Kolumni: Teatteriala ja #metoo – teatteri on fyysinen lähikontaktilaji, jossa pedagogisen ja häiritsevän kosketuksen välinen ero hyvin tulkinnanvarainen

Arkisto
Kolumni: Teatteriala ja #metoo – teatteri on fyysinen lähikontaktilaji, jossa pedagogisen ja häiritsevän kosketuksen välinen ero hyvin tulkinnanvarainen
Sarianne Paasonen

Kukaan ei ole voinut välttää paljon huomiota saanutta seksuaalista häirintää ja sukupuolittunutta syrjintää vastustavaa kansainvälistä #metoo-kampanjaa, joka on poikinut lukuisia paikallisia aloitteita ja jopa irtisanomisia. Jo oli aikakin. Työelämä on ihan riittävän hankalaa ilman hyväksikäyttöäkin. Itselläni on hyvin vähän kokemuksia työskentelystä muualla kuin teattereissa, mutta koska teatteri peilaa elämää, oletan ja pelkään saman toimintakulttuurin olevan tuttua ihan kaikilla aloilla.

Kun aloitin teatterialalla 90-luvulla, oli yleistä ja kaikkien tiedossa, että jotkut teatterinjohtajat tai ohjaajat tarjosivat nuorille naistyöntekijöille asuntoa, roolia tai kiinnitystä seksuaalisia palveluita vastaan.

Näistä miehistä puhuttiin jonkinlaisena välttämättömänä pahana samalla kun heidän pervoiluunsa alistuneiden naisten ammattitaitoa kyseenalaistettiin. Eräät ohjaajat valitsivat itselleen työryhmästä nuoren ”maskotin”, jolle viestiteltiin öisin ja jolta odotettiin vastavuoroista flirttiä kiitoksena erityishuomiosta.

Näiden herrojen käytös oli niin yleisessä tiedossa, että heitä töihin palkkaavien ihmisten täytyi olla tietoisia heidän metodeistaan. Silti en muista yhdenkään ystäväni saaneen johdolta tukea kiusallisissa tilanteissa, päinvastoin heiltä odotettiin urheiluhenkeä. Taide ei syntynyt ilman muusaa.

Valtaosa näistä mastodonteista on jo eläkkeellä, mutta heidän perintönsä jälkeiset vellovat edelleen kentällä valitettavan yleisinä. Teatteri on fyysinen lähikontaktilaji, jossa pedagogisen ja häiritsevän kosketuksen välinen ero hyvin tulkinnanvarainen.

Tälläkin hetkellä käydään lehdissä keskustelua erään entisen opettajani kyseenalaisista metodeista raflaaville otsikoilla.

Haastattelin kymmenisen vuotta sitten ohjaajia sukupuolen vaikutuksesta urakehitykseen. Naisilla oli identtisiä kertomuksia vähättelystä ja tytöttelystä jopa yli 50-vuotiaana. Eräs arvostettu ohjaaja ihmetteli kysymystä eikä ollut selvästi edes miettinyt asiaa. Hän piti luonnollisena itseensä kohdistuvaa tytöttelyä, koska oli aina ollut pieni ja hento. Kyseessä on selvästi sukupolviasia.

60–70-luvuilla yhteisrintama oli sukupuolieroja tärkeämpi asia, joten moni feministikin pyrki olemaan yksi jätkistä. Nainen pärjäsi miehisellä kentällä parhaiten huutamalla tai ainakin olemalla korostamatta sukupuoltaan – varsinkin jos mieli ohjaamaan suurille näyttämöille. Ei siis pyritty muuttamaan pelisääntöjä vaan opeteltiin pelaamaan kentän ehdoilla. Tällainen käytös ei nykypolvelle istu, sillä ihmisen oletus ei enää teatterissa kuten maailmassakaan ole mies. Kenttä on muuttunut moniääniseksi ja avoimeksi.

Kähmivä vastanäyttelijä saa varautua häirintäsyytteisiin ja väärinkäytöksiä sivusta seuraava esimies irtisanomiseen. Mutta koska tilanne ei ole vielä mitenkään itsestään selvä, osallistuu Kemin kaupunginteatteri Suomen Näyttelijäliitton omaan #metoo-kampanjaan, joka pyrkii tekemään teattereista turvallisia työpaikkoja kaikille.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös