
Erinomainen asiakaspalvelu, helppo netissä toimiva varausjärjestelmä ja hyvä työnjälki. Erityisesti näistä tekijöistä torniolainen siivous-, remontointi- ja kiinteistönhoitoyritys UCCO-palvelut on saanut asiakkailtaan kiitosta.
Yrittäjä Tiina Mikkola on kiitollinen jokaisesta palautteesta, sillä niiden avulla yritystä on osattu kasvattaa oikeaan suuntaan.
– Olemme kuunnelleet tarkalla korvalla asiakkaitamme ja pyrkineet tekemään työtämme aina vain paremmin. Esimerkiksi nettikaupassamme selkeä hinnoittelu ja varauskalenteri auttavat asiakasta valitsemaan sopivan palvelun.
Siivous- ja remonttipalveluille on kysyntää
UCCO-palveluiden aloittaessa toimintansa tarkoitus oli tarjota asiakkaille siivous- ja remontointipalveluja matalalla kynnyksellä saman katon alta. Tiina ja hänen miehensä Ville olivat yrityksen ainoat työntekijät.
Nopeasti kävi kuitenkin ilmi, että UCCO:n tarjoamille palveluille olikin odotettua suurempi kysyntä. Monet asiakkaista uskaltautuivat käyttämään esimerkiksi siivouspalvelua ensimmäistä kertaa elämässään ja halusivat jatkaa. Jo puolen vuoden päästä yrityksellä oli kaksi uutta työntekijää.
Vuosi sitten palveluvalikoima kasvoi autofix-palveluun, jonka avulla asiakas saa fiksatuksi myös autonsa tai moottoripyöränsä kuntoon ja kiiltäväksi.
Työllistäminen on kunnia-asia
Kevään 2020 koronakriisi toi notkahduksen myös UCCO-palveluiden toimintaan, kun ihmiset eivät uskaltaneet päästää ylimääräisiä koteihinsa ja peruivat tilauksiaan. Nuoret yrittäjät pistivät hätävaihteen päälle ja alkoivat vimmatun asiakashankinnan.
– Hioimme palveluitamme niin, että ne olivat mahdollisimman koronaystävällisiä ja varmasti turvallisia. Kävimme läpi alueen yrityksiä ja esittelimme itsemme ja tekemisemme. Panostimme myös paljon somemarkkinointiin. Teimme yötä päivää töitä, että saimme pitää omat ja henkilökuntamme työpaikat.
Panostukset kannattivat. Kesän alussa töitä oli jo niin paljon, että yritys palkkasi lisää väkeä. Kesällä UCCO-palveluilla työskenteli parhaimmillaan 10 ihmistä, joista kaksi oli määräaikaista kesätyöntekijää.
Tiina ja Ville ovat ylpeitä siitä, että voivat tarjota hyvän työpaikan niin usealle. He haluavat, että työntekijät viihtyvät töissä ja arvostavat omaa työtään. Se näkyy myös työn jäljessä.
Parasta yrittäjille onkin työntekijöiltä ja asiakkailta saatu kiitos.
– Kun näen, että he ovat tyytyväisiä, niin enpä enää muuta kaipaa.
Tutustu palveluihin lisää osoitteessa: www.uccopalvelut.fi.
UCCO-palvelut
- Torniolainen palveluyritys
- Toimialoina siivous, rakentaminen, remontointi ja kiinteistönhoito sekä autopesu, -detailing ja -huolto
- Toimialueena Meri-Lappi, Haaparanta-Kalix ja tammikuusta lähtien myös Oulu