Maksuton punkkirokotusohjelma tältä kesältä ohi Kemissä – uuden voi aloittaa syksyllä

Nina Susi
Maksuton punkkirokotusohjelma tältä kesältä ohi Kemissä – uuden voi aloittaa syksyllä

Maksuttomiin punkkirokotuksiin oikeutetut ovat käyneet ahkerasti piikillä.

Teija Laurinolli

Kemin eteläisten osien eli Peurasaaren, Ritikan, Hepolan, Rytikarin ja Ajoksen asukkaat tai kesäasunnossa alueella asuvat saivat tänä vuonna oikeuden maksuttomiin puutiaisaivotulehdusrokotuksiin. Maksuttomuus koskee kolmen rokotteen perussarjaa, ei myöhempiä tehosteannoksia.

Kemin kaupunki järjesti yleisiä rokotuspäiviä huhtikuussa ja toukokuussa sekä toisille annoksille vielä päiviä kesäkuussa.

1 Riittikö kävijöitä vai ovatko kemiläiset jo ehtineet hoitaa rokotuksensa kuntoon omalla kustannuksellaan aiempina vuosina, osastonhoitaja Pirjo Leinonen?

–Perusrokotteita on laitettu noin 2 500 eri henkilölle, suurimmalle osalle ensimmäinen ja toinen rokote. Osa on ehtinyt ottaa rokotteita itse eikä osa halua niitä ollenkaan.

2 Kuinka paljon alueella asuu maksuttomaan sarjaan oikeutettuja?

–Väestöä on noin 4 000. Arviolta kolme neljäsosaa asukkaista on nyt ottanut rokotteen.

3 Ilmaissarja on tarkoitettu kolme vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille. Eikö aivan pieniä lapsia voi rokottaa?

–Vähintään yksivuotiaan voi. Raja on kuitenkin asetettu kolmeen vuoteen, koska nuoremmilla raportoidut taudit ovat yleensä lieviä.

4 Jos rokotus puuttuu, voiko tänä kesänä vielä toimia?

–Ohjelmaa ei mielellään aloiteta punkkikautena. Jos saa aivotulehdustartunnan ennen suojan muodostumista, tauti voi olla rajumpi rokotteen kanssa kuin ilman sitä.

–Seuraava mahdollisuus aloittaa rokotusohjelma on syksyllä, kun punkkikausi on ohitse.

5 Punkkisyyni lienee yhä tarpeellinen rokotussuojasta huolimatta?

–Kyllä. Rokotehan ei suojaa borrelioosilta. Sen tarttuminen ei kuitenkaan ole niin nopeaa kuin aivotulehduksen, jonka voi saada lyhyestäkin kontaktista punkin kanssa.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös