Hypnotisoija kuoli nenän edessä

Olavi Hakasalo oli tuttu mies Kemissä. Hän kuoli Kemin työväentalolla kesken esityksen. Nyt miehestä tehdään dokumenttielokuvaa.

Taina Nuutinen-Kallio
Hypnotisoija kuoli nenän edessä

Nykyisin Helsingissä asuva Janne Kotila saapui kotikaupunkiinsa Arthur Franckin ohjaaman dokumenttielokuvan kuvauksiin.

Taina Nuutinen-Kallio

Vuosi 1988. Kymmenenvuotias Janne Kotila seisoo Kemin työväentalon edustalla. Työväentalon eli Tökärin juhlasalissa alkaa kohta kuuluisan hypnotisoijan Olavi Hakasalon hypnoosishow.

–Hakasalo oli kotoisin samalta kylältä kuin isäni, joka oli kehottanut katsomaan esitystä, Kotila muistelee nyt.

Ennen esitystä Kotila näkee hypnotisoijan ja kysyy pääsisikö hän mukaan esitykseen. Hakasalo lupaa. Esitys alkaa. Keskellä esitystä Hakasalo kävelee Kotilan ohi, ja kaatuu.

–Hän kuoli siihen ihan nokan eteen, Kotila muistelee.

Tosin Olavi Hakasalon viimeisestä esityksestä on kohta kolmekymmentä vuotta aikaa, eikä Kotilalla ole siitä tarkkoja muistikuvia. Hän ei muista millainen esitys oli, hän ei muista hypnoosinumeroita. Mutta hän muistaa miehen, joka menehtyi hänen jalkojensa juureen.

Kotila ja muita hypnotisoijan viimeisessä näytöksessä olleita ovat päässeet kaivelemaan muistinsa sopukoita. Kemissä on nimittäin kuvattu Hakasalon elämästä kertovaa dokumenttielokuvaa.

–Näin Facebookissa ilmoituksen, jossa haettiin elokuvaan avustajia. En ollut ajatellut tapausta aikoihin, mutta se palasi mieleeni, kun näin ilmoituksen.

Olavi Hakasalo, taiteilijanimeltään Olliver Hawk teki ensimmäiset hypnoosishownsa 1950-luvulla. Ensimmäinen esiintyminen maamme rajojen sisäpuolella oli ilmeisesti Kemissä.

–Kemin työväentalo on alkuperäismuodossaan, joten tila oli hyvä elokuvan tekemiseen, toteaa dokumentin ohjaaja Arthur Franck.

Franck sai vihiä Hakasalon tarinasta tutuiltaan. Hän katsoi Yleisradion elävän arkiston materiaalia miehestä ja vakuuttui: Hakasalo oli magneettinen hahmo, josta pitäisi ehdottomasti tehdä dokumentti.

Dokumentti pohjautuu arkistomateriaaliin sekä haastatteluihin. Elokuvaa on kuvattu Kemin lisäksi Hämeenlinnassa, Raumassa, Turussa ja Merikarvialla.

–Olemme miettineet paljon sitä, millaisen elokuvakokemuksen dokumentti tarjoaa ja keksineet tapoja pitää elokuva kiinnostavana koko ajan, Franck kertoo.

Haastateltavia ei heti meinannut löytyä, mutta sosiaalisesta mediasta oli paljon apua.

Franckin mukaan Olavi Hakasalo oli jo 1960-luvulla taitava käyttämään hyväkseen mediaa, joka loi hypnoositaiteilijasta tietynlaisen kuvan.

–Elokuvassa pohditaan, miten myytit syntyvät. Ihmisenä minua kiinnostaa totuus Hakasalosta, mutta elokuvantekijänä minua kiinnostaa enemmän koettu totuus.

Ja mikä on totuus Hakasalosta? Sitä ei välttämättä pystytä aukottomasti kertomaan. Esimerkiksi Janne Kotila kokee, että Hakasalo kuoli hänen jalkojensa juureen. Joidenkin tarinoiden mukaan mies kuoli vasta seuraavana päivänä.

Hurjimpien salaliittoteorioiden mukaan Hakasalo ei kuollut ensinkään, vaan hän oli kuin Elvis, ja hänestä tehtiin kuoleman jälkeen havaintoja milloin missäkin.

Vaikka dokumentti on historiallinen, niin sen yhdistää tähän päivään ajatus "koetusta totuudesta" tai "vaihtoehtoisesta totuudesta".

–Elokuvassa kaikki on tarinaa. Kokemus todellisuudesta on tarinoiden summa. Toki joku voi olla sitä mieltä, että tämä on väärä tapa tehdä elokuvaa, mutta minusta elokuvaa tehdessä pitää miettiä, voimmeko oppia tarinasta jotain universaalia, Franck pohtii.

Dokumenttielokuva on ollut työn alla nelisen vuotta. Arthur Franck kertoo, että dokumentin työstäminen on hidasta puuhaa.

–Teimme ensin käsikirjoituksen, johon saimme käsikirjoitustukea. Dokumenttielokuvaa on kuvattu vaiheittain, välillä haetaan rahoitusta.

Hakasalosta kertova dokumentti on Franckin mukaan astetta kunnianhimoisempi tuotanto, jota tehdään hieman isommalla työryhmällä kuin suomalaisia dokumentteja keskimäärin.

Haaveena on, että tuotantoyhtiö Franckforsténin elokuva saataisiin teatterilevitykseen, mutta ainakin televisiosta se on aikanaan katsottavissa.

Olavi Hakasalo

Eli Olliver Hawk 1930, Merikarvia – 1988, Kemi. Suomalainen kansainvälisesti tunnettu hypnotisoija, joka opiskeli hypnotisointia Australiassa.

Esiintyi paljon julkisuudessa ja otti vastaan psykologisista ongelmista kärsiviä ihmisiä. Vuonna 1981 hänet tuomissiin luvattomasta lääkärintoimen harjoittamisesta.

Hän otti hypnoosiasiakkaita vastaan muun muassa Kemissä.

Hakasalolla oli "kotieläimiä": karhuja, haukkoja ja hirvi.

Vuonna 1967 Hawk julkaisi hypnoosin oppikirjan nimeltä Olliver Hawk - Mestarihypnotisoija.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös