Kolumni: Kie­li­muu­ri ui­ma­hal­lis­sa ja muita arkisia koh­taa­mi­sia tu­ris­ti­kau­pun­gis­sa

Vastaa kyselyyn: Miten vie­tät­te tal­vi­lo­maa, vai­kut­taa­ko ra­ha­ti­lan­ne suun­ni­tel­miin?

Tuomo Heik­ki­sen esi­kois­ro­maa­ni on jär­kä­le­mäi­nen, sy­väl­li­nen ja mie­liin­pai­nu­va lu­ku­ko­ke­mus

Tuomo Heikkinen vastaa Oulun kirjailijaseuran toiminnanjohtajana yhdistyksen arjesta.
Tuomo Heikkinen vastaa Oulun kirjailijaseuran toiminnanjohtajana yhdistyksen arjesta.
Kuva: Tiina Wallin / arkisto
Romaani

Tuomo Heikkinen: Sillanrakentaja. Aviador 2023.

Pitkän linjan kirjoittaja, läänintaiteilija ja Oulun kirjailijaseuran toiminnanjohtaja Tuomo Heikkinen on kirjoittanut Romaanin. Tätä voi huoletta tituleerata uran pääteokseksi, mitenkään väheksymättä hänen aikaisempaa tuotantoaan.

Esikoisromaani on järkälemäinen, syvällinen ja mieliinpainuva lukukokemus. Se tapailee niitä teemoja, jotka koskettavat meitä kaikkia. Tässä on koko elämä pelissä.

Kirjan päähenkilö on Hän, yhdessä kertojaäänen kanssa. He ovat veljeksiä tai oikeastaan sielunveljiä, vaikka ovatkin toistensa vastakohdat.

Hän parantaa ja näkee näkyjä, unohtaa ja saa naisilta kosintoja. Kertoja sen sijaan on varjojen mies. Hän unelmoi oikeasta rakkaudesta ja kylvää kuolemaa kaikkialla, minne menee. Yhdessä he kohtaavat elämän ilot ja nurjat puolet, vastakohtaveljeksinä toisiaan täydentäen.

Kirjan kolme osaa jakautuvat kaupunkiin, matkalle sekä jälleen kaupunkiin.

Heikkisen kerronta on viipyilevää, unenomaista.

Ensin kirjailijan leipälaji olikin runous, jonka pohjalta kasvoi tarina. Tämä tarina kasvoi runomaisen rönsyileväksi, mutta kestää kyllin pitkään. En voi sanoa liian pitkään, vaikka odotinkin jo tapahtumien tihentymistä, sillä Heikkisen luomassa todellisuudessa on hyvä olla.

Alku menee todellisuuteen tutustuessa. Kun lukija on juonen sisällä, aletaan edetä tarinassa. Lukija tulee ravituksi ja saa elämyksiä. Siitä tunnistaa hyvän romaanin.

Heikkisen luoma viitekehys on hienolla tavalla ”kirveellä veistetty”. Hän on asettanut romaaninsa henkilöille ja teemoille selkeät rajat. Niiden yli ei saa mennä.

Jokaiselle henkilölle ja asialle on varattu oma roolinsa, tosin miehet ovat Heikkisellä monisärmäisemmin kuvattuja. Naisille on varattu pitkälti miesten muusana olemisen rooli. Toki kirjailija kuvaa heitäkin taitavan runsassanaisesti.

Teemoista monet ovat tuttuja jo aikaisemmasta kotimaisesta kirjallisuudesta.

Kaikki tapahtuukin tehtaan varjossa. Päähenkilö on messiaaninen, hänen veljensä taas kalman tuttu. Myyttiset hahmot saunovat paljon, tekevät hyvää ja irtaantuvat todellisuudesta.

Jos pitää Carlos Ruiz Zafónin romaaneista, todennäköisesti pitää myös Heikkisestä. Molemmilla kerronta on sekä todellisuuteen että tuonpuoleisuuteen tarraavaa.

Mieleen tulee myös Kalevala.

Heikkinen Sillanrakentaja
Heikkinen Sillanrakentaja

Luonto on kaikkialla läsnä ja tarkoin kuvattu. Itsekin Kainuussa syntyneenä tunnistan Heikkisen tyylissä karelianistista jyhkeyttä.

Herkkyyden, naiiviuden ja huolettomuuden takaa paistavat selkeät, raamikkaat kokonaisuudet, joiden viitoittamana lukijan ajattelua johdatellaan toivottuun suuntaan. Vaikka todellisuudesta irtaudutaan, teksti on ymmärrettävää ja nautittavaa. Tällainen sopisi myös äänikirjaksi.

Kaikki vaikutelmat voi romaanissa laittaa tekijän piikkiin, myös ne rivien väliin jäävät. Kirjailijan todellisuus puskeekin läpi ja pintaan. Niin kuuluukin olla.

Heikkisen persoona näkyy, kuuluu ja paukkuu. Hän ei ole hajuton, mauton ja tunnoton, vaan elää täysillä. Ja pelkää sekä häpeää täysillä.