Pörhön Autoliike
Rovaniemeläisen Juha-Antti Louhikosken perhe elää ja hengittää jääkiekkoa. Kolmen tavoitteellisesti harrastavan pojan isänä Juha-Antti on viettänyt vuosien saatossa satoja tunteja jäähalleilla.
Äänet päälle
Välillä Juha-Antti käy itsekin jäällä, kun hän osallistuu Harrasteliigaa pelaavan joukkueensa treeneihin. Muita tärkeitä harrastuksia ovat kuntosalilla treenaaminen sekä lenkkeily.
Autot näyttelevät myös tärkeää osaa Juha-Antin elämässä – jo ihan työnkin puolesta. Pörhöllä hän on viihtynyt automyyjänä jo pian kuusi vuotta. Nykyisin hän on Volkswagenin hyötyautojen myyntipäällikkö.
Auton valinnassa Juha-Antille on tällä hetkellä tärkeintä, että arkiajot onnistuvat mahdollisimman edullisesti. Kansansähköautoksi kutsuttu uusi Volkswagen ID. Polo on ollut positiviinen yllätys sen pienen kulutuksen, tilavuuden ja laadukkaan varustelunsa ansiosta. Hintaluokka on myös nimensä mukainen.
Juha-Antti Louhikoski Myyntipäällikkö
Äänet päälle
Kun asiakas saapuu liikkeeseen, on Juha-Antin mielestä tärkeintä saada ensin käsitys siitä, millaiseen arkeen ja elämäntilanteeseen autoa etsitään. Hän saattaa kartoittaa alkuun esimerkiksi löytyykö kotoa lemmikkieläimiä tai onko harrastuksia, jotka olisi hyvä ottaa huomioon auton valinnassa.
Juha-Antti Louhikoski Myyntipäällikkö
Äänet päälle
Nykyisin jo monet jääkiekkopiireissä tietävät kenen puoleen kääntyä, jos auton hankinta on edessä. Monet tutut ovat lähestyneet Juha-Anttia ja suunnanneet Pörhölle:
"Sanon aina, että kaikki löytyy meiltä – oli etsinnässä sitten uusi auto tai vaihtoauto. Löydetään varmasti se oikea kulkupeli just siihen omaan arkeen."
Kuvat: Adam Eronen Piper Teksti ja videot: Ida Lohela-Park / Valve Creative
Julkaistu: 21.9.2026
Lue lisää