Jalkapallo

Erfan Zeneli tekee paluun RoPSiin vuosien tauon jälkeen

RoPSin päävalmentajan Toni Koskelan mukaan joukkue taistelee loppukaudella mitalisijoista.

Anna Muotka
Erfan Zeneli tekee paluun RoPSiin vuosien tauon jälkeen

Erfan Zeneli tekee paluun Rovaniemelle vuosien tauon jälkeen. Zeneli pelaa RoPSissa loppukauden verran.

Mikko Kinisjärvi

Erfan Zeneli on Rovaniemen Palloseuran viimeinen hankinta loppukauden miehistöön. Torstaiaamuna Rovaniemelle saapunut Zeneli tuli joukkueen treeneihin suoraan lentokentältä.

Viime kaudella Zeneli pelasi SJK:ssa, mutta tämän kauden Zeneli on ollut ilman seuraa.

RoPSissa aikoinaan juniorina pelannut Zeneli kertoo harjoitelleensa ja pitäneensä itsensä valmiina pelikentille kutsua varten.

–En ole käytännössä pitänyt vapaata, vaan olen treenannut koko ajan. Nyt olo on helpottunut kun alkaa se todellinen työ, Zeneli kertoo.

RoPSin päävalmentaja Toni Koskela sanoo, että joukkue etsi pitkään joukkueesta lähteneelle Wato Kuatélle korvaajaa, mutta sopivaa vaihtoehtoa keskikentän pohjalle ei löytynyt.

Lucas Lingman on pelannut sitä paikkaa todella hyvin. Päädyimme sitten hankkimaan joukkueeseen yhden hyökkäävän pelaajan lisää.

Koskela sanoo, että Zeneli, 31, tuo joukkueeseen monenlaista osaamista. Zeneli on Koskelalle tuttu pelaaja yhteisten HJK-vuosien ajalta.

–Zenelillä on erikoistilanneosaamista ja hän osaa antaa murtavia syöttöjä.

Zeneliä kaavaillaan RoPSissa hyökkäävään rooliin keskikentän keskustaan, mutta miestä voidaan peluuttaa myös laiturina.

–Erfan tuo meidän viimeiselle kolmannekselle lisää kilpailua ja laatua, Koskela sanoo.

Anna Muotka
RoPSin päävalmentajan Toni Koskelan mukaan joukkue taistelee loppukaudella mitalisijoista.

RoPSin päävalmentajan Toni Koskelan mukaan joukkue taistelee loppukaudella mitalisijoista.

HJK:ssa peräti viisi Suomen mestaruutta voittanut Zeneli uskoo tuovansa RoPSiin valmennuksen odottamia asioita.

–Minulla on Veikkausliigasta paljon kokemusta. Pelaajana haluan tarjoilla ainakin pelikavereille maalipaikkoja, jos en itse tee, Zeneli toteaa.

Zeneli voi edustaa RoPSia välittömästi, ja mies on mukana kokoonpanossa RoPSin seuraavassa kotiottelussa sunnuntaina IFK Mariehamnia vastaan.

Veikkausliigan siirtoikkuna sulkeutuu torstai-iltana, mutta RoPSista saattaa olla vielä lähtijöitä, sillä muissa Euroopan sarjoissa siirtoikkunat ovat pidempään auki kuin Suomessa.

–Ainahan kaikki on mahdollista, ja Leo Väisäsestä on ollut paljon kiinnostusta, RoPS-valmentaja Koskela kertoo läpilyönnin tehneet topparin tilanteesta.

RoPSin harjoitusvahvuudessa pitkään mukana ollut Sterling Yateke ei ole enää RoPSin riveissä. Yateken pelilupa-asiat eivät lopulta edenneet mihinkään.

Veikkausliigassa käynnistyy RoPSin osalta sunnuntaina viimeinen kolmannes. Rovaniemeläiset ovat sarjataulukossa tällä hetkellä hienosti toisena. Toni Koskela toteaa, että joukkue on pelannut itsensä loppukautta ajatellen hyvään asemaan.

–HJK tulee menemään menojaan, mutta me lähdemme taistelemaan mitaleista ja europelipaikoista, Koskela linjaa loppukauden tavoitteen.

RoPSin pelin kivijalka on ollut läpi kauden vahva puolustuspelaaminen. RoPS on päästänyt sarjassa vähiten maaleja, mikä antaa pelin kehittämiseen hyvän selkänojan.

–Harvoin sarjoja voitetaan, jos maaleja päästää useamman per peli. Puolustuspelaamisessa kaikki pelin osa-alueet liittyvät toisiinsa. Hyökkäyspelaamisessa on ollut hyvä tasapaino ja pallonmenetysten jälkeen teemme pallottomina hyviä valintoja, Koskela summaa.


Kommentit (4)

  • Jorma

    Hienoa saada Efu takaisin kasvattajaseuransa. Kun Hyvärinen ja Pyyny saadaan vielä kentälle, niin joukkueessa on lähes puolet omia kasvatteja.

    Leksan menetys tässä vaiheessa olisi kyllä kova kolaus mitalihaaveille, sen verran hienosti mies on pelannut. Ei ole mitenkään korvattavissa.

  • jouko

    Ei mitään, Tsemppiä RoPS:lle.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös