Lounais-Lappi

Hillen Grillin toiminta kasvaa Keminmaassa – yrittäjät ostivat viereisen liiketilan

Jussi Saarela
Hillen Grillin yrittäjä Juha Hämäläinen kertoo, että Bar Hämylään tulee myös karaokeiltoja.

Hillen Grillin yrittäjä Juha Hämäläinen kertoo, että Bar Hämylään tulee myös karaokeiltoja.

Jussi Saarela

Hillen Grillin yrittäjät Hille ja Juha Hämäläinen laajentavat yrityksensä toimintaa Keminmaan liikekeskuksessa. Pian kolmekymmentä vuotta toiminut grilli saa viereensä Bar Hämylän A-anniskeluoikeuksin vuodenvaihteessa ja myöhemmin samoihin tiloihin tulee myös Ravintola Hillen Helmi -ruoka- ja seurusteluravintola.

Lisää löytyi viereisestä liikehuoneistosta, jossa toimi aikaisemmin Siwa-ruokakauppa. Toimitilat moninkertaistuvat, sillä neliöitä on nyt kaikkiaan noin 300 neliötä.

– Kun Siwa-kauppa lopetti vieressä toimintansa, heräsi ajatus, että pitäisi saada grillille lisää tilaa. Teimme ostamiimme entisiin Siwan tiloihin ensin grillille "syömispuolen", joka valmistui viime toukokuussa, Hille Hämäläinen sanoo.

Yrittäjät remontoivat ostamansa uudet tilat pääasiassa itse. Sähkö- ja LVI-työt tekivät alan ammattilaiset.

– Olemme tehneet itse kaikki, mitä olemme pystyneet, yrittäjät kertovat.

Hille Hämäläinen on pyörittänyt Hillen Grilliä 27 vuotta. Hänen poikansa Juha Hämäläinen tuli toiseksi yrittäjäksi viisi vuotta sitten. Yritystoiminnan laajentamisen vuoksi Hämäläiset palkkaavat kaksi kokoaikaista työntekijää lisää. Ennestään he työllistävät kaksi kokoaikaista ja kaksi osa-aikaista työntekijää. Lisäksi välillä pitää olla ovella myös portsareita.

Seuraavaksi Hämäläiset remontoivat ja suurentavat keittiötä, joka palvelee sekä grillin että ruoka- ja seurusteluravintolan asiakkaita. Ruoka- ja seurusteluravintolassa voi tilata listalta ruokaa ja siihen tulee myös lounas noutopöytään tarjolle.

Viikonloppuisin on jatkossa karaokeiltoja.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös