Lounais-Lappi

Kaikki on mahdollista: Välilevynpullistuma halvaannutti Juho Luukkosen, nyt mies pystyy liikkumaan "Vain sanakirjassa tulos tulee ennen työtä"

MP:ssä, JJK:ssa ja PS Kemissä maalivahtina pelannut Juho Luukkonen halvaantui kolme kuukautta sitten. Sairaalavuoteessa mies muisti pukuhuoneen seinälle kirjoitetut sanat. Nyt hän on elävä esimerkki siitä, että kaikki on mahdollista, jos vain jaksaa uskoa ja tehdä työtä.

Tiina Nousiainen
Kaikki on mahdollista: Välilevynpullistuma halvaannutti Juho Luukkosen, nyt mies pystyy liikkumaan

Kolmessa kuukaudessa alaraajahalvauksen selättänyt Juho Luukkonen sanoo olevansa maailman onnellisin mies: Hän voi leikkiä, juosta ja kävellä oman tyttönsä kanssa.

Tiina NousiainenKemi

Se oli toukokuun 13. päivä, kun PS Kemin entinen maalivahti, Kemin Palloseuran junioripäällikkö ja Palloliiton pelaajavalmennuskouluttaja Juho Luukkonen veti Torniossa D-kurssia juniorivalmentajille. Hän näytti harjoitusta, jonka oli tehnyt tuhansia kertoja elämässään.

–Tapahtui joku väärä liike. Putosin polvilleni ja sattui ihan vietävästi. Vein kurssin kuitenkin loppuun, jonka jälkeen hakeuduin kivunhoitoon. Minulla todettiin massiivinen välilevynpullistuma ja minut määrättiin yöksi osastolle Länsi-Pohjan keskussairaalaan.

Seuraavana aamuna oli äitienpäivä. Luukkonen odotteli perhettään vierailulle, kävi vessassa ja oli palaamassa sairaalasänkyyn, kun jotain tapahtui. Taas.

–Ilmeisesti pullistuma kääntyi ja pullahti selkäydintä kohti. Tuli mieletön kipushokki ja vain huusin ja huusin. Navasta alaspäin koko alakerta hiljeni.

Mies halvaantui sekunnissa.

Luukkonen vietiin juosten ambulanssiin ja pillit huutaen auto lähti kohti Oulun yliopistollista sairaalaa. Samana iltana mies leikattiin.

–Herätessäni olin täysin alaraajat halvaantuneena. Lääkärit eivät luvanneet, että tulisin kuntoon. He eivät edes luvanneet, että pääsisin jaloilleni.

Raavas mies nielee muutaman kerran. Riisuu kellon ranteestaan. Katselee kattoon. Kädet nousevat silmille.

–Mietin monta kertaa, että oliko tämä tässä. En ole ikinä pelännyt niin paljon kuin silloin.

Mies vaikenee ja pyyhkii silmiään.

Kyllä hän ymmärsi, ettei se elämä siihen loppuisi, vaikka hän ei pystyisi enää liikkumaan. Ja varmasti hänelle tarjottaisiin apuvälineitä, joiden avulla voi liikkua ja ajaa jopa autoa, mutta...

Kyyneleet virtaa. Mies romahtaa.

–Monta kertaa mietin, että enkö enää pysty pelaamaan ja touhuamaan lasten kanssa niin kuin ennen. Enkö voi tehdä työtäni, joka on minulle samalla myös harrastus? Miten selviän arjesta? Se, ettei pysty kävelemään, vaikuttaa niin kaikkeen. Oli niin palon pelissä.

Luukkonen muistaa myös lasten katseet, kun he tulivat ensimmäisiä kertoja sairaalaan katsomaan. He näkivät sairaalavuoteessa makaavan lääketokkuraisen isän.

–Oli hirveää ajatella, mitä lapset tunsivat silloin ja mitä he ajattelivat. Pelkäsivätkö he, etten tulisi enää kotiin tai juoksisi heidän kanssaan?

Kolme vuorokautta leikkauksen jälkeen Luukkosen jaloista löytyi pientä eloa – ensimmäiset, heikot vastineet. Silloin lääkäri sanoi, että on vielä pieni mahdollisuus palautua kävelijäksi.

Siinä se oli se, yksi sana: mahdollisuus. Se oli oljenkorsi, joskin hento sellainen.

–Päätin, että teen kaikkeni, että sängystä vielä ylös nousisin. Se oli vähintä mitä pystyin tekemään – yrittäisin parhaani.

Aika kului sairaalarytmien mukaan, tuli edistymisiä ja takapakkeja. Silti Luukkonen jumppasi, jumppasi yhä enemmän.

–Kävelyrobotti, motomed ja muut vempaimet ovat kirkkaana mielessä. Välillä minulle naurettiin minun omista treeniviritelmistäkin, Luukkonen muistelee.

Ensimmäinen näkyvän liikkeen hän sai aikaiseksi vain viikko leikkauksesta ja 7. kesäkuuta mies nousi pyörätuolista seisomaan pöytää vasten. Se oli hieno hetki.

–Silloin tiesin, että tulen kävelemään vähintäänkin apuvälineiden kanssa. Se oli iso asia minulle henkisesti.

Juhannuksena mies pystyi jo kävelemään rollaattorin avulla.

–Iltaisin, kun kävin nukkumaan, en tiennyt missä kunnossa aamulla heräisin, mutta missään vaiheessa en antanut periksi.

–Iskä tuu potkimaan, Lotta-tyttö huutaa kesken haastattelun ja iskä lähtee.

He pelaavat palloa jonkin aikaa, kunnes tytön mielenkiinto siirtyy muualle.

Halvaantumisesta on kulunut nyt kolme kuukautta ja Juho Luukkonen kävelee lähes normaalisti.

Hän on palannut töihinsä ja on mukana valmentamassa KePS:n junioreita.

–Pystyn pompottelemaan jo 20 kertaa. Vallan metka tunne, Luukkonen naurahtaa ja näyttää mallia.

Kamera laulaa, vaikka entisen ammattilaispalloilijan pompotukset muistuttavatkin pallotekniikaltaan vasta-alkajan pompotuksia.

–On ollut pakko välillä antaa itselle krediittiä, että en luovuttanut ja että olen jaksanut tehdä töitä sen eteen, että pystyn nyt liikkumaan lähes normaalisti. Jokainen tällainen lasten kanssa vietetty hetki on aivan mahtavaa. Tästä en halua luopua.

Äsken silmissä saakka loistanut hymy alkaa hyytyä. Luukkosta pelottaa, sillä hän on yhä selkäydinvammainen.

Vasemmassa jalassa on selkeää tunnonalenemaa ja huomattavaa lihasheikkoutta. Jokaisessa selkärangan nikamassa on ahtaumaa, mutta ne ovat pysyneet oireettomina.

–Jokainen kurotus ja taivutus tuo mieleen sen, mitä tapahtui kolme kuukautta sitten.

Mies ei halua kuitenkaan pelätä uudelleen vammautumista joka päivä ja joka hetki. Luukkonen tietää, että kaikki eivät ole yhtä onnellisessa tilanteessa kuin hän.

–Toivoa ei saa menettää, vaikka kuinka näyttäisi pahalta tai ahdistaisi. Kannattaa uskoa itseensä. Kannattaa tarttua oljenkorteen vaikka se olisi kuinka olematon, mies neuvoo.

Aikanaan Luukkonen oli maalivahtina Mikkelin Palloilijoissa. Heidän pukuhuoneen seinällä luki: Vain sanakirjassa tulos tulee ennen työtä.

–Se on jäänyt minulle takaraivoon. Se on niin totta.

Juho Luukkonen

Mikkelin Palloilijoiden kasvatti, joka on pelannut maalivahtina myös Jyväskylän JJK:ssa edustustasolla.

Muutti vuonna 2010 Kemiin.

Pelasi PS Kemin maalivahtina vuosina 2011-2013, jonka jälkeen on työskennellyt Kemin Palloseuran junioripäällikön tehtävissä.

Työskentelee myös Palloliiton pelaaja- ja valmennuskouluttajana.

Perheeseen kuuluvat lapset Lotta ja Roope, Jenni-puoliso sekä Jennin lapset Hertta, Eemeli ja Minttu sekä Vennu-koira.


Kommentit (3)

  • TORNIOLAINEN

    Hieno juttu, tsemppiä, laitto ajatteleen elämän arvoja ja terveyttä.

  • Nimetön

    Loistavaa, että Juho toipuu noin hienosti ja osaa arvostaa sitä myös. Kaikkea hyvää hänelle, jokainen päivä on niin rikas, kun sen ymmärtää.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös