Simolaiselle pyörätuolitanssijalle kultaa Englannista – Jenni Anttilan plakkarissa jo useampi SM-mitali

Taina Nuutinen-Kallio
Simolaiselle pyörätuolitanssijalle kultaa Englannista – Jenni Anttilan plakkarissa jo useampi SM-mitali

Jenni Anttila aloitti pyörätuolitanssin yhdeksännellä luokalla.

Taina Nuutinen-KallioSimo

Simolainen Jenni Anttila menestyi pyörätuolitanssin kansainvälisissä kilpailuissa Iso-Britannian Stevenagessa. Hän sai kultaa tulokkaiden singlesarjassa eli yksintanssissa.

–Tanssiseurastani oululaisesta Stepping out ry:stä lähti pari kisoihin ja he kysyivät minuakin mukaan.

Anttila on kiertänyt Suomessa useammat kisat, ja plakkarissa on muun muassa SM-kulta, -hopea ja -pronssi. Iso-Britannian kisa oli ensimmäinen kansainvälinen kisa, johon Anttila osallistui.

Jenni Anttila kokeili pyörätuolitanssia yhdeksännellä luokalla. Hänen avustajansa ehdotti lajia, jota Anttila lähti kokeilemaan torniolaiseen Tanssii tätien kanssa -tanssiyhdistykseen.

–Olen vuosien varrella kehittynyt paljon. Alussa minulla ei ollut rytmitajua ja tanssiasento oli hukassa, Anttila muistelee.

19-vuotias Anttila kokee, että tanssissa hänen vahvuutensa on käsien liike eli karaktääri.

–Rytmiin ja tanssisuuntiin täytyy vielä kiinnittää huomiota, hän arvioi.

Pyörätuolitanssissa voi kilpailla vakio- ja latinalaistanssien sekä freestyle-kategoriassa. Anttila osallistuu vielä tulokkaiden sarjaan, jossa yksintanssija esittää kolme tanssilajia: valssin, quickstepin ja samban. Lisäksi hänellä on freestyle-numero.

Lajien kirjo lisääntyy mitä korkeammalla tasolla kisataan. Single-sarjassa tanssitaan viisi tanssia: hidas valssi, tango, samba, rumba, jive. Duo-sarjan eli kahden pyörätuolin sarjassa SM-kisoissa lajeja esitetään kymmenen: hidas valssi, tango, wieninvalssi, hidas foxtrot, quickstep, samba, cha cha, rumba, paso doble ja jive.

Jenni Anttila aloitti tanssimisen combina. Siinä toinen tanssijoista on pyörätuolitanssija ja toinen pystytanssija. Anttila haluaisi kokeilla myös duo-tanssia.

Pyörätuolitanssissa on kuitenkin samat ongelmat kuin muissakin kilpatanssilajeissa: poikia ja nuoria miehiä on harrastajina liian vähän. Miespuolista tanssiparia on vaikea löytää.

–Myös combi-tanssi kiinnostaisi, mutta siihenkään ei tahdo löytyä paria, joka olisi suunnilleen minun ikäiseni, Anttila toteaa.

Jenni Anttila opiskelee ammattiopisto Lappiassa datanomiksi. Koulupäivän päätteeksi hän suuntaa Ouluun harjoituksiin 2–3 kertaa viikossa. Joka toinen viikko hän treenaa Tanssii tätien kanssa -yhdistyksen tiloissa Torniossa.

Kilpatanssiharrastus on kehittänyt Anttilaa monella tavalla. Hänen kuntonsa on kasvanut ja hän on muuttunut myös ihmisenä.

–Olin aikaisemmin hiljaisempi. Harrastuksen myötä minusta on tullut sosiaalinen, Anttila pohtii.

Esiintyminen vaatii kuvioiden ja rytmin hallitsemisen lisäksi myös ilmaisua.

–Usein ennen suoritusta jännittää, mutta jännitys hellittää, kun pääsen parketille.

Jenni Anttilalla on käytössään tanssituoli, joka liikkuu ketterämmin kuin tavallinen pyörätuoli.

–Harrastuksen voi kyllä aloittaa tavallisellakin pyörätuolilla, hän kertoo.

Jenni Anttila esiintymisasussaan.

Jenni Anttila esiintymisasussaan.

Tulevaisuudessa Anttilalla on muun muassa tanssileiri Helsingissä. Ensi vuoden pääsiäisenä järjestetään Suomi Open -kisat, joissa kisataan suomenmestaruudesta. Myös kisamatka Hollantiin on suunnitteilla.

Kaikki tämä tietysti maksaa.

–On minulla sponsoreita, mutta niitä on vaikea saada, koska lajia ei tunneta hyvin, Anttila kertoo.

Pyörätuolitanssi

Combi-parin muodostaa pyörätuolinkäyttäjä ja vammaton pystytanssija.

Duo-parin muodostaa kaksi pyörätuolinkäyttäjää.

Sekä combi- että duo-pareille järjestetään kilpailuja sekä vakio- ja latinalaistansseissa että freestylessä kuin myös erilliskilpailuina vaikkapa lavatansseissa.

Sekä perinteiset että modernit sosiaalitanssit humpasta buggiin ovat sovellettavissa combi- ja duo-pareille.

Single-tanssi on nimitys pyörätuolinkäyttäjän yksintanssille.

Singletanssissa järjestetään kilpailuja sekä kilpatanssissa että freestylessä.

Singletanssitaidoista on iloa myös discossa, baarissa tai yökerhossa.

Lähde: pyörätuolitanssi.net


Kommentit (1)

  • Nimetön

    Hyvä Jenni! Hieno saavutus josta kehtaa olla ylpeä! Onnea ja menestystä tuleviinkin koitoksiin.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös