Kolumni: Paska pomo – teini kesätyössä äidin alaisena

Kolumni: Paska pomo – teini kesätyössä äidin alaisena
Tiina Nousiainen

Finninaamaiset, kaikentietävät teinit kirmasivat tovi sitten kesälaitumille kohtalaisen hyvät todistukset kourissaan. Suvivirren ajan äiti oli jälkikasvustaan suunnattoman ylpeä.

Päättäjäisissä nuoret "mukaharmittelivat", etteivät saaneet kesätöitä, mutta äidillä olikin yllätys: nuoret on palkattu muutamaksi päiväksi muuttohommiin.

Nyt lomaa on kulunut jo monta päivää ja teinien elämää ohjaa uusi lukujärjestys: kesätyö hanttihommissa ja vieläpä äidin alaisena.

Työ ei ole helppoa, sillä nuorten pitää herätä samaan aikaan kuin kouluaamuisin.

Kokemus on tuskainen ja tuntuu täysin epäoikeudenmukaiselta. Lomalla kun ei ole pakko herätä. Ei vaan ole.

Kun nuorten kehot lopulta nousevat sängystä ja siirtyvät autoon, on selvää, ettei autossa keskustella. Teinien aivot jatkavat uniaan.

Työpaikalla nuoret kuuntelevat annetut ohjeet vastentahtoisesti. Tyypit snäppäävät itsestään ja toisistaan kuvia ja kirjoittavat, että äiti on ihan paska pomo.

Monen minuutin vitkastelujen ja lukuisten huomautusten jälkeen nuoret raahautuvat laatikoiden ääreen.

Heidän on kyettävä tunnistamaan itsenäisesti mikä on roska ja mikä on ehyt käyttötavara.

Tilanne on hankala, sillä nuorten on pystyttävä pitämään käsissään muuttolaatikkoa ja liikutettava jalkojaan tasatahtiin, ensin oikea ja sitten vasen.

Epätoivon keskellä teinit yrittävät googlata lakipykäliä lapsityövoiman käytöstä Suomessa. Turhaan.

Kun urakka on viimein suoritettu loppuun, äiti on todellakin loman tarpeessa, joten:

Lahjoitetaan hyvä teini (tai kaksi) heinäkuun ajaksi sopivaan kotiin. Lyhyemmätkin jaksot kelpaavat.

Sisäsiisti, ainakin vieraissa. Reipas, kodin ulkopuolella.

Kova kulutus, mutta ulkoisesti hyvässä kunnossa.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös