Lounais-Lappi.fi

Pallille on pyrkijöitä

Pallille on pyrkijöitä

Olen monien muiden suomalaisten tapaan urheilutarjonnan suurkuluttuja. Seuraan Etelä-Korean Pyeongchangin olympiakisoja lehdistä, televisiosta ja internetin kautta.

Heti kisojen avauspäivinä Suomeen tuli miellyttäviä uutisia. Ennakkoon kolmesta naismitalisuosikista kaksi piti kutinsa: Krista Pärmäkoski hiihti ja Enni Rukajärvi lumilautaili olympiapronssia. Ainoastaan Kaisa Mäkäräisen mitalitoiveet karkasivat ampumahiihdon avanneella pikamatkalla Pyeongchangin tuuliin.

Hyvä alku voi antaa aivan väärän kuvan tulevasta. Joku voi luulla, että mitali tulee jo hyvällä suorituksella. Ei tule, vaan kaikki pitää onnistua erinomaisesti ja tietenkin onneakin pitää olla matkassa.

Jokaisen maan jokainen urheilija on tähdännyt huippukuntonsa talven päätapahtumaan, joten mitaliehdokkaita on aivan riittämiin. Sivusta seuraaja nostaa hattua jokaiselle urheilijalle, joka yltää omassa lajissaan kymmenen joukkoon. Aiempina vuosina tehty kova työ näkyy hyvänä sijoituksena.

Hiihtäjä Matti Heikkisellä on varmasti takanaan yhtä paljon harjoituskilometrejä kuin mitalihiihtäjillä. Harjoittelun voisi uskoa olevan yhtä laadukastakin. Silti Heikkinen jäi kisan voittaneesta, lassevirenit tehneestä norjalaisesta Simen Hegstad Krügeristä yli puolitoista minuuttia. Valmistautumisessa meni jotain pieleen. Ei silti pidä heittää kirvestä kaivoon. Vapaan 15 kilometrin hiihdosta voi tulla Heikkiselle sellainen kilpailu, että hattu nousee päästä.

Pessimisti ei pety. Arvelin Lapin urheilutoimittajien järjestämässä veikkauksessa Suomen saavan neljä mitalia. Toivottavasti arvaus meni alakanttiin. Luottoa riittää nyt etenkin suomalaisiin naisurheilijoihin. Krista Pärmäkoski voi tulla Suomeen useampi mitali kaulassaan ja Kaisa Mäkäräisellä on vielä mahdollisuuksia hiihtää ja ampua elämänsä ensimmäinen olympiamitali. Enni Rukajärven kunto on kohdallaan.

Suomalainen naiskiekkoilu nostaa tasoaan vuosi vuodelta. Vaikka Suomi hävisi alkusarjassa USA:lle, voi yksittäisessä pelissä tapahtua mitä vain. Pronssi on odotettu mitali, mutta mahdollisuudet ovat parempaankin. Miesten joukkueen sijoitusta on vaikea veikata. Mitaliodotukset ovat korkealla, mutta pelit voivat päättyä jo aiemmin. Vuoden 1968 jälkeen Suomi on jäänyt ilman pikaluistelun olympiamitaleita. Mika Poutalalla on mahdollisuudet pistää tilasto uusiksi.

Tulossa on ainakin kaksi kilpailua, jotka Sivusta Seuraaja haluaa katsoa televisiosta suorina lähetyksinä. Naisten hiihtoviestiä ja yhdistetyn joukkuekilpailua ei saa missata. Jos jääkiekkojoukkueet pelaavat olympiakullasta, ottelut kuuluvut ohjelmaan. Pilkitään sitten iltapäivällä päätteen ääressä.

Jouni Valikainen

jouni.valikainen@lapinkansa.fi


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös