Lounais-Lappi

Näyttelyteema syntyi kaamoksen aikaan – Tornion kuvataideseura toi kevätnäyttelynsä Kemiin

Taina Nuutinen-Kallio
Näyttelyteema syntyi kaamoksen aikaan – Tornion kuvataideseura toi kevätnäyttelynsä Kemiin

Elina Temmes, Kari Kontiokoski, Sirpa Ravantti ja Sari Raikaslehto arvioivat, miltä ripustus näyttää.

Taina Nuutinen-Kallio

Tornion kuvataideseuran kevätnäyttelyn teema Valoon! syntyi pimeimpään kaamosaikaan.

–Näyttely päätettiin pitää huhtikuussa, jolloin valo on raaimmillaan, kertoo teeman keksijä Sari Raikaslehto.

Teokset ovat tuoreita, monet jopa tämän vuoden puolella tehtyjä.

–Meillä on noin sata jäsentä, eikä aina voi olla varma, innostuvatko ihmiset näyttelystä ja sen aiheesta, Elina Temmes toteaa.

Tänä keväänä Tornion kuvataideseura pitää näyttelynsä Kemissä. Kemin historiallisen museon näyttelytila viehätti: tila oli sopiva, samoin hinta.

Ennen näyttelyn avajaisia tilassa on melkoinen tohina. Taulut vaihtavat paikkaa seinältä toiselle. Jokaiselle teokselle täytyy löytää arvoisensa paikka näyttelytilasta.

–Hirveän paljon tauluja siirrellään paikasta toiseen siten, että näyttelytilaan syntyy värijuoni sekä tarinallinen juoni. Seinät rupeavat juttelemaan keskenään, Sari Raikaslehto toteaa.

Hän kertoo, että näyttelyn ripustuksesta tulee välillä vähän väännettyäkin.

–Yleensä löydämme kyllä aina kompromissin, Raikaslehto vakuuttaa.

Tornion kuvataideseura järjestää yhteisnäyttelyitä vuosittain. Seuralla on myös oma galleriatila, Taidekamari, joka sijaitsee Åströmin pihapiirissä.

Taina Nuutinen-Kallio
Näyttelyn teeman nimi on Valoon!

Näyttelyn teeman nimi on Valoon!

Taina Nuutinen-Kallio
Elina Temmes, Liisa Tiihonen ja Marja-Leena Hyvärinen mallaavat teosta seinälle.

Elina Temmes, Liisa Tiihonen ja Marja-Leena Hyvärinen mallaavat teosta seinälle.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös