Lounais-Lappi

Kännykkä ei saa soida oppitunnilla

Ranskalaislasten koulupäivään ei enää kuulu kännykkä. Kännykkä odottelee koulupäivän kotona tai on hiljaisena Philippen ja Marien repussa.

Olen ainakin osittain ranskalaisten kannalla. Kännykän pirinä tai piippaus tai joku muu merkkiääni häiritsee kännykän omistajaa ja luokkatovereita kesken oppitunnin.

Muutama vuosi sitten olin työkaverini kanssa työnantajan järjestämässä koulutuksessa. Tampereen tilaisuudessa oli liki sata lehtialalla eri tehtävissä työskentelevää kollegaa.

Koulutustilaisuuden alustaja käski heti aluksi laittaa kännykät hiljaisiksi. ”Se, jonka kännykkä soi, saa tarjota koko porukalle lounaan,” kouluttaja sanoi.

Matkapuhelimet olivat hiljaa. Tunnin jälkeen tulimme kahville ja useilla oli asiaa luultavasti työpaikoille tai kotiin. Koulutus jatkui ja silloin se tapahtui. Työkaverini kännykkä soi kuuluvasti! Se tietenkin herätti naurunremakan.

– Lounaalla menemme syömään tuohon alakerran ravintolaan, kouluttaja sanoi.

Punaposkinen työkaverini mutisi jotain, että tauolla kännykkä unohtui päälle. Ei hän tietenkään maksanut lounaita, mutta muistaa varmasti loppuikänsä koulutusreissunsa ”huippuhetken”.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erityisasiantuntija Jukka Mäkelä pitää koulujen kännykkäkieltoa tervetulleena myös Suomeen. Hän perustelee sitä aivojen kehittymisellä. Koulussa pitäisi myös keskittymiskyvyn lisääntyä, mihin ei kuulu ylimääräiset häiriötekijät. Mäkelä vetää yhteen lisääntyneen ylivilkkauden ja käytöshäiriöt yhdessä kännykänkäytön kanssa. En epäile yhtään, eikö lastenpsykiatri olisi oikeassa.

En ole koskaan ollut täyskiellon kannattaja. Vaikka Suomen alakouluihin tulisi kännykkäkielto, se tuskin toimisi. Opetushallituksen lakimies Laura France ei ole ehdottoman kiellon kannalla. Kännykät ja muut älylaitteet pitää olla kiinni oppitunneilla, mutta välitunneilla niitä voisi tarvittaessa käyttää, siis hyöty käyttää. Kouluaikanakin pitää pystyä suunnittelemaan tulevaa toimintaa. Siihen kännykkä on oikea laite. Kännykänkäytöstä voisivat koulut sopia itsenäisesti. Eri asia on, miten tätä vaihtoehtoa valvotaan.

Perusopetuksen opetussuunnitelmaan voisi sisällyttää oppitunnin nimeltä älylaitteet. Oppilaat saisivat tietoiskun kännykän eri käyttömahdollisuuksista. Viimeisen kymmenen minuuttia voisi varata vapaaseen kännykänkäyttöön. Seuraavalla välitunnilla voisi kännykkä pysyä useamman oppilaan taskussa. Ehkä se vanha kunnon jalkapallo kiinnostaisi monia oppilaita. Jos minun kouluaikanani jalkapallo olisi otettu välitunnilla pois, siitä olisi syntynyt melkoinen haloo. Kompromissina voisi olla jalisvälkkäri ja kännykkävälkkäri


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös