Lounais-Lappi

Niittylihan tuotanto kiinnostaa Meri-Lapissa - tuottajat toimivat samalla maisemanhoitajina perinnebiotooppien säilyttämisessä

Suvi Pirinen
Kaksi kyyttölehmää vasikoidensa kanssa ovat auttaneet Piritta Peurasaarta pääsemään eroon maitohorsmasta ja nokkosesta.

Kaksi kyyttölehmää vasikoidensa kanssa ovat auttaneet Piritta Peurasaarta pääsemään eroon maitohorsmasta ja nokkosesta.

Suvi Pirinen

Niittyliha, eli luonnonlaitumilla laiduntaneen eläimen liha, on noussut valtavaksi trendiksi Ruotsissa. Suomessa lihaa ei voida vähittäiskaupassa markkinoida niittylihana, sillä sille ei ole yhtenäisiä kriteereitä varmistavaa sertifikaattia. Suuri osa suomalaisista lampaista kuitenkin laiduntaa luonnonniityillä. Meri-Lapin alueen ammattimaisista lampureista kaikki tekevät ainakin jossain määrin maisemanhoitotyötä perinnebiotoopeilla. Työtä tehdään kuitenkin pitkälti EU-tuen varassa, ja mikäli tuki loppuisi, nousisivat lihantuotannon kustannukset monin paikoin liian suuriksi luonnonlaitumia käyttäen. Suomessa teurastamot eivät maksa luonnonlaidunlihasta enempää kuin tehotuotannossa tuotetusta lihasta, mutta sen kustannukset ovat tuottajalle suuremmat.

– Työtä siinä on, kaikki lampaiden valikointi ja kuljetus eri kohteisiin, sekä lampaiden säännöllinen tarkistaminen ja huolehtiminen. Ja pitää olla kaikki soveltuvat kalustot vesille, maantielle, kaikki siirtokalustot ja aitaukset, ne eivät ole ilmaisia, kertoo lampuri Ville Eskola, jonka lampaista yli 500 on maisemanhoitotöissä luonnonlaitumilla.

Lammasyhdistyksen puheenjohtajan Petri Leinosen lampaat eivät juurikaan laidunna viljellyillä pelloilla.

– Enemmän meillä on luonnonlaidunalaa, mistä me emme saa tukea. Osaa laidunnettaisiin ilman tukiakin, osa varsinkin pienemmistä alueista jäisi väliin. Pienemmillä alueilla aidan määrä suhteessa alueen pinta-alaan on liian suuri, joten ne alueet eivät olisi kannattavia ilman tukia.

Naudoista tavallista maitokarjaa ei juurikaan käytetä maisemanhoitoon. Yleisin luonnonniityillä laiduntava laji on kyyttö, eli itäsuomenkarja. Sen lisäksi käytetään jonkun verran ylämaankarjaa, joka ei tarvitse sisätiloja ollenkaan, vaan voi elää talvenkin ulkona.

Simolainen Tapani Kuusela, joka kasvattaa ylämaankarjaa pienimuotoisesti kertoo, että kaikki liha mitä on tuotettu, on myös mennyt kaupaksi, ja kysyntää olisi varmasti enemmänkin, jos toimintaa haluaisi laajentaa.

– Niittyliha on brändi sinänsä ulkomailla. Suomessakin ollaan menossa siihen suuntaan, että ollaan tietoisempia lihan alkuperästä, ja sen jäljitettävyys korostuu. Tällainen tuotantotapa nostaa hintaa, mutta kuluttajat ymmärtävät mistä se hinta tulee, ja ovat valmiita siitä jonkun verran maksamaankin. Karja on kesäaikaan jatkuvasti nähtävissä, ja silläkin on iso imagomerkitys lihalle.

Yksi niittylihan eduista on sen ekologisuus. WWF näyttää vihreää valoa kohtuulliselle laidunlihan käytölle 2017 julkaisemassaan lihaoppaassa. Laiduntaminen luonnonympäristössä on yksi harvoista ruoantuotantotavoista, josta on hyötyä luonnon monimuotoisuudelle. Lisäksi niittylihaa syödessä voi olla varma ruoantuotantoon käytettyjen eläinten hyvinvoinnista. Etuna on myös lihan maku ja terveellisyys. Luonnonlaidunlihan Omega 3 –pitoisuus on Ruotsin maatalousyliopiston tutkimusten mukaan huomattavasti korkeampi kuin lihassa, jonka tuotantoon on käytetty teollista rehua.

Kuusela on saanut asiakkailtaan palautetta, että hänen myymänsä liha on paljon aromikkaampaa, kuin teollisella rehulla ruokitun karjan liha.

– Mitä eläimille syötetään totta kai vaikuttaa lihan makuun. Lisäksi rasvapitoisuus on matalampi, kun ne liikkuvat koko ajan, ja niiden yleinen terveys on hyvä.

Petri Leinonen myy osan karitsoista suoraan tilalta kuluttajille ja kertoo, että suurimmalla osalla ostopäätökseen vaikuttaa se, että lampaat elävät luonnonlaitumilla ja tekevät maisemanhoitotyötä.

– Sitten on osa, joka ostaa poliittisista syistä, osa taas sanoo, että maku on parempi. Se on kuitenkin toivoa herättävää, uskon että joku prosentti löytyy tästäkin valtakunnasta, joille olisi mahdollista markkinoida niittylihaa.

Suoramyynti tiloilta on kuitenkin lampureille vain marginaalinen tulonlähde. Jotta niittylihantuotannosta saataisiin kannattavaa, pitäisi lihan kulkea normaalin lihanjalostusketjun läpi teurastamoilta tukkuun.

– Pitäisi saada sertifioitua selkeä systeemi. Silloin me voitaisiin keskittyä siihen, että hoidamme eläimiä hyvin, ja ketju hoitaa tuotteen eteenpäin, Leinonen sanoo.

Suomessa WWF on ajanut asiaa eteenpäin, se on yhteistyössä metsätalouden asiantuntijapalveluita tuottavan Tapio Oy:n kanssa määritellyt kriteerit niittylihalle, mutta sertifikaattia ei olla vielä saatu aikaan.

– Homman pystyyn lyömiseksi ei saatu rahoitusta. Se on valitettavan vähästä kiinni, mutta rahaa tarvitaan siihen brändäykseen ja markkinointiin, että porukan saa sitoutumaan. Pitäisi luoda standardit ja valvonta. Toivon, että se saataisiin vielä jotenkin jaloilleen, ollaan käyty neuvotteluja, olen varovaisen optimistinen sen kanssa, Leinonen sanoo.

Ongelmana hinta

Ville Eskola sanoo, että suurin ongelma niittylihan tuottamisessa on hinta.

– Yli vuoden ikäisen lampaan lihan hinta on niin huono, että teurastamot eivät maksa niistä juuri mitään. Nämä (maisemanhoidossa olevat lampaat) ovat emiä, jotka synnyttävät uusia karitsoja lisää joka vuosi. Ne ovat täällä kesätöissä maisemanhoidossa ja sitten keväällä karitsoivat.

Karitsat, joiden lihasta teurastamot maksavat, laiduntavat myös ulkona, mutta ne Eskola pitää aidatulla alueella kylvetyillä pelloilla. Niitä ei voi päästää kesäksi esimerkiksi saareen, sillä ongelmana olisi nuorten eläinten kiinnisaaminen syksyllä.

– Siinä menee oma aikansa, että tuo lammas oppii käsiteltävyyden. Lisäksi kasvuiässä olevat karitsat tarvitsevat esimerkiksi kivennäis- ja hivenaineita, mutta lisäravinteita ei saa viedä perinnebiotoopeille.

Lammasyhdistyksen puheenjohtaja Petri Leinonen kertoo, että Eskolan käyttämä taktiikka on melko yleinen lampureiden keskuudessa, eli uuhet ovat maisemanhoidossa ja karitsat pidetään aidatuilla alueilla. Leinosella itsellään on hyvä tilanne, koska hänellä on käytössään niin paljon rehevää laidunmaata, että hän voi kierrättää lampaita eri alueiden väleillä ja pitää karitsojakin rehevimmillä laitumilla.

Karitsan lihalle määritelty ikäraja on yksi vuosi. Eskola pohtii, voisiko ikärajaa hieman nostamalla tehdä niittylihan tuotannosta kannattavampaa.

– Mielestäni ei ole lihan maun kannalta suurta eroa, onko uuhilammas yhdeksän kuukautta vai kaksi vuotta. Jos karitsan ikäraja olisi vaikka kahdessa vuodessa, niin karitsoja ei tarvitsisi saada kasvamaan niin nopeasti, ja se voisi helpottaa niittylihan tuotantoa, Eskola miettii.

Laiduntamisella säilytetään perinneympäristöjä

Meri-Lapin alueella sivutoimisten maisemanhoitajien määrä on lisääntynyt viimevuosina.

Maisemanhoitajat ovat tilallisia, jotka kuljettavat eläimiään kesäksi saariin, tai muihin maisemanhoitokohteisiin laiduntamaan. Eniten maisemanhoitoon käytetään lampaita.

Myös ylämaankarja on suosittua, sillä se pystyy elämään talvellakin ulkona.

Maisemanhoidon tarkoituksena on kulttuurimaiseman luonnon monimuotoisuuden lisääminen, sekä uhanalaisten perinnebiotooppien säilyttäminen.

Perinneympäristöissä laiduntaessaan eläimet estävät alueiden umpeen kasvamisen ja uhanalaisten eläin- ja kasvilajien häviämisen.

– Kun laidunnetaan EU-kriteerien mukaan perinnebiotooppeja, sinne ei saa tuoda muuta lisäravintoa kuin houkutusravintoa. Silloin maaperä köyhtyy, ja nämä kasvit ja heinät, jotka muuten jäisivät näiden korkeakasvuisten kasvien alle, lisääntyvät. Eli kaikki sellaiset harvinaiset, jo taantuneet niukkaravinteisuutta vaativat lajit lisääntyvät, biologi Piritta Peurasaari kertoo.

Vanhimpia Lapin perinnebiotooppeja on laidunnettu tai niitetty yhtäjaksoisesti jopa yli 100 vuotta. Näistä arvokkaimpia alueita on esimerkiksi Keminmaan kirkkojen luona, Tervolassa ja Simossa. Vielä 1980-luvulla maalla oli lehmiä pientiloilla ja alueita hoidettiin luonnonlaitumilla. Tuotannon tehostuessa laidunnus on vähentynyt eläinten siirtyessä enenevissä määrin sisätiloihin. Perinnebiotooppien häviämiseen havahduttiin toden teolla 1990-luvulla, ja EU:n myötä alettiin järjestämään tukijärjestelmää maisemanhoitotyöhön.

Piritta Peurasaari kartoitti vuonna 2011 Simon perinnebiotooppeja ELY-keskuksen Lumo-suunnitelmaa varten, ja nyt noin 90 prosenttia alueista on hoidon piirissä. Sittemmin hän on jatkanut työtä etsimällä yrittäjänä tiloille maisemakohteita. Maanomistajat antavat yleensä mielellään luvan laidunnukselle, sillä sen avulla maan arvo usein nousee. Maisemanhoitajat saavat työstään korvausta EU-tuen muodossa, jota haetaan viideksi vuodeksi kerrallaan.

Niittyliha

Niittylihalla, eli luonnonlaidunlihalla, tarkoitetaan luonnonlaitumilla ilman lisäruokintaa ja lannoitteita tuotettua lihaa.

Laiduntamisen avulla voidaan pelastaa katoamassa olevia perinneympäristöjä, ja niillä asuvia uhanalaisia kasvi-, ja eläinlajeja.

Ruotsissa sertifioitua luonnonlaidunlihaa myydään noin 400 000 kiloa joka vuosi, ja tuottaja voi saada siitä jopa viidenneksen paremman hinnan kuin tavallisesta lihasta.

Ruotsin lisäksi niittylihaa myydään Euroopassa esimerkiksi Hollannissa ja Isossa-Britanniassa.

Yhdysvalloissa myydään niittylihan lisäksi myös laiduntamisella (grass-fed) brändättyjä maitotuotteita, kuten jogurttia ja juustoja.

WWF ja Tapio Oy ovat yhteistyössä Suomen Lammasyhdistyksen ja Pihvikarjaliiton kanssa määritelleet kriteerit luonnonlaidunlihan tuotannolle Suomessa.

Kriteerien mukaan luonnonlaidunlihana saa myydä vain sellaisia tuotteita, joissa kaikki liha on 100% luonnonlaidunlihaa.

Luonnonlaidunten osuuden laitumista pitää ylittää 50 prosenttia, ja eläinten tulee laiduntaa niillä vähintään puolet laidunkauden pituudesta.

Sertifikaattia niittylihan myyntiä varten ei ole vielä olemassa.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös