Venäjä kertoi Putinin armahtaneen Savtshenkon Venäjällä liki pari vuotta vangittuna ollut Nadija Savtshenko palasi keskiviikkona Kiovaan isänmaallisuutta puhkuen.

- Olen jälleen valmis antamaan henkeni Ukrainan puolesta taistelukentällä, 35-vuotias helikopteripilotti vakuutti.

Savtshenkon on kerrottu kieltäytyneen anomaan armahdusta vankeustuomioonsa, mutta Kreml kertoi presidentti Vladimir Putinin kuitenkin armahtaneen hänet "humanitaarisista syistä". Pyynnön tästä olivat esittäneet kahden Itä-Ukrainassa kuolleen venäläistoimittajan lesket, joiden miesten kuolemista Savtshenko oli tuomittu.

Samaan aikaan Moskovaan laskeutui kahta Ukrainan vapauttamaa venäläismiestä kuljettanut kone. Ukrainan mukaan miehet olivat Venäjän asevoimien tiedustelun GRU:n jäseniä, jotka jäivät kiinni Itä-Ukrainassa. Venäjän mukaan miehet olivat alueella vapaaehtoisina.

Savtshenkon vapauttamisen puolesta syntyi kansainvälinen kampanja, ja Ukrainassa hänet on nostettu kansallissankariksi. Vankeutensa aikana Savtshenko ehdittiin valita poissaolevana kansanedustajaksi maan parlamenttiin.

- Pitkään odotettu hyvä uutinen, jota EU juhlii yhdessä Ukrainan kanssa, EU:n ulkoministeri Federica Mogherini tviittasi vapautuksesta.

Ukrainassa vai Venäjällä?

Savtshenko oli ensimmäinen nainen taistelutehtävissä Ukrainan lähetettyä sotilaita Irakiin Yhdysvaltain johtamaan operaatioon. Hän haaveili pääsystä hävittäjälentäjäksi, mutta päättyi lopulta sotilashelikopterin ohjaamoon.

Taistelujen puhjettua Itä-Ukrainassa Savtshenko ilmoittautui vapaaehtoispataljoonan riveihin. Kesäkuussa 2014 hän jäi venäläisten vangiksi kiistanalaisia oloissa.

Venäjän mukaan Savtshenko ohjasi ukrainalaisten kranaattitulen kahden alueella olleen venäläistoimittajan niskaan, minkä jälkeen Savtshenko otettiin vangiksi hänen ylitettyään rajan Venäjälle.

Savtshenkon mukaan Itä-Ukrainan kapinalliset kidnappasivat hänet jo ennen toimittajien kuolemaa ja kuljettivat myöhemmin Venäjälle.

– En koskaan avaisi tulta aseistamattomia henkilöitä kohti, Savtshenko sanoi aiemmin.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös