
Rkp haluaa edelleen jatkaa keskusteluja hallitusneuvottelujen maahanmuuttoa koskevista linjauksista, kertoo puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson. Henrikssonin mukaan puolueen eduskuntaryhmän kokouksessa koettiin, että neuvottelut maahanmuutosta jäivät puolitiehen.
Henrikssonin mukaan rkp esittää pohjatekstiin muutamia muutoksia ja uskoo, että muutokset ovat myös muiden puolueiden hyväksyttävissä. Hän sanoi, että jos yhteistä tahtoa on, rkp ei pyydä mahdottomuuksia.
– Rkp on puolue, joka aina etsii ratkaisuja. Nytkin haluamme etsiä ratkaisuja, Henriksson sanoi.
Ilmastopolitiikkaa koskeva linjaus on Henrikssonin mukaan rkp:lle hyväksyttävissä.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi aiemmin puoluevaltuuston kokouksen yhteydessä, että perussuomalaiset eivät enää voi joustaa tehdyistä kirjauksista.
Henriksson kertoi tiedotustilaisuudessaan, ettei ole ehtinyt vielä keskustella tilanteesta Purran kanssa. Rkp:n eduskuntaryhmän kokous venähti yli neljän tunnin mittaiseksi. Henki oli Henrikssonin mukaan "rakentava mutta vakava".