Teija Laurinolli

Meän Talon eteisaulaa koristaa ainakin toistaiseksi mahdottoman hieno esimerkki käsityötaidosta. Talon puutyöpiirin eli Puu-ukkojen valmistama pihatuulimylly odottaa nyt ostajaa.

Majakkamallista, kuulalaakeroitua myllyä olivat rakentamassa Keijo Lilja, Sami Mykkälä, Markku Peltoniemi ja Juhani Juvakka. Rakentajien nimet on ikuistettu listaan naputeltuun laattaan.

–Aloitimme rakentamisen marraskuussa, mutta kun työtunteja on vain neljä viikossa, valmistumiseen meni puoli vuotta. Näpräämistä riitti, kertoo puutyöpiirin vetäjä Juhani Juvakka.

–Yläkertaa ei ollut laatimissani piirustuksissa ollenkaan, mutta matkan varrella päätimme tehdä myllystä majakkamallisen.

Parimetristä tuulimyllyä ovat käyneet katsomassa yksityishenkilöt. Juvakan mukaan sitä on markkinoitu myös alueen pursiseuroille.

–Lähtöhinnaksi on määritelty 400 euroa, mutta kyllä se minusta vähintään tonnin arvoinen on. Materiaalitkin ovat maksaneet pari sataa.

Mihin myyntitulo käytetään?

–Vedän piiriä vapaaehtoistyönä. Tarpeet olen ostanut itse. Kun materiaalit on katettu, loput jaetaan tekijöille taskurahoiksi. Mukana työssä on ollut yksi eläkeläinen ja kaksi kehitysvammaista.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös