Suomalaisprofessori aikoo selvittää Pekingin saastecocktailin salat

STT

Kiinan hiilenkulutuksen kasvu on viime vuosina taittunut. Asia käy ilmi Kiinan tilastokeskuksen ilmoittamista luvuista sekä ympäristöjärjestö Greenpeacen seurannasta.

Ilmakehän tutkimiseen erikoistunut akatemiaprofessori Markku Kulmala sanoo, että Kiinan hiilenkulutuksen suhteellinen väheneminen on hyvä uutinen ilmaston kannalta, mutta yksinään se ei tuo suurta muutosta ilmansaasteongelmaan.

Kulmala sanoo, että tarvittavia vaikeita ratkaisuja ei vielä osata tehdä, koska ilmansaasteista ei ole tarpeeksi tietoa. Hänen mukaansa Kiinassa pitäisi ymmärtää huomattavan paljon aiempaa paremmin, mitä kaikkea ilmassa tapahtuu.

Kulmala on parhaillaan tutkimusryhmänsä kanssa suunnittelemassa ilmansaasteita seulovan mittausaseman viemistä Pekingiin.

Asema tuottaisi aiempaa tarkempaa tietoa saastecocktailin sisällöstä. Kulmala kertoo, että uusi mittausasema seuraisi paikan päällä noin tuhatta eri ainetta, kun nykyään jäljitetään 10–20:tä ainetta.

Tutkimuksesta on tulossa jopa vuosikymmenien mittainen.

–  Ensin menee 2–3 vuotta, että saadaan ensimmäiset tulokset, joista voidaan antaa selkeästi hyödyllistä tietoa.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös