Jopo-kisa ratkesi – voitto meni Tornioon

Taina Nuutinen-Kallio
Jopo-kisa ratkesi – voitto meni Tornioon

Milja Juuso oli haaveillut Joposta pitkään.

Taina Nuutinen-KallioTornio

Viime isänpäivänä torniolaiselta yhdeksänvuotiaalta Milja Juusolta varastettiin polkupyörä kotipihaltaan. Pyörä oli heitetty jokeen, josta se löytyi ehyenä, mutta rähjäisenä

Kokemus innoitti Juusoa kirjoittamaan aiheesta tarinan, jolla hän osallistui Lounais-Lapin Jopo-kisaan. Palkintona oli pinkki Jopo.

Milja Juuson tarinassa Tornion tutuissa maisemissa polkupyörillä seikkailevat kissa, hippiäinen, varis, ankka ja sammakko.

Kokkokankaan koulua käyvän Juuson opettaja oli bongannut kisasta kertovan jutun Lounais-Lapista ja kehotti Juusoa osallistumaan.

–Kirjoittaminen on minun harrastukseni. Kirjoitan salapoliisijuttuja ja seikkailukertomuksia, kolmannelle luokalle menevä Juuso kertoo.

Juuso oppi kirjoittamaan eskarivuotensa alussa. Tarinoita hän on alkanut kirjoitella koululaisena. Monien muiden kirjoittajien tapaan Milja Juuso rakastaa lukemista.

–Tällä hetkellä suosikkejani ovat Harry Potterit ja Tiina-kirjat, hän kertoo.

Juuson perheessä mielikuvitus ja tarinat ovat arvossaan. Milja Juuson äiti Heidi Sulila kertoo, että usein koko perhe höpöttelee ja keksii tarinoita yhdessä.

–Äitikin tykkäisi lukea, mutta hänellä ei ole aikaa, Milja Juuso toteaa.

Milja Juuso on opettanut pikkuveljensäkin lukemaan. Nyt vuorossa on neljävuotiaan pikkusiskon koulutus.

–Hän osaa jo aakkoset, ylpeä isosisko kertoo.

Jopo-kisaan saapui reilu kuusikymmentä erimittaista tekstiä. Osallistujia oli useita myös Meri-Lapin ulkopuolelta.

Julkaisemme kilpailutekstejä lehdessämme.

Milja Juuson kisateksti: Jokaisen polkupyörä

"Oli eräs kissa, jonka nimi oli Maisa-kehrääjä kisu. Maisa asui Arboretumissa. Maisalla oli paljon ystäviä. Oli lintuja, ankka ja sammakko. Lintujen nimet olivat Mihi-hippiäinen ja Vimo-varis, ankan nimi oli Vaaku-ankka, hän etsi itselleen kumppania. Ja oli tietysti myös pieni Moki-sammakko.

Eräänä päivänä Maisa ja Moki löysivät hylätyn pyörän puiden välistä, tankoon oli ripustettu kypärä. Maisa tuumi Mokin kanssa, että nyt he pääsisivät pyöräretkelle! Ensin he tarkistivat pyörän toimivuuden. Sillä välin Mihi-hippiäinen ja Vimo-varis olivat pesemässä sulkiaan joella, he näkivät kammottavan jutun: metsässä hiipi harmaa susi. Hurttahallin Hukka se oli, sen tunnisti jo äänestä, sillä hänellä oli raskaat askeleet.

Susi kysyi missä Arboretum on. Linnut vastasivat, että hän juuri on Arboretumin sillalla, puistoon pääsee kävelemällä metsän läpi.

–Kiitos, susi murisi, ja lähti kulkemaan kohti metsää. Sillä välin Maisa ja Moki olivat tehneet pyörään korin kaisloista ja pajun oksista. Nyt he voisivat lähteä! Vaaku-ankka kavereineen meni heiluttamaan pyöräilijöille kättä.

–Me tulemme viimeistään illalla takaisin, Maisa lupasi. Niin ystävykset lähtivät pyöräilemään kohti tuntematonta.

He menivät Kromintien kautta, ja voi voi millainen vilske ja vilinä sillä tiellä oli! Rekkoja ja autoja kulki vasempaan ja oikeaan. Mutta Maisa ja Moki päättivät olla rohkeita ja mennä tuon vilskeen ohi. Vilskeen takana tuli suuri alamäki, jonka he menivät alas, tai siis melkein, koska mäki oli niin jyrkkä, että he ajoivat itsensä pusikkoon. Ai ai millainen rytinä siitä tuli! Mutta selvittiin naarmuitta.

Seuraavaksi he tulivat alikulkusillalle, näkyi hieno sotamuistomerkki ja monet kymmenet talot. Lopulta tuli vastaan Hellälän ranta. Maisa ja Moki jäivät hetkeksi katselemaan joen kauneutta, mutta ilma oli paahtava ja vesi oli niin houkuttelevaa, joten Maisa ja Moki tulivat siihen tulokseen että he ottaisivat pienen kahlaushetken!

Uinnin jälkeen kun kaverukset olivat vähän lämmitelleet ja kuivatelleet, Maisa otti kameralla kuvan, jotta voisi näyttää ystävilleen, missä he olivat käyneet. He jatkoivat matkaa ja taas kerran menivät hienojen talojen ja metsien ohi ja uuden kerran tuli valtavan suuri alamäki ja Maisa pysähtyi, se oli suurempi kuin viimeksi, kaiken lisäksi edessä oli junarata.

–Hei, minä opin jarruttamaan jalkajarruilla! Maisa huomasi pysäyttäessään vauhdin junaradan eteen.

–Mahtava juttu, sammakko huokaisi. Nyt hän välttyisi ainakin Maisan kanssa ylimääräisiltä vahingoilta. Niin he lähtivät pyöräilemään mäkeä alas jarrutellen, ja kuinka ollakaan, säästyivät naarmuitta. Matka jatkui K-marketin ohi kohti Miukin siltaa. Suojatiet ylitettiin ensin katsomalla tuleeko autoja. Alikulkusillan alta toverukset ajoivat kohti rantaa. Oi että, miten kaikki olikaan näin kaunista! Rannan vieressä kasvoi kauniit kukkaniityt. Vastaan tuli valtavan suuri silta, jonne liikennemerkin mukaan mennään kävellen tai pyörällä. Toisella puolen jokea täytyy olla kaupunki.

He ajoivat varovaisesti sillan keskikohtaa pitkin. Maisa katseli Mokin kanssa jokinäkymiä ja he pysähtyivät sillalla ottamaan valokuvan. Kaupungin puolella oli valtavan suuri kauppa, jossa luki erivärisin kirjaimin kauppojen nimiä. Kaverukset näkivät jäätelökioskin ja ostivat tötteröt, sillä pyöräily oli ottanut voimille.

Jäätelöt syötyään he pyöräilivät pyörätietä pitkin kohti kaupunginlahtea. On tärkeää ajaa pyörätiellä, koska voi käydä huonosti, jos ajaa autotiellä. Kaupunginlahden rannalla näkyi hiekkapolku, se näytti jännältä. Hiekkapolkua pitkin ajaessaan heitä tuli vastaan sorsaparvi. Sorsat halusivat leipää, ja ystävykset antoivat linnuille leivänmurusia.

Maisa otti kuvan Mokista, joka syötti iloisia sorsia. Kaverukset tulivat lahdelta seuraavaksi Uitonrannalle. Oi miten paljon tekemistä siellä oli! Voi pestä mattoja, kiikkua, laskea mäkeä ja leikkiä kotia, voi voimistella ja jopa uida! Ensimmäisenä he menivät kiikkumaan naruja pitkin, joka muistutti hämähäkin verkkoa, he pääsivät ihan huipulle asti!

Kiipeiltyään he menivät avuksi pesemään mattoja. Moki kaatoi mäntysuopaa, ja Maisa kuurasi ja nosti kuivumaan märät matot. Huh huh! Siinä kyllä meni monta painavaa mattoa kuivumaan!

Kun ilta alkoi jo hieman hämärtää, olivat kaverukset jo melko väsyneitä, he päättivät käydä uimassa virkistykseksi. Rannalta sai vielä muistoksi monta kaunista valokuvaa. Mutta hyvänen aika sentään, he olivat unohtaneet kokonaan ajan kulun! He lupasivat tulla illaksi kotiin. Nyt tuli kiire! He juoksivat täyttä vauhtia pyörälle, Maisa huomasi pyörän tarakalla olevan lapun. Moki tiesi että se oli siinä ollut siitä asti siinä kun he olivat tarkistaneet pyörän kuntoa.

–Muistatko? Moki kysyi. Maisa nyökkäsi. Totta tosiaan lappunen oli ollut siinä silloin kun he alkoivat tarkistaa sen kuntoa. Lapussa luki: Tämä lappu kuuluu niille, jotka ovat juuri pyörän selässä. Sillä tämä on taikapyörä. Pyörän selässä on syytä olla kiltti, pyörä voi olla arvaamaton. Nyt ei ole aikaa selvittää lapun arvoitusta, kello on jo paljon. He lähtivät polkemaan. He menivät ohi kaupunginlahden, jätskikioskin, Miukin sillan, monet talot, niityt. Äijälänsillalta he kääntyivät kohti Kromitietä oikoreittiä varten kohti arboretumia. Matka meni kuin siivillä ja he olivat perillä alta aikayksikön. Ystävät odottivat malttamattomina retkeilijöiden paluuta. He paistoivat nuotiolla vaahtokarkkeja, ja Maisa näytti kuvia, joita oli ottanut matkalla. Pyöräretki oli ollut niin huikea, että he halusivat muidenkin pääsevän pyöräilemään ja näkemään kaikki ne kivat paikat ja monet muut mitä tänään eivät ehtineet nähdä. Arboretumin väki askarteli kyltin, jossa luki: JO-KAI-SEN POL-KU-PYÖ-RÄ. Väsyneinä väki vaipui unten maille.

Sillä välin iltahämärässä Hurttahallin Hukka kurkisti pensaan takaa. Pyörä oli kylttinsä kanssa kypärineen puiden välissä.

–Minäpä kokeilen tuota kapistusta, niin pääsen minäkin kertomaan hienoista nähtävyyksistä, Hukka ajatteli. Niin Hukka meni pyörälle ja laittoi kypärän päähänsä. Plät plät! Pyörä kaatui.

–Surkea laite tämä on, mitä tällaisen hökkelin kanssa tekee, eihän tämä pysy edes pystyssä, Hukka murisi. Mutta miten lapussa sanottiinkaan, pyörä voi olla arvaamaton, vaikka Hukka osasi pyöräillä, huis! Hän lensi selälleen! Monta kertaa Hukka yritti ja yritti mutta aina oli sama lopputulos, Hukka lensi pyörän selästä.

–Mur! Tälle hökkelille voisi tehdä mitä vain! Hukka kiukkusi. Niin hän talutti pyörän sillalle ja heitti pyörän jokeen. Kiukuten Hukka lähti majapaikkaansa.

Aamulla Mihi meni pesemään sulkia, hän näki joessa kummallisen jutun, pinnan alla kiilsi jotain violettia. Hän ihasteli veden violettia välkettä. Mihi lensi pesulta Arboretumiin, jossa kaikki ystävät olivat paniikissa. Vaaku halusi oppia pyöräilemään, mutta pyörä oli kadonnut! Kaikkialta katsottiin, jopa joen ulkopuolella! Mutta mistään ei löytynyt.

Kaksi pitkää päivää etsittiin ja Mihikin oli mukana etsinnöissä, vaikka ei ymmärtänyt että oli jo löytänyt pyörän, raukka ei ymmärtänyt mikä se oli. Eräs kirjoitti katoamisilmoituksen, johon oli piirretty pyörän kuva ja seuraavana aamuna, kun Mihi meni taas pesemään sulkia, hän tajusi, että tuo joessa kimmeltävä omituisuus on juuri se kadoksissa oleva pyörä. Hän meni äkkiä ystäviensä luo ja sanoi että oli löytänyt pyörän, ja että se oli joella.

Hetken kuluttua ranta oli toimintatarmoa täynnä. Linnut sitoivat pyörään köyden ja niin he saivat yhteistuumin pyörän vedettyä takaisin kuivalle maalle. Pyörässä oli rengas vääntynyt ja maali hieman rispaantunut, pienellä korjauksella se tulisi kuntoon. Renkaaseen oli lisäksi juuttunut jotain roskaa.

Kun pyörä oli saatu talutettua takaisin Arboretumiin, he irrottivat renkaaseen kiinnittyneen roskan, joka paljastui kaulapannaksi. Maisa luki pannassa olevan tekstin: "Hukka". Maisa ymmärsi heti kuka oli syyllinen pyörän varastamiseen.

Arboretumin väki riensi etsimään Hukkaa, he halusivat oitis kuulla selityksen. Hukka oli sillalla katsomassa näkyykö kaloja. Vaaku sanoi Hukalle: "Me tiedetään, että olet varastanut pyörän. Kerro meille miksi."

–Murr, Hukka murisi ja jatkoi, olen matkustanut pitkän matkan eikä kukaan ole tervehtinyt minua, paitsi linnut, eikä kysynyt tai sanonut minulle mitään moneen vuoteen. Kyllähän siinä tulee kärttyiseksi. Ehkä olen niin pelottavan näköinen. Arboretumin väki kuunteli hiljaa, ja vähän noloistuneina. He ymmärsivät Hukan pahan mielen, Hukka oli yksinäinen ja se oli osaksi heidän syytään.

–Ymmärrämme, Vaaku sanoi, kaipaat siis seuraa, ja meidän olisi pitänyt ymmärtää se aikaisemmin.

Hukka nyökkäsi ja sen silmät alkoivat tuikkia ilosta.

–Ensiksi saat kuitenkin pyytää anteeksi hölmöä käytöstäsi.

Hukka pyysi anteeksi ja arboretumin väki antoi anteeksi. Yhdessä he kävelivät takaisin Arboretumin lammelle. Lammella oli kaikkien yllätykseksi uiskentelemassa ankka kaunotar, se oli ilmestynyt sinne sillä välin kun he olivat kuunnelleet Hukan tarinaa. Vaaku katsoi ankkaa ja ankka jäi ihailemaan Vaakun komeaa sulkapeitettä. He rakastuivat heti. Maisa ja sammakko tuumasivat, että tänään on ollut niin hieno päivä, että on aika juhlia.

Loppu.

Milja Juuso


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös