Lemmikin lähtö voi olla kova paikka – uusi pieneläintuhkaamo palvelee Meri-Lapin, Tornionjokilaakson ja Norrbottenin lemmikinomistajia

Mirva ja Marko Salmela perustivat pieneläintuhkaamon Björkforsiin Kalixiin. Kysyntä kasvaa koko ajan.

Teija Laurinolli
Lemmikin lähtö voi olla kova paikka – uusi pieneläintuhkaamo palvelee Meri-Lapin, Tornionjokilaakson ja Norrbottenin lemmikinomistajia

Mirva ja Marko Salmelalle on selvää, että lemmikki ansaitsee arvokkaan viimeisen matkan. Luonto ja eläimet ovat heille tärkeitä. Pariskunnan irlanninsusikoirat Hulda ja Tahvo viihtyvät aitauksessaan.

Teija Laurinolli

Ajatus alkoi itää pari vuotta sitten.

–Ensin aioimme perustaa eläinhoitolan. Minulla on sekä perushoitajan että eläintenhoitajan koulutus, sanoo Mirva Salmela.

Pian Mirva ja Marko Salmela huomasivat, että alueelta puuttuu pieneläintuhkaamo. Kahden vuoden puserruksen jälkeen sellainen toimii nyt Salmela Gården -nimellä Björkforsin kylässä Kalixissa.

–Etsimme pitkään sopivan keskeistä paikkaa maaseudulta rajan läheisyydestä. Muutimme tänne Torniosta kevättalvella 2017. Viime maaliskuun alussa kaikki oli valmista, he kertovat.

–Kalixin kunnassa meidät on otettu todella hyvin vastaan. Kaikki mahdollinen apu, tuki ja neuvonta on annettu.

Rahallista tukea pariskunta on saanut myös Euroopan unionilta, koska yritys edistää rajayhteistyötä.

Teija Laurinolli
Asiakas voi tilata keraamiseen tai puiseen uurnaan halutessaan tekstejä tai yksilöllisiä koristeita. Omistaja noutaa tuhkan eläinlääkäriasemalta tai saa sen kotiinsa tuotuna tai postitettuna.

Asiakas voi tilata keraamiseen tai puiseen uurnaan halutessaan tekstejä tai yksilöllisiä koristeita. Omistaja noutaa tuhkan eläinlääkäriasemalta tai saa sen kotiinsa tuotuna tai postitettuna.

Suomalaiset asiakkaat voivat tuoda kuolleen lemmikkinsä rajan yli tuhkattavaksi ilman erillistä lupaa.

–Yritys noutaa korvausta vastaan eläimiä esimerkiksi eläinlääkäriasemilta ja kodeista. Sitä varten tarvitsimme kuljetusluvan Suomesta Eviralta ja Ruotsista Jordbruksverketiltä. Kuljetukset hoituvat kylmälaitteilla varustetulla pakettiautolla, Marko Salmela kertoo.

–Toimintaa varten piti katsastuttaa uuni ja tilat sekä saada ympäristöluvat. Lupaprosessit kestivät kymmenisen kuukautta.

Marko Salmelan mukaan yrityksen hankkima, Kalajoella valmistettu moderni eläinkrematorio on ainutlaatuinen.

–Vastaavia laitoksia ei ole Ruotsissa muita toiminnassa, Suomessakin vain yksi.

Polttouunin lähelle on sijoitettu kylmiö.

Salmelat toivovat hyvää yhteistyötä alueen eläinlääkärien kanssa.

Ensimmäiset tuhkaukset Salmela Gården hoiti heti, kun luvat varmistuivat.

–Kysyntä kasvaa koko ajan. Olemme saaneet kiittävää palautetta nopeasta ja yksilöllisestä palvelusta. Lemmikistä luopuminen on iso asia ja monelle todella kova paikka, pariskunta muistuttaa.

Yrittäjät ovat mukana surutyössä.

–Meille tulee puheluita jo siinä vaiheessa, kun asiakas tietää, että lemmikistä luopuminen on lähellä.

–Aukiolomme ja palvelumme ovat joustavia. Monille työssäkäyville olisikin hankalaa, ellemme toimisi iltaisin ja viikonloppuisin. Noudoista tai tuonnista sovitaan puhelimitse. Samalla saa neuvoja, kuinka on parasta toimia.

Maaseudulla saattaa yhä olla tapana haudata lemmikki omin toimin kesäaikaan.

–Tuhkaaminen on kuitenkin yleistymässä. Se onnistuu myös talviaikaan, on helppoa ja ympäristöystävällistä. Tuhkahan on lähes steriiliä.

Asiakkaita on tullut Pellosta, Kolarista ja Kiirunasta saakka mutta toistaiseksi eniten Meri-Lapista.

Pieneläintuhkaamoita on pohjoisessa vähän. Norrbottenissa palvelua saa Piteåssa, Suomen puolella Rovaniemellä ja Oulussa.

–Meille on tuotu koiria ja kissoja, ehkä saman verran kumpiakin. Yrityksellä on toki lupa tuhkata muitakin lemmikkejä, kuten matelijoita, lintuja, minipossuja, vuohia tai vaikkapa hamstereita, Salmelat sanovat.

Tuhkauksen hintaa määrittävät lemmikin paino sekä se, valitseeko asiakas muisto- vai yksilötuhkauksen.

Ensin mainittu on usean eläimen yhteistuhkaus. Yksilökäsittelyssä lemmikin tuhka luovutetaan asiakkaalle pahvirasiassa tai uurnassa, jonka voi joko tuoda itse tai ostaa Salmela Gårdenista. Uurnat voi koristella tekstein tai valokuvin.

–Myymämme uurnat ovat suomalaista keramiikkaa ja puukäsityötä.

Teija Laurinolli
Pieni aidattu muistolehto sijaitsee Sangisjoen varrella hieman etäämpänä talosta ja yrityksen toimitiloista. Se on toiminnassa ympärivuotisesti. Muistelijoille on varattu penkkejä ja muistotaulu.

Pieni aidattu muistolehto sijaitsee Sangisjoen varrella hieman etäämpänä talosta ja yrityksen toimitiloista. Se on toiminnassa ympärivuotisesti. Muistelijoille on varattu penkkejä ja muistotaulu.

Sangisjoen rannalle Salmelat ovat rakentaneet muistolehdon, joka on avoinna ympärivuotisesti.

–Sinne voi tulla muistelemaan, vaikkei oman lemmikin tuhkaa olisi sinne siroteltukaan, Mirva Salmela huomauttaa.

Asiakas voi myös hankkia muistotauluun laatan lemmikilleen.

Yrittäjät suunnittelevat nyt erillisen vastaanottotilan ja suruhuoneen rakentamista. Sen yhteyteen tulisi pieni muistoesineitä ja uurnia myyvä puoti, jolla olisi myös nettikauppaa.

Mirva Salmela on työskennellyt yli 30 vuotta perushoitajana.

–Jatkan yövuorojen tekemistä Haaparannan kotisairaanhoidossa yhä, mutta tavoitteena on saada yritys pyörimään siten, että voin jättää leipätyön, hän kertoo.

Marko Salmela toimi 16 vuotta laitosmiehenä Nanson tehtaassa Torniossa.

–Vähän ennen sen lopettamista siirryin maanrakennuspuolelle ja kiersin työmailla ympäri Suomea yli vuoden. Se oli raskasta.

Alanvaihdon yhtenä pontimena oli löytää työ, jota voisi tehdä kodin yhteydessä.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös