Teija Laurinolli

Lapin taidetoimikunta jakoi toukokuussa yhteensä 186 000 euroa työskentely-, kohde- ja lastenkulttuurin apurahoja. Tukea sai kaikkiaan 38 taiteilijaa ja työryhmää, joista huomattava osa oli rovaniemeläisiä. Merilappilaisia saajista oli vain kaksi, torniolainen valokuvataiteilija Anssi Lauri sekä ylitorniolainen tanssitaiteilija Riikka Tolonen.

1 Miksi jako oli nyt silmäänpistävän Rovaniemi-painotteinen, erityisasiantuntija Ulla Lassila Taiteen edistämiskeskuksesta? Esimerkiksi taidetoimikunnan vuosien 2015–17 jaot eivät olleet näin Rovaniemi-keskeisiä.

–Päätökset perustuvat hakemuksiin ja taidetoimikunnan harkintaan. Kaikkiaan 122 hakemuksesta vain seitsemän eli 5,7 prosenttia tuli Meri-Lapista. Myönteisiä päätöksiä oli 38, joista kaksi eli 5,3 prosenttia kohdistui Meri-Lappiin.

–Olin aika yllättynyt siitä, miten vähän tänä vuonna alueelta tuli hakemuksia.

2 Mistä arvelet merilappilaistekijöiden vähäisen hakemusmäärän kertovan?

–Hakijoista puuttui useita sellaisia, jotka aiemmin ovat apurahaa hakeneet. Syy voi olla positiivinenkin. Joukossa saattaa olla pidempien apurahojen nauttijoita. Tukea on voitu siis hakea ja myöntää aiemmin tai sitä on voitu saada muistakin lähteistä.

–Tänä keväänä toimikunta myönsi lastenkulttuurin kohdeapurahojen 8 000 euron kokonaispotista 3 000 euroa ylitorniolaiselle tanssitaitelijalle.

3 Millä tavoin alueellinen tasapaino otetaan huomioon taideapurahojen jaossa?

–Taidetoimikunta tekee hakemusten vertaisarviointia, johon kuuluu yhtenä osana taiteellisten ansioiden puntarointi. Alueellisuus otetaan huomioon mutta se ei ole päällimmäinen kriteeri.

–Alueellinen asiantuntemus on yksi kriteeri taidetoimikunnan jäsenten valinnassa. Vuosien 2017–18 toimikunnan yhdeksästä jäsenestä neljä työskentelee Meri-Lapissa. He ovat elokuvaohjaaja Antti Haase Torniosta, intendentti Tanja Kavasvuo Kemistä, kirjailija Jussi Siirilä Kemistä sekä pianisti Anna Laakso Rovaniemeltä. Laaksohan on nyt työskennellyt Kemin kaupunginteatterissa.


Kommentit (2)

  • Rovaniemi - maailman napa!

    Tämähän on tunnettua ollut jo kymmenien vuosien ajalta. Kaikki pitäisi saada Rovaniemelle – kaikki ulkopuolella oleva on turhaa. Äläs nyt vain poronpurijoiden tuppukylä joka luulee olevansa maailman napa!!

  • Hakemukset uusiksi

    Miksi näitä rahoja täytyy hakea niin, että toimikunta pääsee ensitöikseen näkemään hakijan nimen?
    Rahat jakoon taiteen perusteella ja lopuksi annetaan nimet toimikunnalle. Ei pitäisi tämän olla liikaa vaadittu, vai oliko joku toimikunnasta toista mieltä:)

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös