Lounais-Lappi

Hotelli Merihovin kaava tulee kesällä nähtäville - suunnitteilla on suuri hotelli

pentti Vuosaari
Hotelli Merihovin kaava tulee kesällä nähtäville - suunnitteilla on suuri hotelli

Hotelli Merihovista on tarkoitus tehdä Lapin suurin yksittäinen hotellikiinteistö.

Jussi Saarela

Asemakaavan muutoksen hyväksyminen Kemin Sauvosaaressa Hotelli Merihovin muutoksia varten venyy ainakin ensi syksyyn.

Alkuperäisen aikataulun mukaan kaupunginvaltuuston piti hyväksyä Sauvosaaren korttelin 140 tontin asemakaavan muutos nyt toukokuussa. Kaupungin suunnittelupäällikkö Jani Hiltunen sanoo, että erilaisten toteuttamiskonseptien läpikäyminen on vienyt aikansa ja nyt on päädytty kahteen vaihtoehtoon, jotka tulevat kesällä yleisesti nähtäville.

–Molemmissa vaihtoehdoissa varsinainen hotelliosa Pohjoisrantakadulla on tarkoitus restauroida alkuperäiseen kuntoon. Kahden siiven purkamis- ja uudisrakentamisratkaisut ovat vaihtoehdoissa erilaisia.

Lähtökohtaisesti hotellin muutostyöt voivat alkaa vasta, kun kaavaprosessi on saatu maaliin.

–Ajatuksena on ollut, että kaava on valmis ja lainvoimainen ennen kuin toimenpiteisiin ryhdytään.

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan hotellirakennuksen suojelutarve ratkaistaan tulevalla asemakaavalla.

Kemistä ja Leviltä tunnettu yrittäjä Päivikki Palosaari aikoo laittaa Hotelli Merihovin perusteelliseen remonttiin ja laajentaa sitä samalla reippaasti.

Hän kertoi viime kesänä hanketta julkistaessaan, että ensi vuonna 70 vuotta täyttävästä hotellista tulee Lapin suurin yksittäinen hotellikiinteistö ja kansainvälisen tason loistohotelli. Hotellin huoneiden määrää on tarkoitus kasvattaa nykyisestä 69:stä yli kolminkertaiseksi 230 huoneeseen.


Kommentit (1)

  • aimo

    Hieno juttu!

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös