Taidekävelyltä päiväkirjailtamiin – katso video massatanssista

Tornio-Päivät oli tapahtumia tulvillaan. Teatteriryhmä Niin Sanotut ja Joonas Widenius saivat Tornion kulttuuripalkinnon.

Tuulikki Kourilehto
Museolehtori Anita Alamaunu opasti Taidekävelyn osallistujia Veli Aineen  juhlavuoden näyttelyssä Jaettu ilo Aineen taidemuseossa.

Museolehtori Anita Alamaunu opasti Taidekävelyn osallistujia Veli Aineen juhlavuoden näyttelyssä Jaettu ilo Aineen taidemuseossa.

Tuulikki Kourilehto

Tornio-päivillä oli kaikkiaan 35 tapahtumaa, näyttelyitä, konsertteja, teatteria, liikuntaa, retkiä ja keskusteluja kuusi päivää peräkkäin.

Tornion kuvataideseuran puheenjohtaja Mari Verronen yhdisti liikunnan ja kulttuurin keskiviikon Taidekävelyllä, joka alkoi kaupungintalolla tutustumalla kansalaisopiston öljyvärimaalausryhmän näyttelyyn Valo voittaa.

Kävelyreitti oli verrattain lyhyt, mutta sitäkin antoisampi. Taidekamarilla oli Eläimellistä menoa, Tanja Kähkösen töitä eläimistä eri tekniikoilla.

– Hienoa, että tulee uusia nuoria taiteilijoita, jotka tuovat uusia tyylejä. Yli 50-vuotias seura pysyy ajassa, puheenjohtaja Mari Verronen sanoo. Taidekävely sai jo alkumetreillä osallistujilta hyvää palautetta. Annikki Hast seuraa taidenäyttelyitä, joten hän oli perillä, mitä on tulossa. Pirjo Myllykoski piti tapahtumaa hyvänä. Hän käy katsomassa näyttelyitä muutenkin, mutta tässä tulivat kaikki kerralla.

Matkan varrella katsottiin myös Cafe Rohkifiinissä sodankyläläisen Kari Paajasen näyttely Hetkiä elämän varrelta ja tutustuttiin Tornionlaakson maakuntamuseon perusnäyttelyyn.

Taidekävely päättyi Aineen taidemuseon näyttelyyn Jaettu ilo, jonka esitteli museolehtori Anita Alamaunu. Aineen taidemuseolla naisvoittoiseen joukkoon liittyi pari miestä lisää.

Torstain päiväkirjailtamissa Rohkifiinissä päiväkirjojaan raottivat Tiina Väkeväinen, Kyllikki Körkkö ja Anna-Maija Lauri.

– Olipa päiväkirjaa kirjoitettu 1960-, 1970-, tai 1990-luvulla ne ovat hyvin samanlaisia tuntemuksia, joissa on pohjalla inhimillinen ihmisyys. Ne ovat tärkeä osa menneisyyttä, Väkeväinen sanoo.

Lauri luki 14–15-vuotiaana kirjoittamastaan pohdiskelusta, joka liittyi hiusten permanenttiin. Körkkö luki nuoruuden kokemuksiaan ensimmäisestä työpäivästään koulun keittolassa. Illan emäntänä toimineen Väkeväisen teksti oli 9-luokkalaisena kirjoitettu aine oliosta nimeltään Nyre, eli itsestään. Nyre oli Väkeväisen, omaa sukuaan Nyrhinen, lempinimi.

Lauantain toritapahtuma keräsi sateentuhruisesta säästä huolimatta Victoriantorille runsaasti väkeä. Ohjelmaa oli tarjolla neljä tuntia yhtä soittoa. Tapahtumassa jaettiin Tornion kulttuuripalkinnot. Palkinnot saivat Teatteriryhmä Niin Sanotut sekä flamencokitaristi Joonas Widenius.

Niin Sanotut on käsikirjoittanut ja tuottanut 15 näytelmää vuodesta 2011 lähtien. Esitykset ovat olleet loppuunmyytyjä ja suuren suosion vuoksi on järjestetty lisänäytöksiä. Uusia näytelmiä on kaksi vuodessa. Ryhmä toimii Arpelan nuorisoseuralla. Näytelmiä tullaan katsomaan pitkienkin matkojen päästä.

Joonas Widenius on torniolaislähtöinen flamencokitaristi, joka on aloittanut kitaransoiton viisivuotiaana. Ensikosketus flamenconsoittoon on ollut 1990. Flamenconsoiton lisäksi Widenius on opiskellut nuorena myös klassisen kitaran ja sähkökitaran soittoa.

– Flamencokitaristina Widenius kuuluu kiistatta maamme huippuihin, palkinnon perusteluissa todetaan.

Erilaisten kokoonpanojen kanssa esiintyvä Widenius kiertää aktiivisesti soittaen, säestäen ja säveltäen. Widenius on esiintynyt ja tehnyt töitä lukuisten huippuartistien ja taiteilijoiden kanssa.

Toritapahtumassa julkistettiin Rajakaaren grillikodan nimikilpailu. Kodan nimeksi tuli Krannikota. Tornion ja Haaparanta järjestävät yhdessä vielä valokuvakilpailun 100 tapaa ylittää raja ja nimikilpailun uudesta kävelysillasta.

Wibit pop-up vesipuisto oli yksi Tornio-päivien suosikeista. Perjantaina, kun Wibit-apahtuma alkoi, paikalla oli noin 150 henkilöä.

Äitienpäivä verotti väen sunnuntain IMPULSE-tapatumasta. Henrik Dettmannin ja Milka Ahlrothin ajatukset ja keskustelu urheilusta ja kulttuurista Kari Lumikeron johdolla keräsi 20–30 osanottajaa.

Kulttuuripalkinnot

Tornion kaupungin kulttuuripalkinnot saavat Teatteriryhmä Niin Sanotut Arpelasta ja torniolaislähtöinen flamencokitaristi Joonas Widenius.

Irma Stormbomin säätiön apurahat

Musiikki: Atte Aho sähkökitaran hankintaan, Katri Juusola melodikan, ukulelen ja perkussio-soittimen hankintaan, Riikka Kettunen sähkökitaran hankintaan, Sami Köngäs kitaravahvistimen hankintaan, Mari-Ella Laukkanen Sibeluis Akatemian pääsykokeiden kolmanteen vaiheen matkakustannusiin, Tomi Raikaslehto Sibelius Akatemian ja Metropolia Oulun pääsykokeiden matkakustannuksiin, Minna-Maleena Vanhala nuottien ja instrumenttien hankintaan.

Teatteri: Mikin vintti ry, Musiikkidraama IRMAn tuottamiseen. Musiikkidraama pohjautuu teollisuusneuvos Irma Stormbomin elämään Lapin Kullan rakentajana.

Elokuva: Antti Haase, Lapin Kullan tarina -dokumenttielokuvan valmistukseen. Elokuvassa nostetaan esiin miesvaltaisessa teollisuudessa toiminut vahva nainen Irma Stormbom rohkeana ja edistyksellisenä toimijana.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös