Uuden-Kaledonian lähellä voimakas maanjäristys – tsunamivaroitus annettu

Reuters

Tyynenmeren tsunamivaroituskeskus varoitti tsunamiaalloista Uuden-Kaledonian saaria Suomen aikaan yöllä, kun eteläisellä Tyynellä valtamerellä oli voimakkuudeltaan 7,6 magnitudin maanjäristys. Ensimmäisten raporttien mukaan maanjäristys olisi aiheuttanut tsunamiaaltoja.

Merenalainen maanjäristys tapahtui Uuden-Kaledonian Loyalty-saarista noin 155 kilometriä kaakkoon. Tsunamiaallot olisivat Tyynenmeren varoituskeskuksen ensimmäisten tietojen mukaan 1-3 metrin korkuisia Uuden-Kaledonian alueella.

Maanjäristyksen ei ole raportoitu aiheuttaneen toistaiseksi vahinkoja. Maanjäristys ei ole ensimmäisten raporttien mukaan kestänyt pitkään.

Tsunamivaroituksen myötä ihmisiä on pyydetty siirtymään pois rannoilta. Uusi-Kaledonia on antanut evakuointimääräyksen rannoilleen.

Maanjäristyksiä on ollut samalla alueella aiemminkin. Alue kuuluu niin sanottuun Tyynenmeren tulirenkaaseen, jossa esiintyy voimakasta mannerlaattojen tektonista toimintaa sekä myös tulivuorten vulkaanista toimintaa.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös