Lounais-Lappi

Tervetuloa kylään, kaivan kalenterin esille

Tervetuloa kylään, kaivan kalenterin esille
Taina Nuutinen-Kallio

Olen iloinen, että lapseni ovat vahvassa kaveri-iässä. Meillä käy siis lapsivieraita melko usein.

Toista on perheemme aikuisilla: voi mennä kuukausia, ettei meillä käy ketään kylässä. Omassa lapsuudessani kyläily oli arkipäiväistä. Sukuloimme viikoittain, sillä molempien vanhempieni perheet asuivat samalla paikkakunnalla.

Arkista piipahdusta varten ei tarvinnut imuroida, leipoa, hillota eikä luututa. Vanhemmille keitettiin kaljupääkahvit, lapset saivat ehkä mehua.

Ei ole olemassa ”arkista piipahdusta”. Päivällä ollaan töissä, illalla alkaa toinen työvuoro: harrastukset, omat ja jälkikasvun. Maanantaina muskari, tiistaina taitoluistelua, keskiviikkona koripallotreenit, torstaina tuubatunti ja perjantaina painonnostoa. Pirtti pitää ripsuta ja insta päivittää.

Mihin väliin mahdutetaan kyläilyt? Ja ennen kaikkea missä välissä siivotaan koti näyttelykuntoon, näperrellään vieraille somat (someen kelpaavat) pienet tarjottavat ja kipaistaan alkosta skumpat?

Aikaa ennen älykännyköiden kasvamista ihmisten käteen kylään oli ihan okei mennä ilmoittamatta.

Nyt ei tulisi mieleenkään lähteä pimpottelemaan ovikelloja ilmoittamatta. Kutsutaanko yllätysvierasta edes peremmälle? Viisainta on sopia vierailusta hyvissä ajoin ennen kuin kalenterit ovat ehtineet täyttyä.

Mutta onko kyläilyn pakko olla huippusuoritus kiiltävässä, pölyttömässä kodissa? Tarjolla sen seitsemää sorttia.

Yleensä paineet täydellisen vierailun järjestämiseen on emännällä tai isännällä. Uskon, ettei vieraita häiritse tiski- tai pyykkivuoristot.

Kyllä vieraille kelpaavat kaljupääkahvit, kraanavesi tai kaapin perukoilta kaivetut keksit (täydellistä instakuvaa näistä tosin ei ehkä saa).

Riittäisikö kohtaaminen ja yhdessäolo? Ilman paineita.


Kommentit (1)

  • Nimetön

    Minä en kyllä ymmärrä sitä, että ihannoidaan sitä, että mennään ilmoittamatta. Mikä siinä on niin pahaa, että sovitaan aika, jolloin molemmat voivat rentoutua eikä mikään aikataulu mene sekaisin. En siis tarkoita välttämättä tätä kirjoitusta vaan yleensä, aina haikaillaan siihen aikaan, kun sai mennä ilmoittamatta. 80-vuotias äitini on aivan väsynyt kyläilijöihin, jotka tulevat esimerkiksi juuri kun hän tulee uupuneena vaivalloiselta lääkärireissulta, vaikka hän pitääkin vieraista. Tuskailemme aina, mikä ihme siinä on, että ei voi soittaa edellisenä päivänä, jotta tietäisi varautua ja sopia kellonajan. Eihän tarvitsisi mitään muuta kuin soittaa ja kertoa, että ollaan tulossa, siis ei mitään viikkokausien valmistautumista.

    Kyllä kuulemma myös ns. vanhoina hyvinä aikoina ärsytti, kun olisi pitänyt lähteä heinäpellolle ja naapuri vain istui, ja lopulta piti sanoa, että nyt on lähdettävä töihin.
    Tässä kirjoituksessa on hyvä pointti, kun kirjoittaja nostaa esille sen toisen ääripään, että kyläilyn kynnys on hirveän korkea eikä sen takia kyläillä ollenkaan. Se on surullista.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös