Lounais-Lappi

Toimituksesta-kolumni: Joulusuklaat saapuivat taas ajoissa hyllyihin

Nina Susi

Joulu jo kolkuttelee ovella. Sitä miettii missä viettää joulunpyhät ja millä porukalla, mitä syö, mitä lahjoja ostaa, mistä hankkii kuusen ja niin edelleen. Suklaatkin on hyvä ostaa ajoissa.

Joululaulut eivät Suomessa enää soi kaupoissa jo lokakuussa kuten aikoinaan. Niiden kuunteleminen niin aikaisin oli välillä jo tuskallista.

Joulusuklaat tulevat kuitenkin takuuvarmasti jo aikaisin syksyllä kauppaan. Ne sijaitsevat kaupoissa kulkuväylillä, joista ne varmasti huomataan. Jos ei pysty vastustamaan kiusausta, joulusuklaata joutuu syömään jo pari, kolme kuukautta ennen aattoa ehkäpä jo useaan otteeseen.

Perheen pienimpienkin on helppo napata herkkuja hyllyistä mukaansa ja käydä siten taistelu vanhempien kanssa niiden ostamisesta.

Aika koomista tavallaan on, että joskus joulusuklaat ja -karkit saattavat loppua joistakin kaupoista jo viikkoa ennen jouluaattoa. Niitä säilötään ja mätetään jo etukäteen niin paljon, että mattimyöhäset jäävät nuolemaan näppejään.

Suklaa lihottaa ja tuo näppyjä. Silti sitä pitää ahnehtia, koska se on niin hyvää. Voi se vissiin olla terveellistäkin.

Jouluvalotkin tulevat tosi ajoissa kauppoihin ennen joulua. Niitäkin on saatavilla vaikka minkälaisia. Ilmeisesti kirkkaat valot ovat nyt muotia.

Joulumyynnin kanssa samoja aikoja nykyään alkaa Amerikasta tulleen Halloweenin juhlintaan liittyvä kaupankäynti. Juhlaan liittyvää tavaraa on myös pursunnut kauppojen hyllyillä yllin kyllin jo hyvissä ajoin syksyllä.

Kukaan Suomessa ei oikein tiedä milloin Halloweenia pitäisi juhlia, mutta sen suosio kasvaa koko ajan. Aika pelottavankin näköisiä hahmoja näkee paljon liikenteessä.

Sitä vaan tässä ihmetellen, miksi nyt viikonloppuna vietettävä isänpäivä ei näy juuri missään mainoksissa, mutta kaipa isätkin vielä tulevana viikonloppuna huomioidaan. Seutukunnan isänpäivälounaista ei ainakaan vielä löytynyt oikein tietoa. Robotti-imuria yhdessä mainoslehdessä kaupattiin kuitenkin isille. Olisikohan se näppärä vekotin.

Onkohan käynyt niin, että isänpäivän juhlinta on vähän jäänyt jouluhässäkän, pikkujoulujen ja kaiken maailman Halloweenien alle.

Joulu on kaupallistunut ja sen tarkoituskin on ehkä unohtunut jossain määrin.

Tärkeintä ei pitäisi olla lahjat ja muu kaupallisuuteen liittyvä, vaan rauhaisa joulunvietto yhdessä läheisten ihmisten kanssa.

No joulusuklaat pitää kuitenkin muistaa ostaa ajoissa, jottei vaan jää ilman niitä.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös