MM-jalkapallo

Suuri, mutta ei enää niin mahtava

Neuvostoliittolainen jalkapallo ei ollut pelkästään venäläistä. Esimerkiksi vuoden 1986 MM-kisajoukkueessa oli peräti 15 ukrainalaista. Vaikka Neuvostoliitolla oli huippujoukkueita, sosialistinen jalkapallo ei pystynyt koskaan valloittamaan maailmaa.

JAKOB GRUBER
Suuri, mutta ei enää niin mahtava

Stanislav Tshertshesov on Venäjän päävalmentajana ison urakan edessä.

Kai Nevala

Mitä yhteistä on päivämäärillä 27.5.1964, 16.3.1977 ja 18.3.1987, kysyy Aleksandr Gorbunov kirjassaan Rangaistuspotkuja?

Vaikka kyse on jalkapallosta, jopa tarkkaavaisin lajifani joutuu pähkäilemään vastausta pitkään, ja mahdollisesti vetää vesiperän vihjeidenkin jälkeen.

Kyseisinä päivinä neuvostoliittolaisille jalkapalloilijoille ojennettiin Kultainen pallo merkiksi Euroopan parhaan pelaajan tittelistä. Lev Jashin oli paras 1963, Oleg Blohin 1976 ja Igor Belanov 1986.

Saavutuksiinsa nähden neuvostoliittolaiset pelaajat jäivät, maalivahtilegenda Jashinia lukuun ottamatta, kuin vilkuilemaan esiripun raoista suureen maailmanlaajuiseen yleisöön. Blohin ja Belanov tunnetaan, mutta silti he ovat pysyneet lajin supertähtien varjossa.

Blohin sai Kultaisen pallon Johann Cruyiffin ja Franz Beckenbauerin välissä, Belanov puolestaan palkittiin jälkeen ja ennen Michel Platinin ja Ruud Gullitin.

Lännelle he olivat itäisiä ja etäisiä tähtiä.

He olivat vain neuvostoliittolaisia.

Paras sijoitus neljäs

Vuoden 2018 MM-lopputurnaus pelataan maassa, joka ei ole koskaan selvinnyt kisojen alkulohkosta jatkoon. Venäjä on pelannut MM-kisoissa historiansa aikana yhdeksän ottelua ja voittanut niistä kaksi.

Siitä huolimatta Venäjä komeilee MM-turnauksen kaikkien aikojen pistetaulukossa sijalla 11. Kymmenen turnausta, 59 pistettä ja paras sijoitus hienosti neljäs.

Selitys löytyy tietenkin maan nimen yhteydessä olevasta viitteestä, sillä virallisessa taulukossa Neuvostoliiton saavutukset on laskettu Venäjän nimiin.

Siinä on yksi iso ongelma.

Neuvostoliiton saavutukset eivät olleet pelkästään Venäjän saavutuksia.

Jashin oli venäläinen, mutta Blohin ja Belanov ukrainalaisia. Rinat Dasajev ja Valentin Ivanov olivat venäläisiä, mutta Anatoli Demjanenko, Oleg Protasov ja Aleksei Mihailitshenko ukrainalaisia.

Neuvostoliiton joukkue oli aina kansojen sulatusuuni. Varsinkin Ukraina oli idän jalkapallon vilja-aitta, joka tuotti varsinkin 1970- ja 1980-luvuilla huiman määrän huippupelaajia.

Huippu 1960-luvulla

Neuvostoliitto tuli kansainväliseen huippu-urheiluun mukaan vasta toisen maailmansodan jälkeen. Jalkapallossa Moskovan Dynamo, joka vahvistettuna oli käytännössä Neuvostoliiton maajoukkue, teki menestyksekkään ja itsetuntoa kohottaneen pelikiertueen Britanniassa vuonna 1945.

Kesäolympialaisiin maa osallistui ensimmäisen kerran Helsingissä vuonna 1952 ja kohosi heti urheilun supervallaksi. 71 mitalia saavuttanut Neuvostoliitto oli Yhdysvaltojen jälkeen toiseksi menestynein maa – tosin itänaapurin virallisessa propagandassa se löi kiistakumppaninsa.

Jalkapallo menetti olympialajina merkitystään rajusti Helsingin kisojen jälkeen, joten Neuvostoliiton kultamitali vuoden 1956 kisoissa Melbournessa ei mullistanut maailmaa. Samoin ensimmäisen EM-turnauksen voittaminen 1960 ei ole saavutuksena verrattavissa nykyisiin kisoihin, sillä Euroopan mestaruuden arvostus alkoi nousta vasta 1970-luvun puolella.

Silti fakta on kiistaton: varsinkin vuosina 1963–1966 Neuvostoliitto oli yksi maailman parhaista jalkapallojoukkueista. CCCP-paitojen tähti oli maalivahti Jashin, kuuluisa Musta hämähäkki. Hän oli pelipaikallaan vallankumouksellinen yksilö. Jashin oli ensimmäinen, joka laajensi maalivahtina reviiriään pelkästä torjujan roolista ulos.

Hänen vaikutuksensa näkyy jopa tämän päivän maalivahdeissa, jotka ovat alimpia kenttäpelaajia.

Kun Neuvostoliitto sijoittui neljänneksi vuoden 1966 MM-turnauksessa, joukkueessa oli kymmenen venäläistä, neljä ukrainalaista, neljä georgialaista sekä yksi pelaaja Latviasta, Azerbaidzhanista, Valko-Venäjältä ja Armeniasta. Yksi venäläispelaajista oli tataari.

Arkisto
Lev Jashin oli aikansa huippumaalivahti, joka palkittiin Kultaisella pallolla 1963.

Lev Jashin oli aikansa huippumaalivahti, joka palkittiin Kultaisella pallolla 1963.

Toinen mahdollisuus

Toisen kerran Neuvostoliitto oli absoluuttinen huippujoukkue vuosina 1985–1988. Tuolloin ryhmän pohja, ideologia ja peliajatus oli puhtaasti ukrainalainen.

Valmentajalegenda Valeri Lobanovski oli tuonut vuosikymmenien aikana Kiovan Dynamoon taktiset innovaatiot sekä urheilutieteen ja analyysien hyödyntämisen. Dynamo voitti Euroopan cup-voittajien cupin 1975 ja 1986 omalla totaalisella jalkapallollaan. Kun Atletico Madrid taipui kevään 1986 finaalissa 3–0, myös suomalaiset televisiokatsojat näkivät ukrainalaisten ylivoiman ottelussa.

Toki puhuimme neuvostoliittolaisesta joukkueesta.

Lobanovski nimitettiin toisen kerran maajoukkueen päävalmentajaksi 1985. Meksikon MM-kisoissa 1986 joukkueessa oli 15 ukrainalaista pelaajaa, joista 12 edusti Kiovan Dynamoa. Kokoonpano täydentyi viidellä venäläispelaajalla sekä yhdellä georgialaisella ja valkovenäläisellä.

Jalkapallofanit eivät ole unohtaneet Neuvostoliiton ja Belgian välistä puolivälieräottelua. Belgia voitti trillerin 4–3, mutta kaksi osumista oli hyvin kyseenalaisia paitsiotilanteen vuoksi.

Huippulaadukkaan sukupolven toinen mahdollisuus avautui 1988 EM-turnauksessa, jossa se eteni finaaliin Hollantia vastaan. Muistoksi jäivät Ruud Gullitin luotimainen pusku, Marco van Bastenin ihmemaali Dasajevin taakse sekä Belanovin epäonnistunut rangaistuspotku.

Jälkikäteen EM-hopean ja pari kuukautta myöhemmin saavutetun olympiakullan voi nähdä neuvostoliittolaisen jalkapalloilun joutsenlauluna.

Vaikea jalkapallo

Kuten Vesa Vares kirjoittaa teoksessaan Pallon herruus, urheilussa päteminen ei aluksi ollut kommunismille mitenkään tärkeää. Suhtautuminen muuttui kuitenkin pian, vaikka portit kansainvälisille areenoille aukaistiin vasta myöhemmin.

Neuvostoliiton lisäksi Itä-Saksa dominoi monia urheilulajeja vuosikymmenien ajan keinoja kaihtamatta. Sosialistimaat halusivat osoittaa ylivertaisuutensa myös kuningaslajissa, mutta tehtävä oli vaikein mahdollinen. Sosialistinen jalkapallo ei koskaan kyennyt hallitsemaan maailmaa.

Itä-Saksa ei edes yrittänyt menestyä jalkapallossa. Oli realistisempaa polkaista pystyyn kelkkailujoukkue ja kahmia mitaleja kuin pärjätä maailman suosituimmassa urheilumuodossa.

Samaan aikaan, kun lännen jalkapalloilijat pääsivät nauttimaan satsauksista, resursseista, rahasta ja näkyvyydestä, Neuvostoliitto ei pystynyt hyödyntämään urheilujärjestelmänsä vahvuuksia samalla tavalla kuin pienemmissä lajeissa.

Järjestelmään kuului myös alati läsnä oleva pelon ilmapiiri, joka saattoi kannustaa yrittämään, mutta pahimmillaan lamaannutti kokonaisen joukkueen. Häviäjiä ei silitelty Neuvostoliitossa, selittely oli turhaa.

Vain 2008 jatkoon

Urheilu ei ole erillinen osa yhteiskuntaa. Kun valtio luhistui, urheilussa kipuiltiin siinä missä muillakin elämänalueilla.

Jalkapallossa Neuvostoliiton paikan peri Venäjä, josta miinustettiin ukrainalaiset kuten muutkin kansallisuudet.

Venäjä on vaellellut vuosikymmeniä väläytellen silloin tällöin, mutta vailla todellista suuruutta. Maajoukkue on esiintynyt Venäjän nimellä jo neljännesvuosisadan, jonka aikana se on selviytynyt MM- tai EM-lopputurnaukseen kahdeksan kertaa ja jäänyt karsintoihin neljästi.

Itse kisoissa se on päässyt alkulohkostaan jatkoon vain vuonna 2008. Kun hollantilaisen Guus Hiddinkin luotsaama Venäjä kaatoi upealla esityksellään EM-kisojen puolivälierässä Hollannin, uuden sukupolven piti marssia menestykseen 2010-luvulla.

Kävin toisin: Hiddink sai potkut, eivätkä Dick Advocaat tai Fabio Capello pystyneet kääntämään kurssia.

Venäjällä on nähty, että ulkomaalaisten pelaajien runsas määrä kotimaisessa Superliigassa on ollut este omien pelaajien kehittymiselle. Tilastot eivät tue väitettä, sillä Euroopan huippuliigoissa prosenttijakaumat ovat selvästi pahemmat. Siitä huolimatta seurajoukkueiden avauskokoonpanossa pitää nykysääntöjen mukaan olla viisi venäläistä pelaajaa.

Päinvastoin, monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että kilpailu pelipaikoista ei ole enää riittävän kovaa. Sen sijaan, että parhaat venäläiset pelaajat himoitsisivat paikkoja lännen kärkijoukkueista, he jäävät hyvällä palkalla kotimaahansa taiteilemaan mukavuusalueellaan.

Päävalmentaja Stanislav Tshertshesov nimesi MM-kisajoukkueeseen vain kaksi pelaajaa kotimaan liigan ulkopuolelta.

On kohtalon ivaa, että Venäjä aloittaa MM-kotikisansa kaikkien aikojen heikoimmalta rankingsijalta. 66:nneksi rankatun isäntämaan odotukset ovat minimissä; kunhan häpeältä vältyttäisiin.

Mainekin pitäisi samalla palauttaa.

2016 EM-turnaus oli maalle häpeällinen kentällä, katsomossa ja kentän ulkopuolella. Venäjän turnausviikot tuovat lähinnä mieleen kauhua kylväneet huligaanit.

Venäjä kohtaa torstaina kisojen avausottelussa Saudi-Arabian. Neuvostoliittolaisen jalkapalloilun suurista hetkistä muistuttaa vain näyttämö, legendaarinen Luzhniki-stadion.

Vuoden 2018 MM-lopputurnaus pelataan maassa, joka ei ole koskaan selvinnyt kisojen alkulohkosta jatkoon.

Siitä huolimatta Venäjä komeilee MM-turnauksen kaikkien aikojen pistetaulukossa sijalla 11.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös