Toisen omistamaa kiinteistöä ei voi myydä, sen kai pitäisi olla selvää. Mutta kun olosuhteet sen sallivat, oikeusvaltioissakin lakipykälien noudattaminen jää toisarvoiseksi. Näin kävi tunnetusti Kemijoen koskikaupoissa.
”Tapahtuneessa yhtyvät jatkosodan onnettomat seuraukset ja kriisitilannetta hyväkseen käyttävä yksityinen voiton ja voiman tavoittelu,” kirjoitti Kustaa Vilkuna Lohi-kirjassaan, joka julkaistiin 1974.
Koskikaupat ja sen seurauksena menetetty Kemijoen lohi ovat olleet dramaattisuudessaan hyvää aineistoa elokuvien, oopperan, näytelmien, kirjojen ja dokumenttien tekijöille.
Paljon on vielä selvittämättä. Hyvän esimerkin siitä, miten koskikauppojen tekemisessä mutkat vedettiin suoraksi, antaa Kemijoen suurimman kosken, Petäjäskosken koskikauppojen ketju.
Kosken alkuperäisille omistajille, Jaatilan ja Muurolan kymmenille tiloille koskiosuuksista maksettiin murusia. Kun Imatran Voima apportoi Petäjäskosken omistusosuutensa maksuksi Kemijoki Oy:ssä, hinta oli noussut 278 miljoonaan markkaan.
Inflaatio söi nopeasti tilojen saaman kauppahinnan. Laiha lohtu oli kauppakirjoihin kirjoitettu ehto ilmaisesta taloussähköstä, jota Muurolan-Jaatilan osakaskunnan tilat ovat voineet nauttia näihin päiviin saakka.
Kari Alaniska kirjoittaa väitöskirjassaan, että koskikauppojen maanmittaustoimituksissa tehtiin virheitä. Ne myönnettiin myöhemmin, mutta lakaistiin maton alle, kun Maanmittaushallitus siirsi kysymyksen maatalousministeriön ratkaistavaksi.
Käytännössä myyjä myi kiinteistöjä, joihin sillä ollut laillista omistusoikeutta. Sekasortoiset olot sodan aikana tekivät sen mahdolliseksi, varsinkin kun miehet olivat rintamalla.
Esimerkiksi Petäjäskoskesta, josta koskikauppoja tehtiin sodan aikana 1942 Osakeyhtiö Koskivoiman ja Kemi-yhtiön välillä ensimmäisen tarjouksen 25 miljoonan markan kauppahintaa alennettiin 18 miljoonaan markkaan ”jos ostaja suostuu olemaan vaatimatta lisäselvitystä omistusoikeuteen nähden”.
Tässä tapauksessa myyjä ja ostaja varmasti tiesivät, mitä omistusoikeuden saaminen kiinteistöön edellyttää. Myyjänä olleen Osakeyhtiö Koskivoiman hallitukseen kuului kolme varatuomaria. Ostajan puolelta kauppakirjat allekirjoittivat Kemi-yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja. Heillä oli kauppojen teossa apunaan joukko yhtiön lakimiehiä.
Kun historiassa tapahtuneita vääryyksiä on näinä aikoina tapana korjata sovintokomissiolla, Kemijoen koskikauppojen selvittämisessä sellaiselle voisi olla sijansa.
Vielä suurempi vääryys on tietysti se, että myyjät luulivat myyvänsä vain vesivoimaa, mutta menettivät lohen.
Eihän sovintokomissio tehtyjä vääryyksiä poista, mutta ehkä auttaa ymmärtämään ylisukupolvista jokirakentamiseen liittyvää traumaa.
Kirjoittaja on toimittaja.