaaliminen täytyy aloittaa myötätunnosta omaa itseään kohtaan
Maria Paldanius

”Oho, tuntuipa hyvältä. Harvinaista empatiaa.”

Mies kiittää, tarttuu kävelykeppiinsä ja linkkaa ohitseni Rovaniemen rautatieaseman aulaan. Jään pitämään ovea vielä auki giganttisia kapsäkkejä kantaville kiinalaisille, jotka reagoivat hyvän tahdon eleeseen kantoniin sotketulla suomella: kitos gitos. Uhkean untuvakauluksen alta välähtää hymy.

Hymyilen takaisin samalla mitalla. Suljen oven ja jään niine empatioineni empimään.

Kuulinko oikein? Onko oven avaaminen tosiaan harvinaista? Onko se empatiaa? Onko empatia harvinaista?

Sana empatia on alkujaan kahden kreikankielisen sanan yhteenliittymä: ensimmäinen (ev) viittaa sisään menemiseen ja toinen (pathos) intohimoon, kärsimykseen ja hullaantumiseen. Niistä johdettu saksan kielen Einfühlung puolestaan merkitsee eläytymistä.

Vaikken mikään lingvisti olekaan, niin näen, että empatiassa on kyse vastaan tulemisesta ja toisen ihmisen (tunne)tilaan sisään menemisestä. Se on myötäelä(yty)mistä ja yhdessä kokemista.

Tulee mieleen eräs lähimmäiseni, joka minusta kevyttä pilkkaa tehdessään usein väläyttää: ”En naura sinulle vaan sinun kanssasi!”

Joulun alla eräs herra sai makeat naurut minun kustannuksellani. Olin taskuparkkeerannut kiireellä Salen pihaan ja vimmassa heilauttanut ratin lukkoon. Sitä ei ollut ennen tapahtunut, joten luulin tehneeni jotain peruuttamatonta (autokoulun syventävä vaihe vielä vaiheessa).

Paniikissa huikkasin ohikulkijalle, että nyt on hätä. Hänelle hätäni oli peruskauraa. Yhdellä ranneliikkeellä avautui rattilukko ja sen perään kurkku-chakra. Aloin nauraa. Sitten mieskin uskalsi. Se oli myötäelävää empatianaurua.

Erään jenkkitutkimuksen mukaan suomalaiset ovat maailman epäempaattisinta kansaa. On siinä totuuden siemen: sota-aikojen peruja oleva tunnekielteisyys ja myötätuntovaje vaivaavat meitä yhä.

Mutta missä koko totuus? Haiskahtaa siltä, etteivät tutkijat vaivautuneet itse paikalle empatiaamme todistamaan tai epäämään. Maininnatta jäivät niin rattilukkojenavaajat, ovienpitelijät, hukkarukkasten palauttajat, jäillä kaatuneiden ylösnostajat, vieraiden ihmisten ostosten maksajat kuin kaikki muutkin hyvän tahdon eleitä hyvästä hyvyydestä tekevät hyväntahdonlähettiläät. Olisi kannattanut kurkistaa Facebookin Positiivinen Rovaniemi -ryhmää. Siellä tavallisten ihmisten arkisia ihmetekoja yhdessä ihmetellään.

Ehkä empatia tosiaan on harvinainen ilmiö ja ihmeteltävä ihme. Sellaisenaan se on uhanalainen ja kuuluisi suojelulakien piiriin. Mutta vaikea sitä on vaalia. Vaikea siksi, että itsestä täytyy aloittaa. Kuten runoilija Rune Lazuli sanoi: Maailma tarvitsee enemmän ihmisiä, jotka rakastavat itseään.

Kyse on itse-myötätunnosta. Se on harvinaista hyvyyttä. Se on empatian alkusoitto.

Kirjoittaja on maailmaa kiertänyt toimittaja, joka opiskelee audiovisuaalista mediakulttuuria Lapin yliopistossa.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös