Taina Nuutinen-Kallio

Tornion kaupungissa on pitkä perinne seitsemäsluokkalaisten niin sanotussa ryhmäyttämisessä. Raumon koulun rehtori Katri Keisu muistaa, kuinka jo hänen nuoruudessaan seiskaluokkalaisten ryhmähenkeen kiinnitettiin erityistä huomiota.

–Muistelen, että olimme jopa yötä eräässä saaressa.

Raumon koulun seiskaluokat olivat ryhmäytymässä Antinsaaren leirikeskuksessa. Ensimmäisen kerran luokkahenkeä kohotettiin yhteisessä tilaisuudessa jo alkusyksyllä.

Ryhmäyttämisellä tarkoitetaan prosessia, jossa ryhmän jäsenten keskinäistä vuorovaikutusta, luottamusta, viihtymistä ja tuntemista kehitetään ja tuetaan tietoisesti. Usein seitsemännellä luokalla käy niin, että luokka vaihtuu ja samalla vaihtuvat ympärillä olevat kaverit.

–Esimerkiksi minun luokallani on oppilaita useista eri kouluista: Karungista, Kivirannalta, Arpelasta, Kyläjoelta ja Kielikoulusta, kertoo 7C-luokan luokanvalvoja matemaattisia aineita opettava Leena Palokangas.

Katri Keisu kertoo, että Raumolla sekoitellaan ihan tietoisesti eri kouluista tulevia koululaisia eri luokkiin.

–Yläkoulussa nuorilla on mahdollisuus saada uusia ihmiskontakteja ja kavereita. Se on yläasteelle siirtymisessä se jännittävin asia, mutta sieltä pois lähdettäessä se paras asia.

Uudessa koulussa on myös helpompi aloittaa niin sanotusti puhtaalta pöydältä.

Taina Nuutinen-Kallio
Timi Koskinen ja Iida Ahola Raumon koulusta kertovat, että heidän luokassaan luokkahenki on mallillaan.

Timi Koskinen ja Iida Ahola Raumon koulusta kertovat, että heidän luokassaan luokkahenki on mallillaan.

Mitä hyötyä sitten ryhmäyttämisestä ja hyvästä luokkahengestä sitten on koulunkäynnin ja oppimisen kannalta. Paljonkin, toteavat Leena Palokangas ja Katri Keisu.

–Hyvä luokkahenki näkyy siten, että kenenkään ei tarvitse jännittää tunnilla. Kaikille annetaan tilaa olla oma itsensä, Palokangas toteaa.

Huono luokkahenki voi peräti haitata oppimista.

–Silloin oppilaita voi olla vaikea aktivoida opiskelemaan. Kaikenlaisen erilaisuuden hyväksyminen on tärkeää, Keisu huomauttaa.

Seitsemäsluokkalainen Timi Koskinen on siirtynyt Raumon kouluun Arpelasta, Iida Ahola Kivirannan koulusta. Molempien mielestä heidän nykyinen luokkansa on kiva ja siinä on hyvä luokkahenki. Molemmilla oli uudelle luokalle siirtyessä muutama tuttu ja molemmat ovat saaneet uusia kavereita uudelta luokalta.

–Hyvä luokkahenki tulee siitä, että kuunnellaan toisia eikä kiusata ketään, Ahola luonnehtii.

–Kivassa luokassa uskaltaa puhua, eikä vääristä vastauksista pilkata, Koskinen toteaa.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös